lauantai 11. huhtikuuta 2015

Yllätyssuihkut

Perjantaina illalla sain ihanan yllätyksen, kun rakkaat kaverit ilmestyivät kylään kassien ja kippojen kanssa ja ilmoittivat baby showerit alkaneeksi!

Mieheni mainitsi samaisena päivänä töistä tultuaan, että oli laittanut muutaman levyn Faceen myyntiin ja odotti parin levynostajan tulevan kuuden aikoihin käymään. En täten ollut suuremmin ihmeissäni, kun hän kurkki kännykkäänsä töistä tultuaan useaan otteeseen.  Olin  muutenkin asennoitunut siihen, että jos jotain yllätystä on suunnitteilla, niin se tapahtuu vasta lauantaina (epämääräiset kahvikutsut, jotka siis osoittautuvatkin todellisiksi;).

Olinkin todella yllättynyt, kun tutut äänet alkoivat kuulua eteisestä kuuden aikoihin levynostajien äänten sijasta. Hyvin osasivat pitää suunnitelmansa salassa, yksi kavereistani vakuutti vielä päivää aikaisemmin olevansa lähdössä maalle samaisena päivänä:)

Kavereiden saavuttua pöytä täyttyi nopeasti monenlaisista herkuista. Tarjolla oli suolaista ja makeaa. Erityisesti söpöilykakku sai hymyn huulille. Tarjolla oli myös Aussi-teemaisia Anzac-keksejä aiempaan elämään liittyen sekä tietysti pinkkiä eri muodoissa.







Herkuttelun jälkeen eteeni kasattiin läjä paketteja. Sain ihanan vaippakakun, jonka uumeniin oli piilotettu mm. ylisöpö villatakki ja suloinen jänis. Lisäksi paketeista löytyi satukirja sekä hyödyllisiä mammatavaroita tulevaa varten. Pientä huumorinpilkettä ei myöskään oltu unohdettu, vaan yhteen pakettiin oli kääritty hylkeelle sopiva paita, johon oli painettu "Don't eat watermelon seeds";)



Illan aikana vaihdettiin paljon mietteitä tulevasta vauva-ajasta. Mukana oli pari äitiä, joilta sain kuulla monia hyviä vinkkejä. Lopuksi täytimme vielä vihkoon arvauksia mm. vauvan tulevasta syntymäajasta ja mitoista, keksimme nimiehdotuksia ja mietimme luonteenpiirteitä. Hauska katsoa, miten nämä arvaukset osuvat kenelläkin kohdalleen! Olin muuten itse ainoa, joka veikkasi vauvan syntyvän pari päivää ennen laskettua aikaa. Voihan, tästä päätellen minulla voi olla vielä tätä omaa aikaa jonkun verran jäljellä:)

Kutsut olivat aivan ihanat. Olen minä aika onnentyttö, kun minulla on tuollainen joukko noin ihania ystäviä ympärillä! Kiitos, että olette olemassa<3


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!