keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

40. raskausviikko

Tänään on 40. raskausviikko ohitse ja odotettu laskettu aika eli 22.4. on saapunut. Olo on jotenkin epätodellinen. Toisaalta olemme odottaneet tätä päivää mieheni kanssa jo pitkään. Jotenkin ei kuitenkaan ymmärrä sitä, että beben syntyminen voi olla nyt tunneista kiinni. Kohta mennään jo ns. yliajalle lasketusta päivämäärästä!

Tämä raskausviikko eteni hieman nopeammin kuin edellinen. Olin sopinut erinäisiä menoja kavereiden kanssa pitkin viikkoa aikaa kuluttaakseni. Pienempi sisareni tuli myös yhdeksi yöksi käymään ja pitämään seuraa.

Jotenkin tuntuu, ettei itsekseen osaa tarttua mihinkään isompaan projektiin. Vaikka aikaa olisi, niin ei jotenkin malta keskittyä, vaan odottaminen vie keskittymiskyvyn. Muiden ihmisten seurassa on pakko riuhtaista itsensä käsillä olevaan tilanteeseen, jolloin odottamisfiilis jää edes hetkeksi taka-alalle. Myös maisemanvaihto kotoa auttaa.

Oma levottomuuteni on tarttunut myös mieheeni. Hän on ainakin kotona ollessaan yhtä levoton kuin
minä. Olemmekin koettaneet keksiä viikollakin illoiksi kaikkea tekemistä kodin ulkopuolella. Toisaalta myös kodin uudelleenjärjestely on toiminut rentouttavana ohjelmana. Saunaa on tullut lämmitettyä lähes joka ilta, sillä näin saa helposti tekemistä. Saunominen myös rentouttaa ja auttaa saamaan unenpäästä kiinni.

Energiaa kaupungilla kiertelyyn tuntuu vielä löytyvän. Kyllä raskaus jonkin verran voimia veroittaa, mutta puolikkaan päivän jaksaa vielä hyvin olla liikkeessä. Myös yöt tulee nukuttua paremmin, kun päivällä touhuaa.

Olen nukkunut vieläkin varsin hyvin, parina yönä olen herännyt kahden jälkeen ja valvonut tunnista kahteen. Pitäisi rauhoittaa viimeinen tunti ennen nukkumaanmenoa, eikä enää esimerkiksi lueskella netistä raskausjuttuja tai muita asioita, jotka voivat jäädä päähän pyörimään. Nukahdan kyllä aika helposti pariksi ensimmäiseksi tunniksi, mutta ensimmäisen vessakäynnin jälkeen nämä illalla mietityttäneet asiat palaavat mieleen ja sitten ei enää nukuta.





Kävimme lauantaina miehen kanssa testaamassa Kallion Mokon brunssia. Brunssi koostuu kohtuullisesta valikoimasta pääosin paikanpäällä valmistettuja tuotteita. Hilloissa ja mehuissa olikin mukavan kotoinen tuntu. Tarjottava repertuaari ei ollut kovin laaja, mutta mielestäni ihan riittävä. Ehkä olisi ollut mukava, jos sämpylän päälle olisi ollut tarjolla jotain juustoa levitteiden ja kasvisten lisäksi. Mieleeni jäi varsinkin jälkkärilettujen kanssa tarjoiltu lämmin omenalisäke, joka oli aivan älyttömän hyvää! Sellaista pitää itsekin testata. Sanoisin, että kiva brunssi. Ehkä hinta on hieman kova tarjottaviin nähden. Mies jäi selkeästi kaipaamaan vielä jotain. Epäilen, että pelkät Helsingin makkaratehtaan makkarat eivät tyydyttäneet hänen lihahimoaan riittävästi:)


Yllä deadlinen saavuttamisen kunniaksi kuvasarjaa masun kasvusta raskauden aikana. Ensimäinen kuva on 22. raskausviikolta, toinen 27. viikolta ja viimeinen on tuore eilen otettu kuva eli 39+6. On siihen palloa kuitenkin kertynyt, vaikka se aika salakavalasti onkin siihen kasvanut. Kuvat kyllä mielestäni hieman pienentävät vatsan kokoa:)


2 kommenttia:

  1. Oi siellä eletään jänniä aikoja kun ei tiedä milloin se pikkuinen päättää maailmaan tulla :) Varmaan tosiaan aika epätodellista kun lasketun ajan päivämäärä koittaa, sitä on odottanut niin kauan, mutta silti ei välttämättä heti tapahdukaan mitään. Tsemppiä loppumetreille!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!