torstai 26. maaliskuuta 2015

36. raskausviikko

Näin se vain on kulunut yli viikko äitiysvapaata. Vielä ei ainakaan ole ollut suurempia ongelmia keksiä tekemistä päiville. Minulla on pari kaveria, jotka ovat myös mammavapaalla. Olen päässyt heidän opastamanaan mamaloman alkuun.

Olen myös pörräillyt itsekseni kaupungilla. En ole aiemmin käynyt itsekseni lounaalla tai kahvilla, mutta nyt se tuntuu jotenkin paljon luonnollisemmlta. Olen saattanut viettää melkein koko päivän kaupungilla, jolloin välillä on pakko päästä istumaan ja huilaamaan. Itsekseen lounailu ja kahvittelu on oikeastaan varsin mukavaa. Saa olla mukana ihmisvilinässä. Mukava lueskella lehtiä tai nettiä välillä muuallakin kuin kotona:)

Vointini on ollut hyvä. En tunne itseäni vieläkään sellaiseksi hylkeeksi, jollainen oletin tässä vaiheessa olevani. Olen myös saanut tankattua mukavasti uutta energiaa lepäilemällä kotona ja nauttimalla ihanasta auringonpaisteesta ulkona. Ihana kevät, tervetuloa!

Kävimme viime perjantaina tutustumassa Kätilöopistoon. Tapaaminen olikin varsin pitkä. Hoitaja kertoi ensin pari tuntia synnytyksen kulusta, josta osa tosiaan oli hieman toisintoa edellsen viikon perhevalmennuksen kanssa. Sairaalassa sattui olemaan yksi synnytyssali vapaana, joten pääsimme kurkistamaan huoneeseen ja katsomaan tarkemmin sen väineistöä. Lopuksi vielä toinen hoitaja kertoi ajasta sairaalassa vauvan syntymän jälkeen.

Useinmiten ensisynnyttäjä viettää sairaalassa synnytyksen jälkeen pari yötä (kun kaikki menee hyvin), mikä vaikutti kohtuulliselta ajalta. Perhehuoneita ei ole kuin yhdellä alueella, joten pitää pitää sormet ristissä, että sellainen sattuisi olemaan vapaana, kun me sitä tarvitsisimme. Kyllähän isä saa olla osastollakin paikalla iltaisin klo 9 saakka, mutta onhan yö silti pitkä aika olla erossa vauvasta. Osastollakin huoneissa on pääosin vain kaksi sänkyä, joten mukavan pieniä huoneita ovat nekin.

Kättäri vaikutti pienemmältä paikalta kuin olin etukäteen ajatellut. Ei tullut sellainen yltiöpäinen laitosolo. Tärkeintä olikin nähdä paikka ja tilat, jotta tietää minne on noin kuukauden päästä menossa. Nämä tutustumiskierrokset ollaan kuulemma lopettamassa ja korvataan jatkossa videoilla. Synnytystietoa varmasti saakin näinkin ihan riittävästi, mutta ei video korvaa mielestäni tiloihin tutustumista.

Kuva: http://streathelsinki.com/
Viikonlopuksi saimme vieraaksi mieheni äidin ja molemmat veljet. Lauantaina uskaltauduimme Street Helsinki katuruokatapahtumaan. Käväisimme siellä myös viime vuonna, mutta silloin jonot kojuille olivat niin valtavat, että luovutimme. Tänä vuonna myyjiä oli paljon enemmän ja tapahtuma oli venytetty kaksipäiväiseksi, mikä varmasti tasoitti ihmisjoukkoja. Menimme paikan päälle myös heti kojujen avauduttua klo 11, jolloin saimme katsella tarjontaa rauhassa. Pisteille ei ollut juurikaan jonoa. Kun kävelimme korttelin ohi pari tuntia myöhemmin, niin jonot olivat kasvaneet jonkun verran.

Tarjolla oli monipuolisesti kaikenlaisia herkkuja. Pääosin kaikki tarjosivat suolaista, ilmeisesti jälkiruoat eivät olleet vetäneet viime vuonna. Tällä kertaa pisin jono olikin mielestäni ainokaiselle herkkkukioskille, jossa myytiin kuppikakkuja.

Maistelimme tällä kertaa falafelejen ja lihojen lisäksi paria erikoisempaa annosta. Tarjolla oli mm. naudan palleja, joita ostimme yhden annoksen maistettavaksi. Kyllä minä yhden palan sain nielaistua, mutta aika ikävästi tavara jäi pyörimään suuhun. Tuotetta ei ollut juuri maustettu, pahimman maun voi yrittää peittää bbq-kastikkeella. Maistoin myös oistereita, jotka eivät tuollaisenaan myöskään vieneet sydäntäni. Parasta oli ehdottomasti Levantin falafelrulla:)

Sunnuntaina lähdimme koko joukolla päiväristeilylle Tallinnaan. Suuntasimme tällä kertaa ensin Tallinnan uusimmalle trendialueelle Kalamajaan.  Suosittelen kyllä alueeseen tutustumista! Sieltä löytyy useita hauskannäköisiä ravintoloita ja pieniä virolaisia designliikkeitä.

Söimme lounaan F-Hooneella, joka on rakennettu vanhaan tehtaaseen. Tila on hauskan rosoisen ja persoonallisen näköinen. Hintataso paikassa on kohtuullinen, pääruoat irtoavat alle 10 eurolla. Pääruoat olivat ihan hyviä, mutta eivät jättäneet suurta wau-elämystä. Otimme kaikki jälkkäriksi creme bruleen, joka oli kyllä aivan loistava! Kannattaa testata, jos käy ravintolassa:)





 Samassa rakennuksessa F-Hooneen kanssa oli joukko pikkuliikkeitä, joissa kiertelimme.












Mukaan liikkeistä tarttui yhdet Mimin farkut tytsylle kesää varten.


Tiistaina kävin mammakaverini kanssa Itiksessä tsekkaamassa sinne noussutta Lasten Pop-Up liikettä Kids Design Blockia.  Liikkeestä löytyy tuotteita suomalaisista merkeiltä kuten Aarrekidiltä, Mainiolta ja Punaiselta Norsulta. Liike oli siis täynnä kaikkea kivaa ja muutenkin tosi kivasti sisustettu. Harmi, kun tytsyn vaatesoppi alkaa jo olla ihan täytetty pienimmillä koilla.











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!