perjantai 3. huhtikuuta 2015

Valmis vauvanurkkaus

Nyt vauvanurkkaus alkaa olla valmis. Sänkykin on nyt pedattu. Olipa kiva laittaa nurkkaus lopulliseen kuosiinsa, kiltistä olemme jaksaneet tähän saakka odotella. Toivottavasti lakanat eivät ehdi ihan kamalasti pölyyntymään ennnen käyttöä tai sitten pitää pestä ne vielä kertaalleen:)



Suunnitelmia vauvanurkkausta varten kertoilin blogissani pari kuukautta sitten täällä. Teimme vauvalle oman sopen makuuhuoneemme yhteyteen. Samassa tilassa tuli siis yhdistyä sekä aikuisten että pikkuisen sisustustyyli.


Isoin valinta oli kaikkien tyyliin sopivat verhot. Lopulta päädyin Marimekon Kulkueeseen. Koska ikkunoiden eteen ei jää hirveästi tilaa, niin tein verhoista vain yläkapat. Hieman leikkisyyttä ulkonäköön sain, kun kiinnitin valerullaverhot nauhoilla. Ostin Kulkue-kangasta vain yhden raportin aina ikkunaansa, sillä verhoja ei ole tarkoitus availla. Ikkunoissa on kuitenkin sälekaihtimet pimennystä varten.

Ostin muuten kankaan Tammiston Marimekon outletista. Sieltä löytyi kakkoislaatuista kangasta n. 10 euroa metriltä halvemmalla. Suosittelen! Minä en ainakaan huomaa eroa ykköslaadun kankaaseen. Painojälki reunoista ilmeisesti ei ole niin skarppi kuin pitäisi. Kulkueen kuvio on tähän varsin armollinen, mutta esim. Lokki-kankaassa sen varmaan huomaisi helpommin.


Peräseinälle laitoimme pari Ikean Ribba-hyllyä, johon saamme esille joukon kirjoja ja pehmoleluja. Ostimme Ikealta myös keltaisen arkun vauvan leluja varten. Nyt siellä on kyllä myös jonkun verran kestovaippoja ja muita hoitotarvikkeita. Mahtuvat vielä hyvin, joten toimii myös säilytyslaatikkona. Olen ajatellut tehdä arkun päälle pehmusteen äitiyspakkauksen patjasta. Odottelen kuitenkin ensin beben syntymää ja sitä, jos tytsy haluaakin nukkua äitiyspakkauksessa. Arkkua varten patjaa joutuu kuitenkin leikkelemään.


Mietimme pitkään ostammeko hoitopöydän vai hoitoalustan. Minusta hoitopöytä ei mahtunut meille, mutta mieheni jotenkin haikaili sen perään. Näimme Lastentarvikkeella pari viikkoa sitten hoitoalustan, jossa on vahvistettu pohja. Sen saa kiinni alla olevasti pinnasänkyyn tai sitten sen voi nostaa jonnekin muualle. Se vaikutti kätevältä kompromissilta, joten päädyimme siihen. Sängyn laidassa on kiinni kapea laatikko, jossa on tärkeimmät vempeleet vaipanvaihtoa varten sekä kestovaippoja.

Pinnasänkynä meillä on Ikean Gulliver. Pussilakanoiksi löysimme kivat sirkusaiheiset Prismasta (!). Tyrkyllä on myös unipussi. Katsellaan kumpi kiehtoo tytsyä lopulta enemmän peitto vai unipussi.




Voihan, nyt kun saadaan vielä kaveri tuonne köllöttelemään<3



6 kommenttia:

  1. Oo! Nuo verhot on tosi ihanat! Ja muutenkin näyttää superkivalta tämä nurkkaus! :)

    VastaaPoista
  2. Tosi kivan näköistä! Teillä ollaan jo ihan valmiina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo, organisointihaluni näkyy tässä aika selvästi:)

      Poista
  3. Ihanan näköinen vauvanurkkaus ja hyvä idea tuollainen nostettava hoitoalusta :) Piti tulla kurkkimaan täältä vähän ideoita kun itsellä vauvanhuoneen sisustus on vielä ihan levällään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Mukavaa, jos kuvani antavat ideoita:) Minustakin tuo hoitoalusta vaikuttaa kätevältä. Toivottavasti pääsen pian testaamaan sen hyödyllisyyttä käytännössä<3

      Poista

Kiitos kommentistasi!