lauantai 7. maaliskuuta 2015

32. ja 33. raskausviikko

Raskaus alkaa pikkuhiljaa verottaa voimia. Työpäivän jälkeen on useimmiten sen verran väsynyt, ettei huvita ruveta datailemaan enää illalla. Tämän vuoksi blogipäivityksetkin laahaavat nyt hieman perässä. Tosin kaksi edellistä viikkoa ovat olleet varsin perusviikkoja, joissa kohokohtina ovat olleet joogatunnit ja viime viikonlopun visiitti Savoon minun ja mieheni perheitä moikkaamaan.

Parin tunnin joogaharjoittelun jälkeen olen löytänyt äitiysjoogasta mukavan paikan kevyeen harjoitteluun ja rentoutumiseen. Tunnin aikana saa yleensä repäistyä itsensä mukavasti arjen kiireistä ja hieman nollattua aivojen ruuhkaa. Se on kyllä tärkeää, sillä mielessä pyörii nyt aika paljon töihin ja raskauteen liittyvää.

Täytyy sanoa, että on mukavaa, että viikon päästä voin luovuttaa työtehtäväni toiselle ja keskittyä raskauden loppuajan vain pallon kasvattamiseen ja hoivaamiseen. Vaikka raskauteni on edennyt todella mukavasti tähän asti, niin kyllä se istuminen 8 tuntia päivässä alkaa veroittaa voimia. Äippäloman alettua ehtii vielä miettiä rauhassa, mitä tarvikkeita vauvaa varten on hankkimatta ja tehdä nämä hankinnat.

Olin ajatellut, etten sovi äippälomaksi etukäteen mitään menoja, jotta voin sitten ensin rauhassa lepäillä kotona pari päivää. Nyt kuitenkin kurkkasin kalenterista, että ekalle vapaalle viikolle on melkein joka päivälle jokin meno sovittuna. Minkäs sitä ihminen itselleen mahtaa;)

Kuten mainitsinkin, niin ajelimme mieheni kanssa viime viikonloppuna maalle moikkaamaan perheitämme. Automatkat mahan kanssa menivät ihan mukavasti. Ylsin vielä rattiinkin;) Viikonloppu on vain aika lyhyt aika piipahtaa noinkin kaukana. Matkoihin kuitenkin menee kuutisen tuntia suutaansa ja vierailtavia paikkojakin on kaksi. Saavuttuamme sunnuntaina yhdeksän aikoihin Helsinkiin olikin nukkumatti jo odottamassa:)


Noitakin tarvitsi lepoa reissun jälkeen ja testaili meidän uutta Lapuan Kankureiden huopaa:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!