torstai 31. maaliskuuta 2016

Haaveena YOYOt

Yhdistelmävaunuja raskausaikana katsellessani mietin myös rattaiden käyttömahdollisuutta matkalla. Toiveena oli, että selvittäisiin samoilla rattailla koko vaunutteluaika. Parille ekalle reissulle ostamamme Bugaboon Cameleonit ovatkin olleet oiva matkakumppani. Berliinissä talviaikaan Bugikset ovat huomattavasti lämpimämmät ja mukavammat. Lämpimämmän ratasosan lisäksi makuupussi pitää vilun loitolla. Kap Verdellä taas seilailimme pääosin hotellialueella, joten rattaiden isompi koko ei ollut haitta. Bugisten kätevä jatkettava kuomu suojaa vauvaa loistavasti auringolta. Lisäsuojana oli vielä aurinkovarjo. Tuntui myös, että Bugiksissa on mukavampi ottaa päivänokosia matkarattaisiin verraten. Ei tullut huonoa omaatuntoa nukuttaa kaveria vaunuissa altaalla.

Nyt kuitenkin kesäreissua suunnitellessa matkarataskuume on taas iskenyt. Tahdomme lomailla parissa eri paikassa, jotta saamme annoksen kaupunkilomailua, mutta myös rantalöhöilyä. Kohteiksi olemme miettineet Italiaa, Portugalia tai jopa New Yorkia lähialueineen. Nyt pikkuinen alkaa olla jo sen verran iso, että matkarattaissa kuljettaminen ei kuulostaisi niin pahalta. Auringolta tulee toki edelleen suojata, mutta sen ei ehkä tarvitse olla ihan niin fanaattista kuin vauvaiässä. 

Kuva: http://www.babyzen.com/

Matkarattaita katsellessa silmämme ovat kiinnittyneet Babyzenin YOYOihin. Vaikuttavat aivan nerokkailta. Pienet, kevyet ja helppokäyttöiset. Rattaat saa mukavasti lepäävään asentoon unien ajaksi. YOYOt ovat ainoat niin pienet rattaat, jotka saa viedä lentokoneessa käsimatkatavarana. Voit rullailla lastasi siis lähes koko ajan rattaissa tarvittaessa. Ei tarvitse pelätä, että rattaat likaantuvat, katoavat tai rikkoutuvat. Ulkonäkö on ihan katseltava. 

Isommassa kaupungissa liikuttaessa matkarattaiden edut ovat kiistattomat. Ne saa nopeasti kasaan tarpeen mukaan, jolloin mahtuu täydemmänkin kulkuneuvon kyytiin. Matkarattaat on kevyet kantaa esimerksiksi metron rappusia edestakaisin. Toisaalta, jos tyttö tahtoo välillä vähän kävellä tai olla kantorepussa, niin rattaat voi pistää kasaan ja heittää olalle. Pelkällä kantorepulla en osaisi reissuun lähteä. Tyttö tykkää nukkua vaunuissa, jolloin on kätevä esimerkiksi syödä rauhassa tai shoppailla. YOYOissa tulee mukana erillinen olkahihnallinen kantokassi, jossa vaunuja voi kantaa. Varmasti näppärä, mutta kyllä hihna varmaan pidemmän päälle saattaa painaa.
Kuva: http://www.babyzen.com/

Isoin ongelma YOYOissa on niiden hinta. Maksavat uutena enemmän kuin maksoimme käytetyistä Bugaboista. Käytetyt tuntuvat olevan sen verran haluttuja, että menevät todella nopeasti eteenpäin. Rattaista on tullut tänä keväänä uusi malli YOYO+, jossa on muun moassa tavarakoria saatu mukavasti kasvattua. Ehkä tällä kertaa pitäisi panostaa, näistä näyttäisi pääsevän tarvittaessa toisaalta hyvin eroon?

Onko sinulla kokemuksia YOYOista tai muista matkarattaista? Tai oletko miettinyt matkarattaiden hankintaa? 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!