sunnuntai 18. elokuuta 2013

Syksyn aamujen raikkaat vihersmoothiet

Viimeinen lomapäiväni on nyt käsillä. Ajattelin virkistää ensimmäisiä työaamujani tekemällä kesän tauon jälkeen taas aamupalaksi vihersmoothieta ja otinkin varaslähdön jo tänään. Smoothie syntyy pienellä vaivalla ja siitä voi aina tehdä vähän eri makuista, kun vaihtelee raaka-aineta pitkin viikkoa. Nyt kun pakastinkin on pullollaan suomalaisia supermarjoja, niin vitamiinien saanti on taattu!

Juomani sisältää yleensä sekalaisen määrän alla olevia

1/2                          avocado
iso kourallinen         salaattia (mitä tummempaa sen parempi), pinaattia, nokkosta, parsakaalia
1/2 - 1                     hedelmä (esim. banaani on tosi hyvä)
n. 1 dl                     ja/tai marjoja (suomalaisia herkkuja tai vaikkapa muutama kuivattu goji-marja)
(1/3 purkki               maitorahkaa / maustamatonta jogurttia)
1 rkl                        pellavansiemenrouhetta
1 rkl                        (vehnän)leseitä
                               pähkinöitä, siemeniä...
                              mausteeksi voi laittaa esim. pienen palan silputtua inkivääriä ja 1 tl kurkumaa
                              tarpeen mukaan vettä
                              jos juoma tuntuu kinkeältä, niin mukaan voi lorauttaa hunajaa


Laitan juomaan useimmiten ainakin avocadoa, sillä se antaa juomalle ihanan pehmeän koostumuksen (avocadon pitää olla oikeasti kypsä). Banaani taittaa juomasta melkein parhaiten oudot sivumaut, joten sitä kannattaa käyttää juomassa ainakin alkuun perusraaka-aineena salaattien kanssa. Varsinkin parsakaali on sen verran vahvan makuinen, ettei sitä kannata laittaa kovin suuria määriä. Sitä kannattaa kuitenkin käytttää sen terveellisyyden vuoksi.

Juoman sekaan on helppo ujuttaa kuituja, sillä ne eivät kohtalaisina määrinä siellä juuri maistu. Juoma kannattaa mielestäni tällöin tehdä pari minuuttia ennen juomista, niin kuidut ehtivät hieman turvota ja pehmetä nesteessä.

Laitan juomaan useista ohjeista poiketen pääsääntöisesti maitorahkaa, jolloin saan siitä hyvin proteiinia. Juoma pitää myös tällöin paremmin nälkää. Myös maustamaton jogurtti sopii lisukkeeksi.

Inkivääri antaa smoothien makuun oman sävähdyksensä ja auttaa pitämään syysflunnsan loitolla. Kurkuma ei pienenä määränä juuri smoothiessa maistu, mutta sen uskotaan auttavan käsittämättömän moniin vaivoihin, joten pakkohan sitä on juomaan lisätä:) Lisää näiden kahden aineen hyvistä vaikutuksita voi kurkata lisää vaikka Tundra Lifestylen blogista. Tässä blogissa muuten suositellaan lisättäväksi juomaan selleriä, yök! Sen makua ei mielestäni edes banaani peitä, vaikka se kuinka terveellistä olisikin;)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!