maanantai 17. helmikuuta 2014

Emännän remontti

Ajattelin, että tupareissa emännän tulee näyttää yhtä hehkeältä kuin uusi koti. Järjestelin tätä silmällä pitäen itselleni tupariviikolle kampaajan ja varsinaiselle tuparipäivälle meikinohjauksen Make Up Storeen.

Pitkän remontoinnin jälkeen oli todella mukavaa ja ansaittua uudistaa itseä. Kävin työkaverin suosittelemalla kampaajalla Kalliossa nimeltä Studio 9. Jäi kyllä hyvä fiilis paikasta. Siisti miljöö ja asiansa tunteva kampaaja. Tuli heti sellainen olo, että on varmoissa käsissä. Erityisplussaa siitä, että värin vaikuttaessa tarjolla oli teen ja kahvin lisäksi myös viiniä. Lisäksi pesupaikalla oli hierovat tuolit. Toimii!

Kuva: Make Up Store


Olen käynyt Make Up Storen meikinohjauksessa kerran aiemminkin ja ihastuin silloin lopputulokseen ja heidän tuotteisiinsa. Tällä kertaa olin kyllä yhtä tyytyväinen. Kun kerroin, miten yleensä laitan luomivärin, niin meikkaaja keksi heti uuden idean tähän. Hain periaatteessa ideoita arkimeikkiin, mutta mainitsin myös illalla olevista tupareista. Meikkaaja loihtikin minulle alkuun arkimeikin ja duunasi sen sitten iltamenoihin sopivaksi. Mukavaa, että hän laittoi myös tekoripsiä, joka on minulle harvinaista herkkua.

Meikkaaja valitsi minulle väreiksi harmahtavan ruskean ja haalean vaaleanpunaisen. Olin hieman epäileväinen vaaleanpunaisen suhteen, sillä en halua näyttää possulta, mutta lopputulos oli kyllä kaukana siitä. En kuitenkaan uskaltanut ostaa kyseistä luomiväriä suoraan. Illan aikana kuitenkin totuttelin ajatukseen ja voi olla, että joudun hakemaan vielä sen värisävyn kokoelmiini:)
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!