Pikku P:n yksivuotislahjat

Tytön ensimmäinen syntymäpäivä lähenee hurjaa vauhtia. Kääk, ensi tiistainahan ne virallisesti jo on! Pidämme juhlia hajautetusti viikon mittaan. Tiistaina on vauvakaverit kylässä äiteineen. Keskiviikkona kyläilee vanhempien kaverit pikaisesti. Samalla juhlitaan miehen synttäreitä. Hän jatkaa siitä sitten kavereidensa kanssa Helsingin yöhön. Lauantaina on viralliset synttärit, joihin on kutsuttu molempien perheet ja kummit. Ensi viikko saadaan elää siis juhlahumussa!

Juhlien teema ja tarjottavat alkavat olla suunniteltu ja lahjatkin hankittuna. Meidän vappu menee suurelta osin kotia siivotessa ja leipoessa juhlia varten, mutta en ole tästä harmissani. Kivaahan se oikeastaan on. Mikä pelottavinta, olen jopa vähän innoissani ikkunanpesusta! Isoin ongelma tässä onkin varmaan saada tämän mamman pää sisäistämään se uutinen, että hänen pienokaisestaan tulee taapero. Laitan teille kuvitusta juhlista jälkikäteen, mutta lahjat voin paljastaa jo nyt. Pikkuinen kun ei vielä blogiani lue, joten salaisuus säilyy:)

Lahjat tytsylle ovat kasaantuneet oikeastaan melkein itsestään. Vähän liian helposti. Suurin ja kaunein on ehdottomasti tämä viime viikonloppuna siskoni luota Savosta roudaamamme pöydän päälle kasattu junarata junineen. Tai tällä hetkellä se on meidän olohuoneen pöytä. Katsotaan, mikä sen lopulliseksi säilytyspaikaksi tulee. Siskoni oli ostanut sen aikoinaan Partasen loppuunmyynnistä. Nykyisin rata on hänelle tai oikeammin hänen pojilleen tarpeeton, joten keräsimme sen talteen.  

Tyttö on saanut tutustua siihen jo näin etukäteen, kun eihän tuota olisi voinut mihinkään piilottaa. Tuskinpa hän siitä pahastuu. Rata on herättänyt paljon kiinnostusta. Junia ja vaunuja on kanneltu pitkin asuntoa. Niitä on löytynyt melkeinpä joka nurkasta. Ehdottomasti mielenkiintoisin rakennelma on nosturi, johon saa magnetilla junavaunun roikkumaan. Nosturissa on kaksi vipua, josta toisesta se kääntyy ja toisesta naru nousee ja laskee. Tyttö tosin vielä oikaisee mielellään ja vetelee nosturia liikkeelle suoraan narusta.

Toinen, köhöm, hieman aikainen lahja on Puky potkupyörä. Tässä ikäsuositus taitaa olla kahdesta vuodesta eteenpäin. Satuin löytämään käytettynä, niin ostettavahan se oli. Kokosuositus on 85 sentistä ylöspäin, joten kyllä tyttö kokonsa puolesta sillä jo syksyllä voi potkia. Katsotaan kuinka käy. On ainakin sitten ensi vuodeksi valmiina. Olen itse niin innokas pyöräilijä, joten haluaisin tytönkin jo pääsevän testailemaan tätä riemua!

Kolmas ja viimeinen lahja on raskausaikana kirpparilta ostamamme Lego-paketti. Setistä löytyy itse Prinsessa Ruusunen, joten ajattelimme jo silloin, ettei vikaan voi mennä. Kiltisti olemme jaksaneet tänne saakka pakettia säilyttää. Nyt tyttö jo osaa setillä leikkiä. Ainut on prinsessan kankainen hamonen. Jos se alkaa liikaa matkustaa vielä suuhun, niin pitää laittaa vielä hetkeksi talteen odottamaan.

Minua kiinostaa kovin muiden lahjalistat. Millaisia lahjoja teillä on aikeissa antaa tai olette antaneet yksivuotiaalle?

Äitiyspakkauksen helmet ja hudit

Tultuani raskaaksi oli aika itsestään selvää, että otan Kelan tarjoaman äitiyspakkauksen. Saimme vuoden 2014 äitiyspakkauksen. Uutta pakkausta ruvettiin jakamaan paria kuukautta myöhemmin. Pakkaukseen on mietitty vaatteiden lisäksi paljon kaikkea muuta tarpeellista vauva-arkea helpottamaan. Aivan mahtavaa, kun ei tarvitse lähteä ihan kaikkea itse haalimaan. Tyttöni täyttäessä vuoden jäin pohtimaan, mitkä tuotteet äitiyspakkauksesta ovat olleet meillä eniten käytössä. Ja toisaalta, mitkä ovat jääneet täysin käyttämättä. Keräsin alle top 5 -listat käytetyimmistä ja kaappiin jääneistä tavaroista.

Vuoden 2014 äitiyspakkauksen helmet
1. Vauvanpeitto
2. Alus- ja pussilakana
3. Kynsisakset
4. Makuupussi
5. Kylpypyyhe

Nämä viisi ovat kaikki sellaisia, joita tulee käytettyä vielä jonkin aikaa vauvavuoden jälkeenkin. Kaikki ovat laadukkaita tuotteita, jotka eivät ole säikähtäneet useampaakaan pesua. Makuupussia olemme käyttäneet leikkialustana, sillä meillä oli vaunuissa niiden oma pussi käytössä. Äitiyspakkauksen pussi on varmasti kätsy myös tulevana kesänä piknikeillä, jos haluaa pienellä ylimääräisen viltin. Pakkauksen kynsisakset ovat huiput! Pyöristetyt kärjet on tosi näppärät. Ei voi vahingossa tökätä pientä saksilla. Pyyhettä tulee käytettyä säännöllisesti. Lisäplussa hupulle. Pian siitä on vielä enemmän iloa, kun tyttö voi käppäillä pyyhkeen kanssa ja käyttää sitä viittana (tai niin äiti itse teki pienenä:)

Vaatteissa oli joitain helmiä, muttei listalle asti nousevaksi. Meillä tuntui olevan eniten käyttöä valkeille bodeille, sillä ne menivät helpoiten värikkäiden alaosien kanssa. Olenpas tylsä, periaatteessa kuitenkin pidän siitä, että äippäpakkauksessa on väriä. Yksi kivoimmista bodeista oli pakkauksen oranssi-valkoraidallinen body. Sitä tuli käytettyä viimeiseen asti. Muutenkin bodyt, joissa on jatkettava neppariosa olivat pitkäikäisempiä.

Vuoden 2014 äitiyspakkauksen hudit
1. Kylpylämpömittari
2. Useimmat potkupuvut
3. Vanupuku
4. Toppapuku
5. Tumput, tossut ja myssy

Pikku P kylpee usein. En ole kuitenkaan koskaan mitannut veden lämpötilaa mittarilla, vaan luottanut omaan käsituntumaan. Olen tältä osin suurpiirteinen. Pakkauksen mukana tulleista vaatteista useimmat potkupuvut jäivät vähälle käytölle. Housut on niin paljon näppärämpi riisua vaippaa vaihtaessa. Tämä on ehkä vähän noloa, mutta meillä jäi äippäpakkauksen talvivaatteet aikalailla käyttämättä. En voinut olla ostamatta tytölle toista pukua ja eihän noin pieni näköjään vielä kahta tarvitse. Tossut ja hanskat tuntuivat niin ohuilta, että niiden tilalle ostin lämpimämmät versiot. Vanupuku oli minusta jotenkin hankala käytettävä. Se ei kuitenkaan pidä tuulta tai vettä ollenkaan, joten millaisella kelillä se oikein toimii?

Huteja oli yllättävän vaikea keksiä. Vaikka välillä tuntuu, että tulikohan pakkauksen tavaroita hyödynnettyä kovinkaan paljon, niin ilmeisesti kuitenkin aika hyvin. Pääosin tuotteet ovat olleet ihan kestäviä, mutta muutamat vaatteet ratkesivat todella nopeasti. Saumat eivät kestäneet tai neppari tai solmimisnauha irtosi. Villapuku puolestaan nukkaantui todella nopeasti, vaikka pesin villapesuaineella ja suositellussa lämpötilassa. 

Olen edelleen iloinen, että otin pakkauksen rahan sijaan. Onhan se jo oikeastaan osa suomalaisen naisen raskausaikaa, että saa hiplata äitiyspakkauksen sisältöä :)

Otitko sinä äitiyspakkauksen? Mitkä olivat mielestäsi pakkauksen helmet ja hudit?


Ps. Voit lukea fiiliksiäni äippäpakkauksesta tuoreeltaan täältä.

Viikonloppu maalla

Vietimme viime viikonlopun hieman pidennettynä vanhempieni luona Savossa. Isimies ajoi kanssamme sinne torstaina illalla ja lähti sitten omille teilleen seuraavana aamuna. Mukaansa hän poimi matkalta yhden Pikku P:n yksivuotislahjoista. Sen verran isompi kyyditettävä, ettei takapenkille olisi mahtunut muuta kyytiin. Esittelen tämän huikean paketin piakkoin:)

Automatka meni ihan kivasti, vaikka lähdimmekin vasta kolmen jälkeen iltapäivällä ajamaan. Tyttö nukkui varsin pitkät iltapäiväpäikkärit. Tuntuu, että Mikkelin kohdilla pikkuinen yleensä viimeistään herää ja alkaa käydä levottomaksi. Viimeistään Juvan ABC:llä pitää pitää tauko. Se onkin aikalailla puolessa matkassa tai vähän päällekin, joten ihan ok hetki. Tylsää vaan aina pysähtyä samalle asemalle:) Loppua kohden sai kyllä keksiä jos jonkinlaista viihdykettä, sillä pysähdyksen jälkeen pientä ei enää nukuttanut. Pikkuinen katsoi hetken teletappeja puhelimesta, sitten leikittiin pehmoleluilla ja soivalla laulukirjalla. Viimeisenä oljenkortena annettiin vähän naposteltavaa. Turvaistuin on siitä kätevä, että siinä tyttö voi hyvin syödä eväitä. Ei ole tukehtumisvaaraa. Kaukalossa asento oli vähän liian kellottava. 

Viikonlopun kelit olivat vähän heikohkot. Välillä satoi räntää ja oli muutenkin koleaa. Yön jälkeen maa oli kuurassa. Ulkona ei täten kovin suuria aikoja viihdytty. Onneksi on uimahalli lähellä ja muutenkin kaikkea kivaa puuhaa. Pikkuiselle riitti koko viikonlopuksi ihmeteltävää kaikissa uusissa leluissa, joita mummola on pullollaan. Serkkupojat piipahtivät äitinsä kanssa yhtenä iltana. Poikien kanssa Pikku P viihtyy tosi hyvin ja pojatkin jaksavat viihdyttää pientä pelien lomassa. Taisi toinen pojista opastaa pikkuista jo tabletilla pelaamisessakin;)

Tuntui, että mummolassa sekä paikka että asukit alkavat olla Pikku P:lle tuttuja, vaikka he eivät ihan niin usein välimatkan vuoksi näekään. Toki ensimmäinen päivä meni tutustuessa, mutta sen jälkeen tyttö pääsi hyvin vauhtiin. Ukin kädestä otettiin topakasti kiinni ja osoitettiin sormella, minne lähdetään seuraavaksi tutustumisretkelle. Illalla kuljettiin vuorotellen toisen isovanhemman luona esittelemässä mummolan lempipehmolelupupua. Taloa kierrettiin rohkeasti myös itse ja ihmeteltiin paikkoja. Mummolan kissa oli aivan ihana, sitä olisi voinut silitellä loputtomiin. Kissa parka vain pelkäsi Pikku P:tä ja karkasikin usein uuninpankolle turvaan.

Palasimme maanantaina junalla takaisin kotiin. Aiemmin olen ottanut junasta perhehytin, mutta nyt meillä oli paikka IC:n yläkerrassa leikkipaikan lähellä. Suurin osa matkasta menikin leikkipaikalla oleillen. Liukumäen portaat olivat ihan parhautta. Vaikka tyttö osaa nykyisellään kävellä varsin tukevasti, niin junan liike vei tasapainon aika usein. Suurin osa ajasta käppäiltiin taluttaen. Varsin väsyttävää hommaa äidillekin tuo leikkiminen. Tyttö suikkii koko ajan sinne tänne ja pitää koettaa vahtia, ettei vaan tule esimerkiksi pää edellä liukumäestä alas. Huips, puolen vuoden päästä on jo varmasti paljon helpompaa! 

Alakerran vaunupaikat olivat vaunuja pullollaan. Päätinkin testata, jos tyttö nukkuisi ensimmäiset päikkärit sylissä. Vajaan tunnin unet hän jo nukkui matkalla junalle. Tämä onnistuikin ja hän nukkui vajaan tunnin päikkärit kainalossani. Olipas symppistä! Pikkuinen nukkuu nykyisin yöt omassa sängyssä, joten harvoin pääsen ihailemaan enää nukkuvaa prinsessaani<3

Tuleva taaperottaren mamma täällä hei!

Tervetuloa uudistuneeseen ilopiikkiin! Blogi on nyt osa Kaksplussan blogiverkostoa, hip hei! Tästä kertoo banneri ylhäällä ja pari sivussa. Blogiin pääsee edelleen vanhasta tutusta osoitteesta. Blogi on listattu nyt lisäksi Kaksplussan blogisivulla. Kannattaa käydä kurkkaamassa, sillä sieltä löytyy useita muitakin mielenkiintoisia perhe- ja äitiysblogeja. Itsellekin ihanasti uutta tutustuttavaa!

Kirjoitin edellisessä postauksessa ilopiikin syntytarinan ja kehityksestä. En kuitenkaan maininnut itsestäni sen kummemmin. Ajattelin, että on varmaan mukavampi lukea kirjoituksiani, kun tiedätte vähän millainen vekkuli täällä ruudun toisella puolella istuskelee. Tässäpä vähän taustatietoa :)

Olen 30-vuotias Jenni-äiti Helsingistä. Perheeseeni kuuluu lisäkseni aviomies, 5/2015 syntynyt tyttö ja lähes musta kissaherra. Bloggaan omista tunnoistani ja kokemuksistani äitinä. Ihmettelen ja ihailen nokkelan ja kauniin tyttäreni kehittymistä vauvana ja pian taaperona sekä kuvaan meidän perheemme arkea ja toilailuita. Olen tällä hetkellä hoitovapaalla, mutta palaan syyskuussa töihin.

Kuvat eilisen kampaajareissun jälkeen. Astetta blondimpi silmäpussinen mamma :)

Luonteentani olen energinen, positiivinen ja avarakatseinen maailmantallaaja, joka ei tuomitse puraisematta. Kolikolla on aina kaksi puolta ja osaan samaistua molempiin puoliin usein vallan hyvin. Jotkut voivat nähdä tämän mielipiteettömyytenä, mutta itse sanoisin olevani harkitseva. En halua muodostaa jyrkkää mielipidettä ennen kuin kaikki faktat ovat selvillä. Käytännön pulmiin minulta löytyy useimmiten vastaus. Tieteellistä neroa minusta ei saisi tekemälläkään! Koetan lähestyä asioita aina hymyssäsuin. Se tekee ikävistä asioista kestettävämpiä ja toisaalta auttaa löytämään niitä avaamattomia ovia. Täydellisyyttä pyrin tavoittelemaan turhan usein, keskinkertainenkin voisi joskus olla riittävää.

Rakastan Exceliä. Minusta on ihana pitää rahapäiväkirjaa tai suunnitella matkabudjettia. En kuitenkaan osaa (tai tahdo) suunnitella elämääni montaa kuukautta etukäteen. Kun suunnitelmat eivät ole liian tiukalle köytetty, niin pystyy helpommin vaihtamaan kurssia ja hyppäämään uuden virran vietäväksi. Koetan muutenkin olla avoin uudelle. Tässä huomaan tarvitsevani vielä opettelua. Vanha, tuttu ja turvallinen ei aina ole se paras.

Minut on kuitenkin erittäin helppo saada innostumaan uusista asioista. Usein innostun kaikesta uudesta ihan suostuttelemattakin. Suurin ongelmani onkin se, ettei aika millään riitä kaiken toteuttamiseen. Vanhat tutut aiheet, kuten sisustus, vaatteet, muoti, matkustaminen ja urheilu toki pyörivät edelleen mukana, mutta suurimmat ja isoimmat ilopiikit saan nykyisin tyttären kanssa touhuamisesta. Siitä, että voin ilahduttaa häntä ja keksiä jotain mukavaa yhteistä tekemistä. Pienenä Jonkinmoisena materialistina ilahduttaminen tarkoittaa usein myös kauniiden vaatteiden ostamista. Ja onhan tyttäreni itsessään jo yksi valtaisa ilopiikki elämässäni. Vain hänen touhujensa seuraaminen saa hymyn huulille.

Kiitoksia kaikille vanhoille lukijoilleni, että olette pysyneet perässäni. Tervetuloa sekä uusi että vanha lukija tutustumaan, lukemaan ja mieluusti kommentoimaan blogiani. Ilman sinua tämä homma olisi tylsää. Toivottavasti kirjoitukseni välillä puhuttavat, välillä koskettavat ja ennen kaikkea antavat iloa elämään pienenä ilopiikkinä :)

Ps. ilopiikki löytyy myös Facebookista, Instagramista (@ilopiikki), Blogipolusta ja Bloglovin'ista. Valtavasti tervetuloa seuraamaan, tykkäämään ja kommentoimaan!

Ilopiikin tarina ja uusia tuulia

Olin bloggailussa tai someilussa ylipäätään hitaasti lämpiävää sorttia. Vielä viitisen vuotta sitten ajatukseni harhailivat jotakuinkin näin. Ai sinne pitäisi jakaa jotain ajatuksia? Vai omalla nimellä? Kuvakin vielä? Vitsit mitä touhua. Kuka niitä edes lukee? 

Vähän aikaa myöhemmin totesin blogit kelpo tietolähteiksi. Mikäs sen parempi kuin yksittäisen taviksen mielipide jostain tuotteesta tai palvelusta (jollain sensuurilla luettuna)? Tai toisaalta blogeista löytyi persoonallisia ideoita askarteluun, sisustukseen ja omien häiden lähestyessä niiden teemaan ja henkeen. Saattoi tuntea yhteenkuuluvutta muiden häästressin kourissa kärvistelevien morsiammien kanssa (vaikkei sellaista tietenkään ollut;) Mietteeni alkoivat kääntyä. Aika ihania nää ihmiset, kun ne jaksaa kirjoitella näitä. Hyötyykö ne näistä jotenkin? Joillakin on varmaan vaan liikaa vapaa-aikaa...

Kuvissa keväisiä tunnelmia mummolasta Savosta :)

Mietin omia häitä suunnitellessani, että olisiko oma blogi tässä kohtaa näppärä. Saisin taltioitua ajatukseni yhteen paikkaan ja ne olisivat esimerkiksi myös mieheni ja morsiusneitojen saatavilla. Omien ajatusten ja ideoiden julkaiseminen jännitti kuitenkin liaaksi. Eihän sitä kukaan lukisi? Saisin kuitenkin heti hirvesti herjaviestejä. Entäs jos joku kopioisi koko hääideani? Enhän osaa edes kirjoittaa? Löytäisinkö aikaa blogata säännöllisesti?

Vähän häiden jälkeen ostimme oman kämpän ja teimme sinne hieman isomman pintaremontin. Silloin olin henkisesti valmis oman blogini perustamiseen. Olin saanut rauhassa prosessoida kaikki else if -kaaviot päässäni ja tullut siihen tulokseen, että hyödyt ovat suuremmat kuin haitat. Saisin purkaa ja selvitellä ajatuksenjuoksuani jonnekin. Samalla saisin ideoitani talteen ja toisaalta hauskoja tapahtumia taltioitua myöhemmin muisteltavaksi. Mikäs sen ihanampaa, jos joku toinen saisi hauskan idean tai hyvän olon bloggaukseni luettuaan? Olisi mukava verkostoitoutua blogin kautta uusien ihmisten kanssa.

Tästä eteenpäin tarinan juoni löytyykin blogistani. Blogi eteni remontin päätyttyä ensin kuvaamaan ajatuksiani ja touhujani helsinkiläisnaisena, sitten raskaana olevana sellaisena ja lopulta ihanan tyttären äitinä. Olen saanut mukavaa vaihtelua kirjoittamiseeni, kun aihepiirit ovat luonnostaan muokkaantuneet. Nyt äitiysvapaiden aikaan on ollut kivaa, että on ollut joku oma juttu vauva-arjen keskellä. Blogitekstejä voi rukata missä vain ja pienissäkin pätkissä. Blogiin voi vuodattaa surujaan ja ilojaan ja pohtia eteen putkahtavia uusia asioita. Kirjoittaminen ja eri somen palvelujen käyttäminen on ollut minulle myös oman ammattitaidon kehittämistä työhönpaluuta ajatellen.

Ilokseni olen saanut muilta bloggaajilta kannustusta ja apuja. Bloggauksiani on kommentoitu ihanan paljon. Kommentit ovat minulle, kuten varmasti kaikille blogaajille, eriarvoisen tärkeitä. Olen iloinnut jokaisesta kommentistani täysin rinnoin ja vaalinut niitä hartaudella!

Nyt vuoden mammablogia pitäneenä aloin kaivata jotain vaihtelua. Samaan aikaan monet seuraamani blogit ovat siirtyneet kirjoittamaan jonkin verkoston alle tai sopineet yhteistyöstä yhteisön kanssa. Huomasin pääsiäisen aikaan, että Kaksplussalle haetaan uusia bloggaajia verkostoon. Ajattelin, että tässähän olisi oiva tilaisuus saada vaihtelua. Rustasin hakemuksen ja päätin koettaa onneani.

Ilokseni sain hyväksyvän vastauksen ja tadaa, pian minut löytää kaksplussan puolelta. Halusin tulla tänne heti hekuttamaan, lisätietoja siirtymisestä saatte piakkoin! Jännittää vähän. Mutta ilostuttaa vielä enemmän. Odotan innolla kaikkia uusia mahdollisuuksia ja tuttavuuksia, joita tämän uuden oven avaamalla saan löytää. Täältä tullaan tukka hulmuten kohden uusia seikkailuja! Tulethan rakas lukijani perässäni<3

Kevään ensimmäinen pyöräretki

Lähdimme lauantaina testaamaan viime vuonna ostamaamme Burleyn pyöräkärryä. Ilma oli ihanan aurinkoinen. Päätimme ajella Korkeasaareen. Ostimme sinne viikko sitten vuosiliput, kun ne olivat tarjouksessa puoleen hintaan. Nyt voi rauhassa kierrellä puistossa vähän kerrallaan. Puistossa on mitä mainioimpia evästelypaikkoja. Siellä on myös kivoja tapahtumia vuoden mittaan. Tulisi kerrankin lähdettyä niihinkin, kun on lippu jo valmiina.

Vuosi siten tyttö kulki kyydissä erillisessä turvakaukalossa, mutta nyt hänet voi jo laittaa istualteen kyytiin. Voit lukea vuodentakaisia aatteita pyöräkärrystä ja sen ostokriteereistä täältä. Pyöräkyyti vaikuttaa olevan tytölle oikein mukavaa puuhaa. Useimmiten hän kurkkii innokkaasti kyydistä ja katselee maisemia. Samalla kuuluu hirveä puheensorina. Kaikesta näkemästään tekee mieli kertoa vanhemmille. Pyöräkärry on hyväksytty myös päikkäripaikaksi, mikä on tosi kätevää.

Korkeasaaressa ajauduimme katselemaan kissaeläimiä. Tai oikeastaan heti alkuun etsimme ruokailupaikan, sillä nälkähän pyöräillessä tulee. Myös kyydissä istuvalle. Eväitä syödessä Pikku P nautti katsella hanhien ja lokkien tepastelu pöydän lähistöllä. Taisi hän pienen palasen parsakaalimuffinssia linnuille heittääkin, kun meidän silmä vältti:)

Leijonat ja tiikerit olivat tällä kertaa näkösällä. Aurinkoinen ilma oli ajanut nekin rellottelemaan ulkosalle. Näimme myös ihanan pikkupandan ja jörön manulin. Pikku P katseli kissaeläimiä lasin läpi innostuneena. Jos vain läpi olisi päässyt, niin silittämään olisi ollut kova hinku ;) Ehdimme ihmetellä vielä saukkoja ja suomieläimiä kuten karhua ja hirviä ennen kuin pikkuisen uniaika koitti. Neiti käppäili puistossa niin pitkät matkat, että ei ihme, jos väsytti! 

Tämän jälkeen lähdimme verkalleen kotia kohden. Olipas kiva reissu! Lisää aurinkoisia päiviä viikonloppuihin, niin pääsee pyöräretkille. Odotan niin oikeasti lämpimiä ilmoja, että pääsee (pyöräillen) Kumpulan maauimalaan molskimaan ja polskimaan :)

Vauhdikas perjantai

Viime perjantai oli meillä tytön kanssa varsin toiminnantäyteinen. Kävimme ensin katsomassa näytelmän Kansallisteatterissa ja messuilimme sen jälkeen loppupäivän. Pikku P viihtyi koko päivän reippaasti menossa mukana, mutta oli varsin vauhdikkaalla päällä illasta. Taisi tulla pienet hötkyt kaikesta ohjelmasta.

Lavasteita tutkimassa.

Kansallisteatterissa pyörii nyt Äitikortti-näytelmä. Viime perjantaina he järjestivät erillisen vauvanäytöksen eli Willensauna pakattiin täyteen äitiä ja lapsia. Taisi siellä olla pari isiäkin. Aika jännää! Hyvin näyttelijät suoriutuivat rooleistaan, vaikka yleisö olikin hieman äänekkäämpää ja levottomampaa. Käytännönjärjestelyt toimivat joutuisasti. Kaikkien vaunuille löytyi tilaa ja vaipanvaihtopisteelle mahtui useampi vauva kerralla. 

Itse näytelmä oli viihdyttävä. Löytyi useampi kohta, joka tuntui vauva-arjesta tutulta. Läpi käytiin vauvan hankkimisen päättäminen, raskaaksi tulemisen kiemurat, itse raskausaika ja synnytys. Lopuksi kuvattiin vauva-arkea. Näytelmään oli poimittu mukavia arkisia yksityiskohtia niitä kaunistelematta. Mitään suurempia uusia ajatuksia näytelmä ei esitellyt, enemmän se oli kepeä eteenpäin völjyvä seurattava. Esityksessä pysyi hyvin mukana, vaikka pikkuinen vaati oman huomionsa.

Miten tyttö sitten viihtyi teatterin penkillä? Varsin hyvin. Äitkortissa lauletaan jonkin verran lastenlauluja. Ne herättivät pienenkin mielenkiinnon. Muutenkin touhua lavalla oli välillä kiva seurata. Väliaikaan saakka aika vierähti kepeästi. Tauon jälkeen alkoi olla levottomampaa. Väsymys alkoi painaa. Naksuja kuluikin tauon jälkeen melkein rasiallinen. Esitys loppui varsin sopivasti, ylimääräinen vartti olisi ollut jo liikaa. 

Kun ostin liput, niin P liikkui vielä huomattavasti vähemmän. Silloin ajattelin, että helpostihan kaveri viihtyy. Heittää vaikka vaan viltin lattialle. Näköjään liikkuvaisempikin lapsi viihtyy, kun on mukana leluja ja ruokaa.

Oho, onpa porukkaa! Taidanpa ottaa apinaevästä :)

Teatterin jälkeen suunnistimme Lapsimessuille. Siellä ehdimme olla kolmisen tuntia. Aika meni paljolti lastenvaatteita katsellen. Olimme kaverini kanssa rattailla liikenteessä. Rattaat olivat muuten oivat, mutta myyntipisteiden rekkien väliin niiden kanssa ei kovin ketterästi päässyt. Kävimmekin vuorotellen katselemassa tarjontaa tarkemmin. Vaipanvaihto onnistui jonottamatta Liberon pisteellä ja imetyspaikka löytyi hallin takaosasta käyttämättömän katsomon luota. Eväinä pikkuisella oli mukana smoothiepussien lisäksi apinaevästä, kasvismuffinssia ja erilaisia naksuja. Iltapäivä vaikutti varsin rauhalliselta messuilla. Kuvista päätellen aamulla oli ollut selkeästi enemmän porukkaa. 

Suurimmat energiat kävimme kuluttamasta pieniltä Pajulahden urheilupuiston temppuradalla. Varsinkin pitkä "pomppusuora" oli P:n mieleen. Aika vähän touhuttavaa messuilta löytyi ainakin vajaalla vuotiaalle. Temppurata oli kiva, mutta siellä oli sen verran isompia lapsia, ettei ihan vapaaksi voinut laskea. Emme tosin kiertäneet aluetta ihan kokonaan, kun meillä ei ollut niin paljoa aikaa. 

Smoothieta tyttärelle ja äidille

Olin ennen Pikku P:n syntymää varsinainen smoothiesyöppö. Oli kausia, jolloin tein smoothieta useinpana aamuna aamupalaksi ja saatoin syödä toisen satsin vielä lounaaksi tai päivälliseksi. Pikku P:n synnyttyä smoothiet unohtuivat. Osaksi varmasti sen vuoksi, että kone pitää niin kovaa ääntä. En tohtinut huudattaa laitetta, kun toinen nukkui.

Ostin pari kuukautta sitten Pikku P:lle Ipanaisilta Squeasy Snacker pullon. Pulloon voi laittaa soseita tai smoothieta, mutta myös nestemäisempää juomaa, kun laittaa lisäsuuttimen kiinni. Ajatuksena oli, että voisin tehdä pikkuiselle pulloon mukaan eväitä, kun lähdemme reissuamaan. Tein pulloon pari kertaa eväät mukaan, mutta sitten pullo unohtui kaapin kätköihin. Laiskuutta. Nyt herättelin itseäni uudelleen tähän ajatukseen. Tuntuu, että tytöllä on lähipäivinä ollut niin kova ruokahalu, että matkaevääksi ei oikein riitä enää pieni hedelmäpussi. Jotain extraa piti keksiä talk murujen ja naksujen lisäksi.

Pikku P:lle voi laittaa nyt smoothien sekaan myös rahkaa tai jogurttia, jolloin eväästä tulee ruokaisampi. Teinkin nyt aamusta hänelle smoothien, johon laitoin sekaan hedelmien ja marjojen lisäksi turkkilaista jogurttia. Pulloon mahtuu isompi annos kerralla pusseihin verraten, joten jospa tällä annoksella pidettäisiin nälkä pari tuntia loitolla.

Smoothieen tuli tänään

1/2 avocadoa

1/2 banaania

noin desi mustikoita

vajaa 1 dl turkkilaista jogurttia

limen mehua

vettä

Ja mikä parasta, tästä annoksesta riittää lasillinen äidillekin. Nam! Jos tahtoo, niin mamman annosta voi tuunata vauvan pussin täytön jälkeen esimerkiksi siemenillä tai pähkinöillä. Periaatteessa varmaan myös (vanhempi) vauvakin voisi niitä syödä? Ainakin kaurahiutaleet voisivat olla näppärä lisä, jos tahtoo tehdä smoothiesta tuhdimpaa. Smoothieiden teko on nopeaa. Raaka-aineita vaihtelemalla saa laajan kirjon erimakuisia juomia. Ja onhan smoothiet herkullisen makunsa lisäksi tosi ravinteikkaita! Ehkä tästä lähtee meillä taas uusi smoothieisempi arki liikkeelle :)

Pulloa itseä olen testannut pari kertaa. Tuntuisi toimivan ihan hyvin. Jos smoothie jää aika löysäksi, niin pitää olla varovainen, ettei pullo vuoda suulta liian herkästi. Olen pessyt pullon kääntämällä sen ensin nurin ja joko pesemällä tämän jälkeen käsin tai pesukoneessa. Nurin kääntäminen on se hankalin homma, mutta ehkä muovailu vielä parin käytön jälkeen helpottuu.

Polttareissa

Sain viime lauantaina viettää hieman erilaisen päivän, kun juhlimme ystäväni polttareita. Päivä starttasi yhdeltätoista herkullisella brunssilla ja kotiovi kolahti kiinni vasta aamuyöllä. Piipahdin tosin välissä leikkimässä pari tuntia tytön kanssa, jottei erossaolo veny liian pitkäksi. Toisaalta myös tissien tyhjennys oli molemmin puolin varsin hyödyllinen juttu:)

Polttarit alkoivat morsiammen kotoa brunssilla. Yksi polttarilaisista haki morsiammen hetkeksi pois kotoa ja muut järkkäsimme sillä välin kodin uuteen kuosiin. Pöytä täyteen ihania herkkuja ja paljon vaaleanpunasta koristeeksi. Samalla sonnustauduimme itse vaaleanpunaisiin tyllihuntuihin. Morsiammelle oli odottamassa valkoinen versio. Brunssin aikana pidettiin pieni tutustumisleikki. Jokainen osallistuja oli kirjoittanut jonkin erityisen yhteisen muiston ja morsian koetti tunnistaa muiston kirjoittajan. Samalla polttariväki tuli toisilleen tutuiksi.

Maha täynnä oli hyvä siirtyä testaamaan miekkailua. Olimme varanneet opastuksen Helsingin miekkailijoilta Pasilasta. Puolitoista tuntia vierähti vikkelään. Vastenhakoisesti riisuimme varusteet sirrtyäksemme eteenpäin. Juuri, kun matsit alkoivat sujumaan:)

Sillä välin, kun minä touhusin tyttöni kanssa leikkiluolassa ja kahvittelin, niin polttariporukka piipahti Katajanokan maailmanpyörässä. Näkymät olivat olleet huikeat, vaikka keli olikin hieman sateinen ja sumuinen. Palasin joukon jatkoksi päivälliselle Tenhoon. Nam, olipa hyvät sapuskat. Tila on kivan avara ja rento. Nappivalinta polttareiden jatkoksi.

Loppuilta vietettiin yhden polttarilaisen duunipaikalla. Aika makee mesta! Toimistolta löytyi tilava oleskelutila, tunnelmallinen valaistus, diskopallo ja hyvä äänentoisto eli siis privaattibileet parhaimmasta päästä. Illan edetessä morsian sai vielä suorittaa pari tiukkaa testiä. Hän sai muun moassa askarrella polttariporukalle hääkarkit. Morsio ei ole niin askartelija-tyyppiä, mutta ajattelimme, että jotain pientä kuuluu kuitenkin ennen häitä väkertää. Hän myös teki listan ohjeista hyvään avioliittoon. 

Aivan ihana päivä. Mikäs sen parempaa kuin juhlia toisten rakkautta<3

Taaperoimetys ja imetyksen lopettaminen

Monissa blogeissa on ollut pohdintaa taaperon imettämisestä sekä siitä milloin imetys on hyvä lopettaa. Tämä herätti minut miettimään omaa tilannettani. Minustakin tulee toden totta pian taaperoimettäjä! Aiemmin ajatus itse tissille kävelevän ja tissin esiin kaivavan pikkuihmisen imettämisestä tuntui nurinkuriselta. Nyt tämä on meillä arkipäivää ja ei se ole meno hiljentänyt.

Pidin itsestään selvänä sitä, että imetän pikkuistani hänen synnyttyään. Ei minulla ollut hajuakaan siitä, että aina se ei ole niin yksinkertaista. Luulin, että normiaika imettää on noin puoli vuotta. Kiitos imetyksen tuki ry:n olen oppinut yhtä ja toista. Myös sen, että vuosi on hyvä tavoite imetyksen kestolle. Tähän ollaan tähdätty ja kohta se rajapyykki on saavutettu. Mutta entäs nyt?

Imetystaipaleemme on sujunut pääosin hyvin. Matkanvarrella on ollut suihkutissejä, tissimaratonipäiviä ja -viikkoja ja muita ei niin kivoja tissittelyhetkiä. Silti imettämisen ajatteleminen saa minut hymyilemään. Se kertoo kaiken. Imettäminen on syömisen lisäksi läheisyyden tankkausta ja yhteistä kivaa äidin ja vauvan välillä. Se luo siteen ja tekee heistä erottamattomat. Olemme parivaljakko, josta kumpaakaan ei voi korvata. 

Minulla ei ole kiirettä imetyksen lopettamiselle. Toisaalta minua ei haittaa, jos tyttö piakkoinkin päättäisi, että kiitos riittää. Olen oman imetystavoitteeni melkeinpä saavuttanut ja tyytyväinen tekemääni urakkaan. Tästä jatketaan fiiliksien mukaan. Tällä hetkellä sekä äiti että tytär ovat tyytyväisiä vallitsevaan tilanteeseen. Yöimetykset on jätetty pois, mutta päivisin pikkuinen hörppii maitoa 5-10 kertaa.

Kuva lainattu Laktivistiäidin Facebook-sivuilta.

Ravinnollisesti tissittelyn pois jääminen on jo ihan ok. Tytölle saa antaa hapanmaitotuotteita ja kohta myös lehmänmaitoa, joten kalsiumin saanti on turvattu. Toki äidinmaidon ravintoarvot ovat ihan omaa luokkaansa ja muutenkin nerokas juttu. Äidin keho osaa muokata maidon koostumuksen kulloiseenkin tilanteeseen sopivaksi. Taaperokin saa maidosta monia ravinteita, mitä lehmänmaito ei tarjoa. Taapero saa tissitellessään siis muutakin kuin vain vettä ja äidin läheisyyttä.

Olen palaamassa syksyllä töihin. Olen ajatellut lopettaa imetyksen ennen sitä. Ihanteelisinta olisi, jos tyttö päättäisi vieroittaa itse itsensä kesän aikana. Asia tapahtuisi luonnollisesti. Jos näin ei käy, niin varmaankin viimeistään kuukautta ennen töihin paluuta pitää alkaa vähentämään imetyskertoja. Tuntuisi näin mukavammalta kuin kerrasta poikki meininki. Katsotaan, miten tilanne kehittyy ennen tarkempia suunnitelmia.

Miten sinun imetystaipaleesi ovat päättyneet? Tai milloin olet ajatellut lopettaa imetyksen?

Miten meidän ruokailut sujuu

Pikku P on syönyt kiinteitä nyt viisi kuukautta. Pääosassa on ollut sormin syöminen. Kaikki on mennyt oikein hienosti.  Kaverille maistuu melkein kaikki mitä eteen laitetaan. Repertuaaria on lisätty pikkuhiljaa. Pinsettiotteen löydyttyä on voitu antaa pienempiäkin maistelupaloja. 

Mitään kovin kovaa ei voi vielä antaa, sillä pikkuisella on vasta yksi hammas ja kaksi alkua. Olisin ihan innolla kokeilemassa uusia reseptejä, kunhan saataisiin vähän tehokkaampi purukalusto. Kymmenen kuukautta tultua täyteen mukaan sai ottaa hapanmaitotuotteita. Samalla tuotiin ruokavalioon erilaisia papuja.

Noin kahdeksankuisesta eteenpäin pikku P on saanut viisi ateriaa päivässä. Aamuisin ja iltaisin hän syö useimmiten puuron marjoilla tai hedelmillä höystettynä. Tämä syötetään lusikalla. Välillä annamme puuron tilalla apinaevästä. Varsinkin aamuisin apinaeväs on kätevä, sillä silloin voimme syödä aamupalan helpommin yhtämatkaa. 

Sormin syödään puurojen välissä lounas, välipala ja päivällinen. Tarjoan ainakin joko lounaalla tai päivällisellä jotain proteiinia. Nykyisin usein menee jo molemmilla. Proteiini on jotain lihaa, kalaa tai esimerkiksi kananmunaa tai jonkinlaisia papuja. Lisänä on kasviksia, pastaa tai riisiä. Riisi on hankalin sormisyötävä, kun se on niin pientä. Välillä autan vähän lusikalla, jos kaveri alkaa kyllästyä nyppimiseen. Välipalalla on tarjolla hedelmiä. Joskus myös esimerkiksi jonkinlaisia lettuja tai pannaria. Niissä on taikinassa seassa kasviksia, hedelmiä tai kaurahiutaleita lisäämässä ruokaisuutta. Menossa ollessa annan usein pussiruokaa. Ne on nopea syödä lähes missä tahansa ja maistuvat tytölle mainiosti.

Tänään meillä syödään näin

aamupala klo 7: kaurapuuroa mustikoiden kera

lounas klo 10.30: jauhelipastaa, bataattia, porkkanaa, parsakaalia

välipala klo 14.00 : kiiviä, päärynää

päivällinen klo 17.00: lohipötkylöitä, ohralisäkettä, bataattia, porkkanaa, parsakaalia

iltapala klo 19.30: kaurapuuro banaanilla

Syömme loppujen aika vähän Pikku P:n kanssa samoja tai lähes samoja ruokia. Se on vaikeampaa kuin etukäteen ajattelin. Jauhelihapasta on yksi helpoimmista modattavista, sitä söimme eilen illalla ja tänään molemmat. Toisaalta syön harvoin lounaaksi sen kummempaa (=leipää ja jogurttia), joten tytölle on tullut sulateltua valmita ruokia pakkasesta. Pakkasen varannot ovat oivia. Pyrin pitämään siellä monipuolisesti itse tehtyjä erilaisia liha- ja kalapötkylöitä, laatikoita ja lettuja. Ne on helppo sulattaa ja eivät kärsi pakastuksessa. Keitän sitten lisäkkeet tuoreina tai melkein tuoreina jääkaapista mikrossa lämmittäen mukaan.

Olemme harjoitelleet viimeisimmän viikon aikana syömistä myös lusikalla ja haarukalla. Pikku P:stä tämä on hurjan hauskaa hommaa. Taidot vaan ovat vielä aika hakusessa, joten syöminen on aika hidasta. Varsinkin ruokailun alussa toinen käsi lappaa usein ruokaa suuhun samalla kun aterin pyörii toisessa. Välillä autan tyttöä niin, että laitan ruoan aterimeen valmiiksi ja annan sen sitten hänen käteensä. Kun maha alkaa täyttyä, niin voi keskittyä uuden taidon harjoitteluun paremmin. Pikkuhaarukka näyttää näin alkuun olevan monissa ruoissa lusikkaa kätevämpi. Jos vain saa ruoan tökättyä kyytiin, niin se pysyy paremmin haarukassa matkan suuhun. 

Olen tarjonnut tytölle veden tähän saakka pääosin pillipullosta. Nyt olen alkanut hörpyttämään myös lasista tai antanut koettaa juoda itse snapsilasista. Kuukauden päästä hän pääsee maistelemaan lehmänmaitoa. Ajattelin, että koettaisin tarjota maidon alusta asti suoraan mukista. Oppisi pikkuhiljaa juomaan siitä itse.

Miten teillä ruokailut sujuu? Syödäänkö teillä sormin vai syöttämällä?

Pikku P yksitoista kuukautta

Näin se vaan aika menee, eilen pieni tyttäreni täytti jo yksitoista kuukautta. Kuukauden päästä saamme juhlia ensimmäisiä sytymäpäiviä! Jännittävää, ihanaa ja toisaalta myös haikeaa. Vauvani on jo niin iso tyttö!

Viimeisimmän kuun aikana on treenattu kovin kävelemistä. Nyt tyttö tepastelee pitkin asuntoa jo useita metrejä kerrallaan. Kynnysten ja muiden hankalampien esteiden kohdalla kontataan. Kävelemisessä on se kiva puoli, että voi helpommin kantaa tavaroita mukana. Tytöllä kulkeekin usein jokin lelu kädessään. Mitään lempilelua ei ole syntynyt, riittää kun hyppysissä on jotain mukana. Omilla vaatteilla on edelleen tosi kiva leikkiä. Alkaa näyttää siltä, että tyttö harjoittelee pukemista.

Tarinointi jatkuu edelleen vilkkaana. Kaveri höpöttelee pitkin päivää ja pitkiä aikoja kerrallaan. Pikkuinen juttelee äidin ja muiden aikuisten lisäksi myös useille leluille. Pitäähän niillekin kertoa päivän kuulumiset. Rakkautta on mukava osoittaa vanhempien lisäksi leluille. Nallet saavat päivittäin useita haleja ja pusuja. Kaveri osaa myös halutessaan antaa äidille halin, kun äiti pyytää. Samalla kuuluu aaa ja jos äiti on ollut oikein kiltti, niin hän saa vielä pusunkin poskelle. Voisiko olla ihanampaa<3 

Puheen ymmärtäminen on kasvanut Pikku P:llä tosi paljon. En oikein varmaan itsekään tiedä, miten paljon hän loppujen lopuksi höpinöistäni jo tajuaa. Monista sanoista hän osaa sanoa yhden tavun. Esimerkiksi lamppu on pu. Olemme leikkineet paljon antaa-ottaa -leikkiä. Usein pienelle tavaraa ojentassa ja sanoessa Pikku P ottaa, tytön suusta kuuluu kiits. Tästä olen ylpeä, lapseni kymmenen ensimmäisen opitun sanan joukossa löytyy niinkin tärkeä sana kuin kiitos!

Nukkuminen menee meillä nykyisellään varsin loistavasti. Pikkuinen nukkuu yleensä kahdet päikkärit rattaissa joko parvekkeella tai liikkeellä ollessa kaupungilla. Päiväuniajan lähestyessä puen tytön ulkovaatteisiin ja kerron, että nyt alkaa olla uniaika. Tyttö mossottaa (useimmiten) tyytyväisenä sylissä ja auttaa omin tavoin pukemisessa. Joskus hän samalla joikailee omaa unilauluaan. Kun lasken hänet vaunuihin, niin hän saattaa nukahtaa melkein heti itsekseen. Viimeistään hetken työntely tai laulelu painaa silmät kiinni. Myös yöt ovat unikoulun jälkeen sujuneet tosi kivasti. Pari yötä on jopa mennyt ilman yhtään heräämistä. Aivan mahtavaa!

Sormiruokailu sujuu oikein hyvin. Kaveri vetelee ruokaa yleensä hyvällä ruokahalulla. Uusia makuja hän maistelee innolla. Nyt olemme lisänneet pikkuisen ruokavalioon vähän kerrallaan hapanmaitotuotteita ja erilaisia papuja. Pavuista on tullut hitti. Myös turkkilainen jogurtti ja piimä näytti maistuvan. Maistatin tytölle myös riisipuuroa, mutta se ei noussut suoraan listan kärkeen.  Maha on toiminut uusien kokeilujen jälkeen hyvin. Piimästä suupieliin tuli vartiksi punaiset läikät. Ehkä pientä herkkyyttä, mutta jospa se tasaantuu, kun pikkuhiljaa totuttaa. Samoin oli aiemmin kananmunan kanssa. Herkkyys meni vajaassa kuukaudessa ohi.

Huono päivä

Aina päivä ei mene ihan nappiin. Viime torstai voidaan laskea yhdeksi todella huonoksi sellaiseksi pitkään aikaan. Tai siltä se ainakin sinä iltana tuntui. Vuoden äiti palkinto voitettu ja sitä rataa. Nyt pystyn jo nielemään sen, että aina ei pysty ennakoimaan kaikkea ja toisaalta vahinkoja sattuu (meille täydellisyydentavoittelijoillekin). 

Meillä oli lauantaina kulttuuritalolla muskarin 50-vuotisjuhlassa esiintyminen. Tämän vuoksi meillä oli esityksen kenraalit torstaina viideltä minulle uudessa ja sijainniltaan vähän hankalassa paikassa. Sinne toivottiin tulevan matkarattailla tai kantorepulla, sillä vaunuille ei ollut säilytystilaa. Lähdin sinne täten pikkuisen kanssa kantorepulla. Olen harvoin liikkeellä pelkällä repulla, joten vähän jänskätti, miten kaveri viihtyy koko matkan.

Matka sinne meni mukavasti ja olimme ihan kivan ajoissakin. Jopa ihan ensimmäisinä! Kello tikitti ja jossain vaiheessa aloin miettimään, että missähän muut viipyvät. Etsin ohjemeilin puhelimestani ja tarkistin, että joo viideltä se oli. Sitten rupesin miettimään päiväystä tarkemmin ja tajusin olevani siellä päivää myöhässä. Ei vitsi, että harmitti. Kaikki tämä ylimääräinen säätö ihan turhaan! Pikku P alkoi juuri silloin tylsistyä repun kyytiin. Nälkäkin alkoi olla. Siellä ei kuitenkaan ollut istumapaikkaa ja muutenkin kiukustuneena sähläykseeni lähdin lapsimaan takaisin bussipysäkille kotia kohden.

Bussiin hypättyäni Pikku P päätti, että kaivautuu repusta itse ulos, jos äiti ei päästä. Otin hänet pois repusta ja istutin sylissäni. Tyttö venkoili koko vartin matkan ja oli todella tylsistynyt, kun ei saanut liikkua. Lelut eivät juuri lämmittäneet. 

Selvitin tieni matkan päätteeksi pois bussista vauva kainalossa, kantoreppu auki vyötäröltä roikkuen takki siellä ja käsilaukku tuolla kainalossa. Laskin tytön maahan seisomaan. Tarkoitukseni oli laittaa kamat kasaan ja viritellä hänet uudelleen kantoreppuun. Seuraavan kerran, kun katsoin Pikku P:tä, niin hän makasi naama kiinni asfatissa. Nenä veressä. Minulle iski hirveä paniikki. Äiti itki ja vauva itki. Samaan hetkeen puhelin soi ja kaikki oli yhtä kaaosta. 

Pyyhin tytön nenää kosteuspyyhkeellä ja koetin selvittää, miten pahasti oikein kävi. Kirosin sitä, että olimme lähes kilsan päässä kotoa bussipysäkillä jossain "korvessa". Hetken päästä vedin henkeä ja rauhoitin itseni. Tämä rauhoitti pientäkin, säikähti varmaan enemmän äidin reagtiota kuin itse onnettomuutta. Hieman myöhemmin löysin betoniporsaan, jonka päälle istahdin ja annoin tytsylle ruokaa. Hyvä ruoka, parempi mieli. Kotona odotti mies paniikissa puhelun jäljiltä. Tyttö vain naureskeli, kivaa isikin on kotona!

Nyt on sitten ensimmäiset taisteluarvet saatu. Nenä asfaltti-ihottumassa. Tämä tuskin oli viimeinen onnettumuus juuri kävelemään oppineen lapsen kanssa. Montako kompsua tarvitaan, että äiti ei enää ota turhan suurta paniikkia tapahtumasta?