sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Sormiruokailijan hätävarat

Meidän elämä on välillä varsin vauhdikasta. Aina ei tunnu löytyvän aikaa valmistaa pienelle ruokaa aivan alusta alkaen. Tässä pari meillä toimivaa vinkkiä nopeista sormiruoista sekä kätevistä pakkaspelastajista pienelle syötäväksi.

Nopeasti tarjolle
- avocado, kurkku, minitomaatit 
- maustamaton tofu (Eikun rasiasta paloiksi ja suuhun. On näppärä proteiinin lähde!)
- kananmuna keitettynä tai mikromunakkaana (Kananmuna rasiaan, tilkka vettä ja 2 minuuttia mikrossa. Sekaan voi laittaa esim. kasviksia.)
- monet hedelmät
- ruis- tai maissinaksut, riisikakut
- talk murut (ei vielä itse ole kokeiltu, mutta ajatuksissa on)


Liha/kana/kalapötkylät

0,5dl kaurahiutaleita
vajaa 1dl vettä
200g jauhettua lihaa (nautaa) / kanaa / kalaa (esim. lohta blenderissä käytettynä)
1 kananmuna

Mausteeksi vaihdellen 
tomaattisosetta
kasviksia esim. porkkanaa, bataattia ohuena raasteena
sipulia, valkosipulia
pippuria, paprikajauhetta
erilaisia tuoreita tai kuivattuja yrttejä (suolattomia)


Sekoita vesi ja kaurahiutaleet. Anna turvota 10 minuuttia. Sekoita joukkoon liha/kana/kala sekä kananmuna. Lisää mausteet. Leivo taikinasta pötkylöitä ja paista 175 asteessa noin puoli tuntia.

Pakasta pötkylät isossa rasiassa. Lado pötkylät rasiaan erilleen toisistaan ja erota kerrokset leivinpaperilla. Näin saat näppärästi sulatettua yhden kerrallaan nälkäistä sormiruokailijaa varten.

Makaronilaatikko

200g (tummaa) makaronia
200g jauhelihaa
n. 3 dl makaronien keitinvettä
1       pieni sipuli
1       kananmuna
2 tl    tomaattisosetta
         mustapippuria
         paprikamaustetta


Paista jauheliha sekä pilkottu sipuli. Keitä makaronit hieman runsaassa vedessä kypsäksi. Kaada paistettu jauheliha ja sipuli sekä keitetyt makaronit paistoastiaan. Kaada yli jäänyttä makaronin keitinvettä paistoastiaan niin, että laatikon ainekset peittyvät. Lisää kananmuna sekä mausteet ja sekoita. Paista 175 asteisessa uunissa noin 45 min. Peitä laatikko foliolla, jos pinta on vaarassa ruskistua liiaksi. 

Laatikko on näppärä pakastaa annosrasioissa. Esimerkiksi Orthexilla on käteviä parin desin rasioita. Maistuu melkein tuoreelta mikrossa sulatettuna.

Nämä kaksi ohjetta on kätevä tehdä vaikka yhtä aikaa samasta lihapaketista. Haaveissani on tehdä myös jonkinlaista lasagnea pakkaseen. Aiemmin testaamani kookosmaitopannari oli myös aikamoinen pakkashitti!


lauantai 30. tammikuuta 2016

Eroahdistusta

Meidän neiti on ollut kuluneen viikon normaalia suuremmassa määrin äidin tyttö. Suurin osa valveillaoloajasta olisi mukava viettää äidin lähellä, mielellään sylissä. Isikin on ihan ok, mutta esimerkiksi nukuttamisessa hän ei enää passaa.


Sylittelyn lisäksi tytön kiinnostus tissittelyyn on lisääntynyt hurjasti. Tissillä viihdytään lähiaikoja useammin ja pitkiäkin aikoja. Ei sillä, että olisi nälkä, mutta tankatakseen läheisyyttä. Tissittelyn lomassa näprätään nänniä ja haetaan sanoja "äiti, tissi". Sitten naurattaa. On se vaan niin kiva paikka!

Hellyydenosoitukset ovat lisääntyneet roimasti. Pusuja tulee useita kymmeniä päivittäin. Haleja annetaan sylissä usein. Onhan se varsin suloista. Äitillä on vaan ollut hieman hankala touhuta mitään omia juttujaan kaiken halailun ja tissittelyn välissä;)

Päivän levottomuus heijastuu myös nukkumiseen. Yöunet ovat olleet varsin katkonaisia ja levottomia. Alkuillasta lähtien herätään varsin usein. Päivällä sitten saatetaan paikata katkonaista yötä nukkumalla hieman pidemmät päikkärit. Toisaalta välillä on saattanut jäädä iltapäiväpäikkärit kokonaan nukkumatta.

Analysoisin, että pienen päätä sekoittaa nyt eroahdistus. Lisäksi rytmejä sekottanee vielä pulskan viikon takainen matka. Kohteessa oli kello kolme tuntia jäljessä. Siellä kaveri ehti viikossa siirtyä noin tunnin-kaksi taaksepäin, mikä varmaan vielä näkyy myöhäisempänä aamuheräämisenä. Matkalla oli myös iso porukka koko ajan ympärillä. Näiden kaikkien katoaminen saattaa hämmentää kaveria. Nytkö pitäisi taas pärjätä äidin kanssa päivät kaksin?

Tähän yhtälöön voinee vielä lisätä ensimmäisten hampaiden noususäryt ja kävelemisen opettelu. Eipä ihme, jos vähän hämmentää. Eiköhän se siitä pikkuhiljaa taas tasaannu.


lauantai 23. tammikuuta 2016

Paluu arkeen

Hupsista keikkaa, tämä vuosi on alkanut varsin vauhdikkaasti. Kohta on jo tammikuu ohitse ja en ole ehtinyt niin sanotusti edes kissaa sanoa. Palasimme tiistaina viikon aurinkolomalta. Nyt pitäisi sitten aloittaa arjen pyörittäminen. Lomat ovat ohi ja kaikki mamma-vauvatouhut ovat startanneet. Mutta entäs jos ei millään malttaisi?

Kuvat kauniilta Santa Marian rannalta. Pientä matkakaihoa ;) Mekko Vihree Kala design. 

Mies oli joulun aikaan pidempään lomalla ja käväisi noin viikon välissä töissä ennen kuin lähdimme lomamatkalle. Sekä minä että Pikku P ehdimme tottua kolmikkona toimimiseen. Voi, kun se onkin silleen jouhevampaa. Toinen on vaihtamassa joka toisen kakkavaipan ja siivoaa välillä sotkuja.

Pikku P on nyt selkeästi kaivannut isäänsä, kun hän on ollut pari päivää töissä. Torstaina miehellä oli vielä iltameno, joten hän tuli vasta yöllä kotiin. Pikkuinen oli varsinainen syliprinsenssa koko illan ja nukkumisestakaan ei meinannut tulla mitään. Sängystä puuttui se toinen turvahahmo. Voi sitä riemun määrää, kun isä tuli aamulla moikkaamaan tytön herättyä ennen töihin lähtöä.


Itsestänikin tuntuu jotenkin takkuiselta aloittaa arjen pyörittäminen. Nuo kamalat pakkaset eivät ainakaan auta asiaa. Ruokakaapit huutavat matkan jäljiltä tyhjyyttään. Kauppaan lähtiessä pitää kuitenkin pukea tytön päälle se viisi vaatekerrosta. Sitten on taas kaupassa kuuma. Nyt se ainainen aurinkorasvan levittäminen ei tunnu kovinkaan pahalta;)


Onneksi pakkasen lauhtui viime yönä. Ja onneksi on lauantai. Mies saa viettää viikonlopun kanssamme, kun viikonlopputyöt peruuntuivat. Maanantaina tuntuu varmasti helpommalta, kun on saanut kaapit täyteen ruokaa (maha täynnä kaikki näyttää aina paremmalta) ja kodin toimintakuntoon. Kyllä pikkuinenkin taas sopeutuu kaksikkona arjen pyörittämiseen. Onhan tässä kuitenkin kaikenlaisia rientoja tulossa, että pääsee näkemään muutakin kuin vain minun naamaani.

Ei kun vaan sitten imuroimaan!

perjantai 22. tammikuuta 2016

Pakkasta paossa Kap Verdellä

Palasimme tiistaina aamusta viikon mittaiselta reissulta Kap Verdeltä. Minun oli tarkoitus varoitella tulevasta blogihiljaisuudesta etukäteen, mutta viimeinen viikko ennen matkaa oli varsin hulinainen. Mutta nyt ollaan taas Suomessa:)


Matka sujui kaikkinensa todella hyvin. Eniten minua jännitti etukäteen 10 tunnin lento kohteeseen. Lennot menivät kuitenkin molempiin suuntiin oikein hyvin. Pikku P nukkui suurimman osan matkasta. Muuten vähän hyppyyteltiin ja leikittiin omalla paikalla.


Laskeuduimme Kap Verdellä Salin saarelle. Majoituimme Melia Dunas hotellissa lähellä Santa Marian kylää. Hotelli oli TODELLA iso. Huoneita oli päälle tuhat. Kaikki toimi tähän nähden aika hyvin. Matkasimme yhdessä perheeni kanssa, joten meitä yli yhteensä 10 hengen seurue. Meille oli luvattu hotellista vierekkäiset huoneet, mikä kuitenkin paikan päällä osoittautui mahdottomaksi. Jouduimme aikalailla eri päihin hotellialuetta eli noin puolen kilsan säteelle toisistamme. Noh, toimihan liikkuminen näinkin, kun sopeuduttiin tilanteeseen.

Oman kiemuransa yhteydenpitoon teki se, että netin ja puhelimen käyttä saarella oli tosi kallista. 2,5 euron minuuttitakasalla ei viitsinyt ihan pienestä soitella. Wifi löytyi ainoastaan hotellin aulasta. Lomasta tulikin myös puhelinvapaa viikko. Ei välttämättä ollenkaan huono juttu tällaiselle someaddiktille!



Hotellin yleiset alueet olivat mahtavat ja todella hyvin pidetyt. Hotellin suuruudesta huolimatta allasalueilla oli aina tilaa. Eri alueita oli useita ja ehkei hotelli myöskään ollut täynnä. Mukavaa, kun ei tarvinnut stressata rantatuolien saatavuudesta.

Parilla alueella oli altaat aivan pienille. Lastenallasalueella oli aivan ihana suuri kahluuallas pikkuisille. Pikku P pääsi konttailemaan pitkät pätkät vedessä. Isoja syvempiä altaita oli useita ympäri hotellialuetta. Isommille lapsille oli oma alue liukumäkineen.

Kahlailun lisäksi Pikku P nautti täysin rinnoin uimisesta isossa altaassa. Ostimme hänelle alla oleva uintilelun, joka oli ihan näppärä. Siinä on jaloille reijät keskellä, joten sitä voi verrata sellaiseen kävelytukeen maalla. Tuo versio oli tarpeeksi tukeva, jotta kaveri pystyi olemaan siinä valvottuna itsekseen.


Pikku P:stä oli selkeästi ihanaa, kun rakkaita ihmisiä oli niin paljon ympärillä. Varsinkin nuorempi serkkupoika (7 v.) oli kivaa leikkiseuraa. Heillä oli ihan omat leikit. Serkkupoika sanoikin, että "jännä, että Pikku P on iloinen koko ajan, vaikka se on vauva" <3

Pikkuinen oppi uudessa ympäristössä myös pari tärkeää sanaa. "Vettä" kuului useita kertoja allasta katsoessa. Hän tuntuu myös ymmärtävän, että samaa ainetta on myös vesipullossa. Eräänä iltana kaveri poimi hotellihuoneen lattialta oman sukkansa ja sanoi "sukka". Hän myös osallistui vilkutteluun lopummasta lomaa, kun joku lähti käymään jossakin.

Hotelli oli mielestäni all inclusive kaikille sen vieraille. Ruokaa oli tarjolla paljon. Pakettiin kuului myös kolme annosravintolaa buffan lisäksi. Varsinkin Rancho pihviravintola oli kokeilemisen arvoinen paikka. Muutenkin ruoka oli hyvää, muttei välttämättä aina tajunnan räjäyttävää.

Mietin ennen matkaa, että mitä ruokaa tarjoamme Pikku P:lle matkan aikana. Otimme mukaan paljon Ella'sin hedelmäpusseja, sillä niistä pikkuinen tykkää. Tarjosimme yleensä aamu- ja iltapuuron maustettuna hedelmäsoseella. Pikapuurohiutaleet valmistuivat näppärästi vedenkeittimellä keitetyssä vedessä.

Pikkuinen söi vaihtelevasti myös jotain ruokaisempia soseita. Ainakin Ella'sin bolognese upposi aika hyvin. Buffasta tytön herkkua olivat hunajameloni ja kiivi. Annoimme myös muita hedelmiä sekä kananmunaa keitettynä. Näillä ruoilla tyttö pärjäsi oikein hyvin. Kaverilla oli kyllä varsin hyvä ruokahalu koko viikon, varmasti kaikki touhu ja tohina kasvattivat ruokahalua. Ravintoloista tarjoilijat olisivat kyllä mielellään tuoneet pikkuiselle ranskalaisia useammankin kerran;)


Lähin hyvä uimaranta oli parin kilsan päässä Santa Mariassa. Ranta on kahdeksan kilometria pitkä siisti ranta. Aallot siellä ovat aika rajuja, joten lapsille se ei oikein sovellu. Kävimme siellä pari kertaa köllöttelemässä. Kävin myös testaamassa surfaamista yhdessä siskoni kanssa. Hauskaa hommaa, tahtoo uudestaan!


Pikku P:n vaatteiden kanssa kävi niin kuin aavistelinkin. Käytimme päivisin altaalla tai rannalla ollessa kahta uv-suojapukua sekä paria eri hattua. Lisäksi vain paljaisiin kohtiin aurinkovoidetta. Iltaisin oli sen verran viileämpää, että sai melkein olla onesie tms. päällä. Riippuen illasta. Kaverilla jäikin monet hellemekot ja sortsit yhteen käyttökertaan. Toivottavasti osa mahtuisi vielä kesälläkin.

Rattaiksi otimme lopulta omat Camit. Rattaissa oli hyviä ja huonoja puolia. Tutuissa tukevissa rattaissa Pikku P:n oli kiva nukkua altailla päikkärit. Hän myös vaikutti iloiselta, kun ekaa kertaa laitoimme kaverin niihin Salille päästyämme. Jotain tuttua uudessa ympäristössä? Toisaalta huoneemme oli kolmannessa kerroksessa, joten jouduimme kantamaan rattaat sinne aina huoneeseen mennessämme. Myös lähikylään mennessä pienet rattaat olisivat olleet helpommat. Ratkaisimme tämän tosin sillä, että käytimme niillä matkoilla kantoreppua.

Aivan ihana reissu kaikkineen. Ainoa huono puoli matkassa oli se, että se kesti vain viikon. Ensi kerralla pitää ehdottomasti varata kaksi!


keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Miten päädyinkään äidiksi?

Olen ollut äiti nyt kahdeksan kuukautta pienelle tyttärelleni. Välillä sitä pysähtyy miettimään, että miten pienen käärön olemassa olo on muuttanut minua. Millainen äiti minä olen? Mitenkäs kaikki alkoikaan?

Olen ja varsinkin olin aika menevä neitokainen. Levoton sielu. Ennen Pikku P:n syntymää en turhan paljon meidän sohvaa kuluttanut, vaan vietin suuren osan vapaa-ajastani suihkaillen eri puolilla. Liikuntaharrastuksia oli monelle illalle. Viikonloppuisin oli erilaisia viihderientoja. Raskausuutinen tulikin monelle lähipiirissä yllätyksenä. En ollut juuri antanut vinkkiä moisesta. Eräs kysäisi jopa, että oliko toivottu kaveri. Voin kyllä vastata, että kyllä!

Ms Raksa oman kodin lattiantasoitushommissa;)
Haave vauvasta kulki nimittäin mukanani pitkään. Olen pohjimmiltani pesänrakentajatyyppiä ja halusin kasata ensin sopivan pesäkolon, jonne voimme perheenä asettautua. Halusin, että kaikki on valmista ennen vauvan tuloa. Tämä tarkoitti ensin parin vuoden säästöaikaa omaa kotia varten. Tämän jälkeen oma koti piti remontoida vauvakuntoon. Naimisiinkin halusin ennen vauvaa. Tahdoin lisäksi saada hieman rahaa säästöön ennen vauvan syntymää. Halusin, että elämä on puitteiltaan kunnossa ja helpottamassa vauva-arkea, kun se koittaisi.

Toki ajattelin myös kolikon toista puolta eli halusin olla myös henkisesti aivan valmis elinikäiseen urakkaan. Punnitsin sitä, milloin minusta ei tuntuisi enää pahalta se, etten pääsee ulos yksin tai kaksin mieheni kansssa kovin helposti. Molempien vanhemmat asuvat kaukana, joten hoitoapua ei ole tarjolla kovin näpsästi.

Nyt parin viikon päästä hoitovapaalle siirtyessäni voin olla tyytyväinen suunnitelmalliseen luonteeseeni. Omaan silmää miellyttävässä ja toimivassa kodissa on ollut mukava olla pienen kanssa. Hieman on myös rahaa säästössä, joihin voi hoitovapaan aikana turvautua tarvittaessa.

Ajattelin raskaana ollessani, että palaisin töihin vuoden 2016 syksyllä. Tämä vaikuttaa edelleen hyvältä aikataululta. Silloin Pikku P on 1v4kk. Uskoisin, että hon pärjää silloin hoidossa hyvin. Silloin kaipaan jo itsekin töihin takaisin. Toki välillä nytkin tulee hetkiä, jolloin tahtoisi jo töihin. En kuitenkaan tahdo missata tulevia tärkeitä hetkiä Pikku P:n elämässä. Ennen syksyä hän ehtii oppia vielä monia ihmeellisiä taitoja!


Mutta miten olen itse muuttunut? Levoton olen edelleen. Minusta on ihanaa kierrellä Pikku P:n kanssa erilaisissa kerhoissa, tapaamisissa ja tapahtumissa. Ravintoloissa syöminen ja shoppailu onnistuu oikein hyvin pikkuinen seurana. Menojalkaa ei ole tarvinnut hirveästi hidastaa, paikat ja tapahtumat ovat vain hieman muuttuneet.

Välillä kaipaa luonnollisesti myös aikuista seuraa. Muutaman kerran olen käynyt tuulettumissa ilman P:tä. Se on muuten outoa, varsinkin alkuun on sellainen olo, että jotain puuttuu:) Toki välillä toivoisi, että pääsisi miehen kanssa kaksinkin jonnekin, mutta ehkä sekin aika tulee piakkoin. Onhan P jo aika iso tyttö.

Minkäslainen mamma minusta on kuoriutunut? Äitinä pyrin olemaan nauravainen ja en liian tiukkapipoinen. Koetan asettua pienen asemaan, kun mietin, onko joku asia hyvä niin vai näin. Olemme mieheni kanssa varsinaisia hassuttelijoita Pikku P:n seurassa. Meitä kuvaamaan ei sovi ollenkaan "Piiri pieni pyörii" laulun "vakavina seisovat, vallan niin kuin vanhemmat" kohta. Nähtäväksi jää, millainen rento hassuttelija Pikku P:stä näillä opeilla kasvaa.

ps. Suosittelen! Mammana olo on aikas huippua:)


sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Pikku P kahdeksan kuukautta

Hui, taas on yksi kuukausipäivä saavutettu. Kahdeksan kuukautta. Eipä meidän kaverilla ala enää kohta olla mitään vauvamaista jäljellä. Hän nousee ongelmitta tukea kuin tukea vasten seisomaan ja harjoittelee kävelemistä vanhemman auttamana. Ensimmäiset sanatkin ovat löytyneet.

Äitiysvapaastanikin on jäljellä enää rippeet. Hyväksytty hoitovapaa-anomus kolahti postiluukusta tovi sitten. Mammailen täyspäiväisesti vielä 4.9. saakka. Eihän tässä malta vielä töihin lähteä:)



Pikku P:n puhuminen on kehittynyt viimeisen kuukauden aikana paljon. Hän hahmottelee ensimmäisiä sanoja. Hän myös koettaa välillä toistaa sanoja, mitä sanon hänelle. Äiti tulee nykyisin jo varsin terhakkaasti. Hän saattaa käyttää sitä mm. silloin kuin tahtoo minun syliini tehosteena, joten uskoisin, että hän sen sanan merkityksen on keksinyt<3 Pari kertaa on myös tullut sana isi, mutta se ei ole vielä niin sisäistetty.

Muuten tyttönen hokee aiemmin opittujen vauvauvauva, mammammama ja pappappappa lisäksi äippää ja autoa. Jos nälkä iskee tai ruoka on hyvää niin hän sanoo mamamamam (nam). Hän myös selkeästi innostuu ruoan nähdessään, jos hänellä on nälkä. Joskus hän (varmaan vahingossa) vastaa kysymykseen "onko nälkä" sanalla "joooo"! Ihanaa, kun yhteiseloon on tullut entisestään lisää vastavuoroisuutta. Päivä päivältä ymmärtää paremmin mitä toinen ajattelee ja tahtoo.


Tuntuu muutenkin, että kuluneen kuukauden aikana vauvanhoito on jotenkin keventynyt ja helpottunut. Kaveri syö nykyisin neljä kertaa päivässä kiinteitä. Aamu- ja iltapuuron ja lisäksi lounaan ja päivällisen sormin. Ruoka maistuu hyvin ja mahaan menee yleensä hyvä annos kerrallaan. Tämä on vähentänyt imetysväliä ihan jonkin verran. Asia on muuttunut huomaamatta siinä sivussa. Nyt kun mietin, niin päivällä saattaa olla 3-5 tunnin tauko imetyksien välissä. Toisaalta silloin, kun hän imee tissiä, niin juotu maidon määrä on aika suuri.


Kun kaveri ei ole niin usein enää maitoa vailla, niin hän ei ole myöskään enää ihan niin riippuvainen minusta. Isän seuraa kelpaaa yhtälailla. Toisaalta isimies oli joulun alla pidempään lomalla, joten hän on saanut hengailla pikkuisen kanssa nyt varsin tiiviisti. Mies sanoi itsekin, että on päässyt nyt paremmin sisälle minun ja Pikku P:n arkeen. On oppinut kaverin uni- ja ruokarytmin. Minun apuani ei enää siksikään kaivata, kun mies tietää miten toimitaan.


Toisaalta Pikku P:stä on tullut itsenäisempi ja rohkeampi konttauksen opittuaan. Nykyisin hän viihtyy pitkiä aikoja lattialla konttaillen ja tutustuen kotiinsa. Vanhemmat ehtivät sillä aikaa siivoilla kotia tai laittaa ruokaa. Yhtenä iltana havahduimme molemmat, että istumme koneidemme ääressä ja Pikku P tyhjensi tyytyväisenä kirjahyllyä lattialla:) Tästäkö ne ihmiset puhuvat, kun sanovat, että kyllä se arki koko ajan pienen kanssa helpponee?


Mikäs se siellä niin kiinnostikaan? Muumipalapelin lempihahmo Haisuli! Pitäisikö tästä olla huolissaan:)
Pikku P:n sorminäppäryys on kehittynyt paljon. Sormiruokailusta on tässä olut paljon apua. Pinsettiote alkaa nykyisin löytyä jo varsin mallikkaasti. Imuri onkin entistä kovempi sana, jottei kaveri maistele kaikkia pikkumurusia lattialta!

Kahdeksankuukautisneuvola Pikku P:llä on vasta tammikuun lopulla. Alkuvuosi on neuvolassa ruuhkainen. Lähdemme 11. päivä viikon lomalle Kap Verdelle, joten se siirtää neuvolaa vielä lisää. Jännä nähdä, millainen hujoppi hän silloin on! Tuntuu, että ei kaverin kasvu ole ainakaan hidastunut. 80 senttiset vaatteet ovat järjestään sopivia. Myös kehutut pulleat reidet ovat edelleen tallella.


30 elefanttia marssi näin...

Pikku P on erityisen tykästynyt siihen, että hänelle lauletaan. Se saa hänet rauhoittumaan ja rentoutumaan monessa tilanteessa. Usein se on myös tehokas unilääke.

Illalla rauhoitutaan usein hetki soivan laulukirjan ääressä ennen nukkumaan menoa. Sylissä tyttö saattaa vaipua uneen unilaulujen aikana. Yleensä laulan "vauva tuli maailmaan" (Pikku P tuli maailmaan), "tuu tuu tupakkarulla" tai "joka ilta, kun lamppu sammuu". Välillä kehittelen tuttuihin sävelmiin omia sanoituksia enemmänkin itseäni viihdyttääkseni.

Kuva: Pixabay

Olemme ottaneet soivan laulukirjan mukaan myös pidemmille automatkoille, sillä se viihdyttää pientä pidemmänkin pätkän. Pelkkä sointi riittää, aina ei tarvitse vanhemman laulaa mukana. Lyhyemmillä autoreissuilla laulamme yleensä itse, jos kaveri tylsistyy. Ehdoton lemppari on silloin "pieni elefantti". Nykyisin arvailemmekin mieheni kanssa montako elefanttia Pikku P tarvitsee nukahtaakseen. Ennätys taitaa olla tähän mennessä 30 :)