perjantai 26. helmikuuta 2016

Uusi ulkoasu

Näin kevään korvalla alkaa tulla uutta intoa uudistaa ja päivittää (toivottavasti myös siivoilla) kaikkea. Näin myös täällä blogin puolella. Päädyin muokkaamaan blogin ulkonäön logoineen uusiksi. Ta-daa, tälläinen siitä tuli!

Uutta lookkia hahmotellessani tavoittelin raikkautta ja kepeyttä. Väriksi valikoitui raikas sitruuna aina turvallisen mustan rinnalle. Tahdoin ulkonäköön lisäksi leikkisyyttä ja pientä jekuttelua, sillä aika kujeileva äiti täällä ruudun toisella puolella kirjoittelee. Pyrin kohtaamaan elämän järkevän rennolla asenteella ja toivon, että tämä heijastuu nyt myös paremmin uudessa ilmeessä.


Toivottavasti pidätte uudesta ulkonäöstä ja tunnette sen kotoisaksi, käyttömukavuudesta tinkimättä. Olisin oikein onnellinen, jos laittaisitte fiiliksiänne ihan näin ensituntumalla, jatkoon vai ei?




Pikku P:n matka ratasdikkariksi

Pikku P on pikuhiljaa oppinut tykkäämään vaunuissa tai nykyisin rattaissa köllöttelystä. Ensimmäiset pari kuukautta kuljettiin enemmän autolla, sillä miehellä oli ensin isyysvapaa ja vähän ajan päästä kesäloma. Koko poppoona moniin paikkoihin tuli lähdettyä autolla.

Autolla liikuttaessa vaunukopan sijaan käytimme pääosin turvakaukaloa adapterien kanssa vaunurungossa. Pikku P oppikin köllöttelemään kaukalossa ja siihen, että hän näki hieman maisemia liikuttaessa. Vaunut olivat varsin tylsä paikka tähän verraten. Sinne toki voi asettua nukkumaan, mutta herättyä kopassa oli varsin sietämätöntä olla.

Tytön opittua kääntymään mahalleen päälle parikuisena hän viihtyi vaunukopassa pieniä aikoja hereilläkin, jos sai olla mahallaan. Kesäaikaan siellä mahtui hyvin kääntymään. Äidistä kuitenkin niin päin matkustaminen näytti vähän hurjalta. Pikkuinen koetti nousta kyynärnojaan ja kuikkia vaunun reunojen yli kaula pitkällä. Muutenkin hän möyri ja pyöri kopassa vaikka millä lailla. Pelkäsin, että miten hän vielä siellä pyörähtää ja kolauttaa itsensä.


Vaihdoimmekin ratasosaan varsin varhain, Pikku P:n ollessa päälle kolme kuukautta. Rattaissa hän viihtyi huomattavasti paremmin. Bugabooiden keskiasennossa rattaat ovat aika samassa asennossa turvakaukaloon nähden. Sieltä näkee maisemia ja myös äidin paremmin. Tytön sai myös kiinni valjaisiin, joten karkuun ei siitä päässyt. Ei sillä, että niin pienenä siitä varmaan kovin kauas olisi noustukaan. Mutta näin ei päässyt myöskään ympäri.

Rattaissa tyttö onkin viihtynyt koko ajan paremmin ja paremmin. Toisaalta syksyn tultua aloin käyttämään niitä päivittäin useita kertoja ja turvakaukalo puolestaan jäi vähemmälle käytöllä. Nykyisin rattaissa viihdytään useampi tovi hereillä ollessakin. Maisemia ja maailman menoa on mukava ihmetellä. Jos tylsyys näin meinaa yllättää, niin äidillä on uusi salainen ase. Nostan rattaat puolipystystä asennosta istuvimpaan. Näin pikkuinen viihtyy taas pitkän tovin lisää. Varmaankin kesän korvalla ratasosan voisi kääntää katse menosuuntaan, jos äidin katseleminen alkaa pitkästyttää.


Parasta tässä rattaissa viihtymisessä on se, että nykyisin pikkuinen voi nukkua rattaissa myös niiden paikalla ollessa! Jotain poikkeuksia lukuunottamatta kaveri heräsi ennen aina noin viiden minuutin sisällä, kun rattaat pysähtyivät. Nyt voin työntää rattaat parvekkeelle tullessamme lenkiltä tai muilta riennoilta. Kaveri saattaa jatkaa unia vielä hyvän tovin ulkona.

Nykyisellään pukeminen ei useimmiten kiukuta, sillä hän tietää, että pääsee baanalle ja rattaisiin. Varsinkin juuri päikkäreiden aikaan lähdettäessä kaveri antaa sopuisasti pukea vaatteet ylle. Rattaisiin laitettua hän saattaa nukahtaa jo ennen kuin ehdimme ovesta ulos. On hän muutaman kerran nukahtanut, kun olen vain työntänyt vaunut suoraan parvekkeelle!

Kaverin päiväunirytmi alkaa muutenkin kääntyä kaksiin uniin aiemmista kolmista. Nyt nukutaan aamupäikkärit siinä klo 9 jälkeen ja toisen unet klo 12-13 kieppeillä. Nuo toiset unet on useimmiten ne pidemmät ulkopäikkärit, päälle pari-kolmekin tuntia. Aika hyvä, kun aiemmin 45 minuuttia oli jo saavutus:) Jos tämä on taas jokin vaihe, niin toivottavasti tämä kestää pitkään. Äiti likes this!




torstai 25. helmikuuta 2016

Se meille sopivin turvaistuin

Meidän neiti alkaa varsinkin toppavaatteiden kanssa olla jo sen verran pitkä, että Maxi-Cosin turvakaukalo alkaa käydä auttamatta pieneksi. Olemme tehneet jo pari kuukautta hiljakseen tutkimusta sopivan istuimen löytämiseksi. Niitä on vain niin monenlaisia!

Yksi iso ero istuinten välillä on siinä, saako vauvan istuimeen sekä selkä että kasvot menosuuntaan. Liikkeessä myyjä kertoi, että Pohjoismaissa suositaan lasten kuljettamista autossa selkä menosuuntaan mahdollisimman pitkään. Saksassa taas suositaan lasten istuttamista autoon kasvot menosuuntaan heti turvakaukalon jälkeen. Luettuani mm. Ozbabyn turvaistuimen valintaopasta sekä Kauppalehden tekemiä artikkeleja aiheesta (Tässä näet (autoliiton)testin parhaat turvaistuimet ( 27.10.2015)  ja Turvaistuintesti: kaksi hylättyä "hengenvaarallisia vammoja" (7.12.2015) ) päädyin siihen, että selkä menosuuntaan matkustaminen on turvallisempi vaihtoehto. Myös Autoliiton testitulokset olivat hyödyllistä luettavaa.

Folksamin tekemän testin tulokset kuulin myös radiosta ja mieleeni jäi, ettei ainakaan Pallaxia siis kannata ostaa. Testissä mukana oli Pallax ja Guardianfix Pro 2 -istuimet, joissa istutaan vain kasvot menosuuntaan. Muut testin istuimet kävivät molemmin päin. Nämä kaksi saivat tämän vuoksi Folksamin testissä hylätyn arvosanan. Liikkeessä myyjä tyynnytteli, että testit ovat aina testejä ja voivat olla todella yksipuolisia. Esimerkiksi Pallax on kuitenkin saanut Autoliiton testissä hyvän arvosanan. Näinhän se menee, mutta ei tee asiaa helpommaksi kuluttajalle.

Kuva: Ozbaby.fi

Päätyminen molemmin päin toimivaan istuimeen vähensi valikoimaa paljon. Ozbabyn artikkelissa oli kootusti turvaistuimia, jotka sai myös selkä menosuuntaan. Ei tässä kaikkia varmasti ole, vain heidän valikoimissaan olevat istuimet. Oikaisin kuitenkin tässä kohtaa ja googlettelin näiden istuinten kokemuksia.

Lopulta päädyin Cybexin Sironaan, josta tuntui olevan paljon tyytyväisiä käyttökokemuksia. Istuimen saa selkä ja kasvot menosuuntaan. Selkä menosuuntaan matkustettaessa lapsi kiinnitetään 5-pistevöillä ja kasvot menosuuntaan kuljettaessa vauvan eteen tulee palkki. Tämä palkki hieman jänskättää, miten kaveri viihtyy sen kanssa istuimessa. Mutta tätä ei oikein voi etukäteen ennakoida. Ehkä Pikku P viihtyy kyydissä selkä menosuuntaaan koko istuimen käyttöiän ajan eli n. 3-4 vuoteen / 18 kg.

Toinen tärkeä asia istuimen valinnan kanssa oli Isofix-kiinnitys. Se kyllä suurimmasta osasta kyllä mielestäni löytyikin. Myös Sironasta. Sironan voi myös kääntää autossa oven suuntaan siksi aikaa, kun lapsen laittaa kyytiin. Helpottaa varmasti arjessa, kun auto on mitä ahtaimmassa paikassa parkissa!

Olin tietysti ensin haaveillut istuimesta, joka kävisi tytölle läpi koko turvaistuinkauden. Tällainen istuin on esimerkiksi Suomalainen Klippanin istuin. Hylkäsin kuitenkin lopulta tämän ajatuksen selailtuani Autoliiton testejä. Tuntuu, että mitä pidempiaikaiseen käyttöön istuin on tarkoitettu, sitä enemmän eri vaiheissa on jouduttu tekemään kompromissejä. Onhan se ihan luonnollistakin, että lapsi kasvaa niin paljon ennen kouluikää, että jo kokonsa puolesta tekee haastavaksi saada turvallinen istuin koko ajalle.

Sironassa minua mietitytti alkuun se, että jääkö sen käyttöikä meillä kovin lyhyeksi. Kaveri on kuitenkin jo nyt aika pitkä. Mutta yksi istuin pitää kuitenkin vielä ostaa, vaihtaa sitten siihen nopeammin, jos niikseen. Kyllä hänen luulisi tuohon ainakin kolmevuotiaaksi mahtuvan.

Viimeinen haaste Sironassa oli istuimen korkea hintalappu. Nyt vuodenvaihteen jälkeen vanhaa mallia myytiin monissa kivijalkaliikkeissä Helsingissä hieman halvemmalla pois, mutta tähän junaan emme ehtineet. Katselimmekin tuotteen tarjontaa Saksasta. Tilasimme istuimen eilen all4baby.de nettikaupasta. Säästimme näin neljänneksen hinnasta postikuluineen. Nettikauppa oli saanut paljon positiivisia palautteita ja toimitus oli Suomeen kestänyt noin 2-3 viikkoa. Kuulostaa hyvältä! Toivottavasti kaikki menee putkeen ja saamme pian istuimen testiin:)



torstai 18. helmikuuta 2016

Missä kissa?

Olen päässyt lukemaan Pikku P:lle lyhyitä satukirjoja. Aiemmin tyttö oli aivan liian malttamaton tähän hommaan. Nykyisin hän istuu oikein mielellään hetken äidin sylissä ja kuuntelee satua.


Sivuja hän on varsin innokas kääntämään eteenpäin. Usein sivuja vaan kääntyy useampi kerralla. Kirjasta on myös mukava osoitella eri asioita ja kertoa juttuja omalla vauvakielellä. Kirjoissa on useimmiten lempisivu, josta osoitellaan ja kerrotaan muita enemmän. Yleensä sivu on se värikkäin ja eloisin. Keltainen aurinko on yksi kivoimmista kuvista.



Yksi Pikku P:n lempikirjoista on kirja, jossa Muumimamma etsii kissaa. Kissa esiintyy joka sivulla eri kohdassa. Tytöstä on mukava sadun kuuntelemisen lomassa osoittaa, missä kissa milläkin sivulla on. Kun sanoo "missä kissa Pikku P?", niin sormi siirtyy oitis kissan kohdalle. Joskus tosin hän ottaa varaslähdön ja osoittaa kissaa heti sivun kääntämisen jälkeen. Osoittamisen lomassa pikkuinen selkeästi hakee myös kissa-sanaa. Suusta kuuluu useimmiten "kisssss".

Maalta hoidosta palannut Noita-kissamme on Pikku P:stä ainakin yhtä ihana kuin muumikirjan kissa. Tätäkin kissaa hän etsii usein pitkin asuntoa. Hän konttaa Noidan luo vähän kissaa "silittelemään" (vetämään turkista, korvasta ja hännästä). Kissaparka kestää kidutusta yleensä tovin ennen kuin lähtee jonnekin tytön ulottumattomiin hieman kyyryssä. Minua kissa katsoo selkeästi katseella "Pikku P kiusaa!" Onneksi Noidalla on parikin eri pakopaikkaa, jossa saa varmasti olla rauhassa. Parvekkeella on mukava kölliä tai sitten vessassa saunan lauteilla.




keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Ensimmäinen hammas

Eilen lounasta syödessä minä sen bongasin. Ensimmäisen hampaan Pikku P:n suussa! Tämän tuloa on ennakoinut jo pari viikkoa pieni terävä kohouma ikenessä edessä alhaalla vasemmalla. Kuumekin nousi päiväksi tämän hampaan vuoksi. Nyt tämän hampaan vieressä tuntuu uusikin kohouma, tuleekohan siellä heti putkeen useampikin?


Lopulta ensimmäinen hammas nousi esille varsin hissukseen. Tai ehkä tyttö on ollut hieman normaalia kiukkuisempi ja itkuisempi lähiaikoina. Monenmoista tavaraa on kivaa jyystää, kun ikeniä kutittaa. Olen innokkaasti tarjonnut puruleluja tytölle. Tuntuu kuitenkin, että peruslelut ovat mukavampia ikeniä vasten. Muskarissakaan soittamisesta ei meinaa tulla mitään, kun kaikki soittimet pitää viedä suuhun kutinaa helpottamaan. Kylmä kurkku on ollut oiva kivunlievittäjä.

Myös yöllä on heräilty istumaan ja itkemään useita kertoja. Tissikään ei tätä itkua tyynnytä, vaan tiivis kainalopaikka on yleensä paras. Selviä merkkejä on siis ollut ilmassa näin jälkikäteen ajatellen. Tuntuu vain, että olen selittänyt hampaiden tulolla pientä kiukkuisuutta niin useita kertoja, että en oikein osannut pitää sitä varmana syynä;)


Mutta nyt on ensimmäinen! Olemme jo aiemmin pariin kertaan tutustuttaneet tyttöä hammasharjaan, mutta nyt päästään pesemään sitä ainokaista aamuin ja illoin. Kaveri tuntuu tykkäävään hammasharjasta ainakin puruleluna. Kait se sellainenkin hammasta puhdistaa? Niin innokas hän ei vielä ole siitä, kun äiti rupeaa harjalla hammasta hankaamaan.

Olen odottanut hampaiden tuloa varsinkin sormiruokailun monipuolistumisen kannalta. Pääsee pikkuhiljaa tarjoamaan kaverille vähän kovempaa tavaraa ja näin laajentamaan repertuaaria. Olen haaveillut esimerkiksi raastetun porkkanan tarjoamisesta. Sen saa nopeasti tarjolle, jos on kiireisempi päivä.


tiistai 16. helmikuuta 2016

Influenssan kourissa

Täällä maattiin viime viikko kovassa flunssassa. Taudin voimasta päätellen saimme influenssatartunnan. Pikku P selvisi onneksi aika vähällä. Hänellä vuoti nenä toissa lauantaina ja tirskutti aikalailla, mutta sen jälkeen oli vain pientä nuhaa.

Äidillä ei ollut ihan niin hyvä tuuri. Enpä ole ollut pitkään aikaan noin kipeä. Kuumetta nousi päälle 38 asteen. Burana laski kuumetta, mutta ei juuri lievittänyt huonoa oloa. Pääsinkin testaamaan millaista vauvanhoito on kovasti flunssaisena. Ei yhtään kivaa!

Pikku P parka sai nauttia pari päivää varsin passiivisen äidin seurasta. Istuskelin (ja makailin) lattialla tytön vieressä, kun hän leikki ja viihdytti itseään. Onneksi kaveri varmaankin aisti, että äiti ei ole kaikissa voimissaan ja tyytyi pääosin siihen mitä oli tarjolla. Sylittely hoidettiin suureksi osaksi istueltaan lattialla. Soiva laulukirja toimitti laulavan äidin virkaa.


Koko viime arkiviikko meni toipuessa, mutta onneksi viikonlopuksi tauti tauttui jo oikeastaan kokonaan. Pääsimme hakemaan kissan maalta hoidosta takaisin kotiin. Samalla kävimme kummipoikamme synttäreillä. Nyt entistä innokkaampana uuteen viikkoon taas terveenä!


perjantai 5. helmikuuta 2016

Tuoreimmat mitat ja äidin haaveet yöimetyksen lopettamisesta

Kävimme eilen Pikku P:n kahdeksankuukautisneuvolassa ja lääkärissä. Neuvolan ruuhkien takia tyttö ehti jo yhdeksän kuukauden ikään. Seuraava neuvola on kuitenkin vasta vuoden iässä, joten eipä tuo myöhennys ole haitaksi.

Tyttö oli kasvanut viimeisen kolmen kuukauden aikana hurjasti. Pituutta oli nyt 75 senttiä eli kasvua tullut neljä senttiä. Myös paino oli noussut pulskan kilon 10,6 kiloon. Painon ja pituuden suhde on nyt tasaantunut ja huitelee +1 käyrällä. Terveydenhoitaja vaikutti oikein tyytyväiseltä kasvuun ja äiti myöhäili hymyssäsuin vieressä.


Juttelimme myös P:n yöunista ja yösyötöistä. P heräilee alkuyöstä (n. klo 21-23 välillä) omassa sängyssään noin puolen tunnin välein. Yleensä riittää, kun häntä käy vähän taputtelemassa ja laulaa uneen. Hyvinä öinä hän rauhoittuu klo 23 jälkeen ja tämän jälkeen pikkuinen nukkuu noin klo 2 saakka. Tämän jälkeen otan hänet viereeni. Tissiä tarjoan noin kolmesti parin tunnin välein tuosta kahdesta eteenpäin. Aamu meillä alkaa seitsemän aikoihin.

Levottomampina öinä otan tytön viereeni noin klo 23, jos hän ei rauhoitu ja olen menossa nukkumaan. Tämän jälkeen hän saattaa nukkua klo 2 vieressäni ennen seuraavaa tissittelyä. Yleensä 23-2 väli on rauhallisempaa. Jos on keskimääräistä rauhattomampi yö, niin heräilyä tulee klo 2 jälkeen tiheämmin.


Terveydenhoitaja ei ollut vielä ylihuolestunut yösyötöistä, jos itse vaan jaksan. Hän sanoi, että yöimettämisen lopettaminen voi sujua lapsen toiveesta luonnostaan. Usein äidin kuitenkin pitää vaan päättää laittaa hanat yöksi kiinni. Yöllä pitäisi tämän jälkeen tarjota vain syliä, silittelyä ja halauksia. Toki voi kokeilla sitä, että isi nukkuu pari yötä tytön kanssa kaksin ja äiti siirtyy esim. olkkariin. Hän kuitenkin mainitsi, että äidin palattua makkariin vauvan levottomuus saattaa palata. Myös nukuttamista eri huoneessa voi kokeilla. Pikkuinen voi siellä vähän kitistäkin, mutta saattaisi kuitenkin nukahtaa itsekseen ja tottua nukkumaan yöt yksin.

Viimeinen kuulosti minusta liian härskiltä. En tahtoisi huvikseen huudattaa lastani. Raukka tuntisi itsensä ihan hylätyksi omassa yksinäisyydessään. En haluaisi muutenkaan muuttaa toimintatapoja kovin suuresti kerrallaan, vaan pikkuhiljaa. Ehkä voisin alkuun totuttaa kaveria tissittömyyteen koettamalla saada kaverin nukahtamaan viereeni yöllä ilman tissiä. Ehkä nukkuminen omassa sängyssä lähtisi tämän jälkeen sujumaan helpommin?

Kokeilin viime yönä nukuttaa P:n kainalooni ekan heräämisen aikaan klo 2. Sain hänet uneen, kun hän sai laittaa päänsä rintakehäni päälle ja toisen käden tissin päälle. Tämän jälkeen hän nukkui kuuteen! Voisiko tämä olla alku pidemmille yöunille vai vaan aloittelijan tuuria?


Visiitti lääkärillä meni ilman suurempaa hämminkiä. Lääkäri testasi pinsettiotteen, kuunteli sydänääniä, testasi lonkat sekä istumaheijasteet. Lääkäri totesi kaiken olevan ok. "Perus turvallinen lapsi" kuulemma. Hämmentävästi ilmaistu, mutta tarkoittanee sitä, että vauva kokee olevansa turvassa:)


keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Pikku P yhdeksän kuukautta

Tällä kertaa minun piti tarkistaa kuukauden takaisesta kirjoituksestani, mitä kaveri silloin osasikaan:) Jos mahdollista, niin tammikuu hurahti vieläkin nopeammin kuin kuukaudet normaalisti. Varmasti viikon matka lämpimään sotki puolin ja toisin kuuta.


Nykyisellään Pikku P kävelee tuettuna jo pitkiä matkoja. Se on myös hauskaa hommaa! Hän konttaa usein jalkojen juureen ja nousee seisomaan vihjaillen, että annappas kädet tänne ja ala kuljetella! Kävelykärryksi sopii myös syöttötuoli tai baarituoli. Taaperokärry on ilmeisesti vielä liian kiikkerä pikkuisen makuun.

Elotonta tukea vasten hän saattaa liikkua pieni matkoja eteenpäin ja vaihtaa tukea esimerkiksi sohvasta sohvapöytään. Molempia käsiä ei tuen päällä tarvitse enää lepuuttaa. Kaveri on kokeillut ja pysynyt muutaman kerran sekuntteja tuettakin pystyssä.

Tytöstä on tullut varsin puhelias seuralainen. Hän juttelee omalla vauvakielellään pitkiäkin tarinoita innostuessaan. Tutuimmat sanat äiti, tissi ja nykyisin myös isi tulevat tytön suusta monta kertaa päivässä ja aivan oikeissa yhteyksissä. Niille on syntynyt selkeä merkitys. Suloista on, kun tyttö nykyisin huhuilee "äiti", kun ei vaikka näe minua. Kun vastaan, että "äiti on täällä", niin leikkejä voi taas jatkaa.


Pikkuinen on alkanut oikeasti leikkiä leluilla. Hän heiluttelee niitä vähän niin kuin ne kävelisivät ja tarinoi kovasti. Välillä hän pitää lelua itseensä päin kädessä ja juttelee sille. Ja taas äidin sydäntä lämmittää, on se vain niin suloista katseltavaa<3


Pikkuinen on ehtinyt nyt konttailla pari kuukautta kotona ja tunteekin kolkat jo varsin hyvin. Vessa olisi aivan lempipaikka, kun siellä on kaikkea kiellettyä. Vessapönttöön olisi mukava kiivetä vessanraikastinta maistelemaan. Toinen ihana asia oli vessaharja pöntön vieressä. Kaveri konttaa vieläkin joka kerta ensin tarkistamaan, josko se olisi ilmestynyt takaisin paikalleen. Vaikka siirsin sen jo viikkoja sitten kaapin päälle.

Vessa on Pikku P:stä siksikin kiva paikka, koska siellä käydään kylvyssä, saunassa ja suihkussa. Kaveri rakastaa vettä ja uimista. Kun hänet heittää alasti ja sanoo, että mennään molskimaan ja polskimaan, niin oi että sitä riemun määrää! Tyttö on yhtä hymyä ja antaa omanlaisiaan riemuääniä.


Toinen kielletty lempipaikka on olohuoneen seinässä oleva kaasuhälytin. Sen johtoa on aivan mahtavaa heilutella. Mikä parasta, johdon voi irroittaa ja laittaa suuhun! Kaveria on kielletty tästä useasti ja hän selkeästi tietää, ettei sinne saa mennä. Jos on tylsää, niin se on varma paikka, mistä saa heti huomiota. Johdosta otetaan kiinni virne naamalla ja hieman huudellaan. Näin äiti varmasti huomaa, että pikkuinen on pahan teossa.


Eroahdistuksesta kirjoittelinkin viime viikolla. Äiti on aika must kamaa nyt pienelle, vaikka pahin piikki on ehkä jo ohitettu. Syli ja tissittely on pop. Kaveri alkaa tajuta, että asioita joko on tai ei. Pari päivää sitten söin patonkia ja päätin antaa hänen maistaa myös pienen palan. Kaveri oli tästä aivan innoissaan. Sai syödä jotain uutta ja vieläpä samaa ruokaa kuin äiti! Noh, kun hän oli jo tyhjin käsin minulla oli vielä kantapala jäljellä. Toinen katsoi sitä selkeästi himoiten. Kantapala oli kuitenkin niin kova, että ajattelin, ettei pieni hampaattomalla suullaan saa siihen jälkeä. Huitasin lopun suuhuni. Toinen katsoi minua aivan järkyttyneenä ja rupesi itkemään. Ilkeä äiti!


Niin ja pusuttelu ja halittelu on nyt opittu! Vanhemmat saavat yleensä paljon hellyyttä päivän aikana. Pikku P on muutenkin varsinainen hymytyttönen. Virneitä riittää päivän aikana jaettavaksi<3