Kaksplus.fi

maanantai 14. elokuuta 2017

Mikkelin asuntomessujen anti

Kävimme koko perheen voimin päälle viikko sitten Mikkelissä asuntomessuilla. Mukana oli lisäksi mieheni sisko. Otimme rattaat mukaan, jotta Pikku P:lle oli paikka nukkua päiväunet. Rattaita ei saanut messutalojen sisään viedä, mutta kulkivat muuten hyvin mukana.

Pikku M viihtyi messuilla todella hyvin koko päivän pääosin kantorepussa koisiessa. Isosiskolla meinasi sen sijaan iskeä totaalinen tylsyys sisusteluun jo parin talon jälkeen. Ilmaksi sattui varsin sateinen keli, joten leikkipuistossa ei voinut leikkiä kovin paljoa. Viihdytimme Pikku P:tä vuoron perään kävelyttämällä alueella tai näyttämällä kännykästä Pipsa Possua. Hän myös kuunteli rattaissa kuulokkeilla Muumipapan muistelmia. Niiden suloääniin hän myös nukahti päiväunille.

Vaikka olimme messuilla lähes koko aukioloajan, niin ehdimme kiertää vain noin puolet taloista. Kiersimme suurimman osan kohteista vuorotellen, sillä joku jäi aina P:n kanssa ulos joko leikkimään tai valvomaan nukkuvaa lasta. Näimme kuitenkin tärkeimmät kohteet. Halusimme katsella pääosin rantaan rakennettuja taloja. Lähdimme messuille rennolla asenteella, joten olimme päivän jälkeen tyytyväisiä näkemäämme. Ja väsyneitä;) Onneksi olimme sopineet menevämme miehen siskon luo Heinolaan yöksi tulomatkalla, niin ei tarvinnut Helsinkiin asti enää illasta ajaa.

Messutaloihin etukäteen tutustuessani tuntui, että useimmat kohteet näyttivät varsin samalta. Pääosin ei ollut rakennettu mitään kovasti erilaista ja poikkeavaa. Sisustus oli hillittyä. Lastenhuoneita oli varsin vähän ja nekin isommille lapsille sisustettuja. Huomasi, että useat kodit oli sisustettu lainatavaroilla. Persoonallisuus jäi uupumaan.

Kasasin alle viisi päällimäiseksi mieleeni tulevaa asiaa, jotka messutaloista jäi mieleeni. Kuvat on valitettavasti otettu kännykkäkameralla, sillä kädet eivät olisi enää riittäneet järkkärin kantamiseen;)

1. Maisema oli käytetty hyödyksi

Jokaisessa järvenrannalla olevassa talossa oli mahtavat isot ikkunat järvelle päin. Maisemasta oli otettu ilo irti. Näin kannattaakin, jos on jotain noin kaunista katseltavaa. Varsinkin järven rannassa oleviin taloihin oli rakennettu isot terassit ja parvekkeet. Osissa oli lasitukset, mutta oli myös lasittamattomia versioita.





2. Saunojen värimaailma ja kylpyamme

Useissa saunoissa oli yhdistetty oikein vaaleaa ja tummaa kivalla tavalla. Sydämeni vei alla oleva vanerista väännetty sauna. Ammeiden uusi muoto oli houkutteleva. Useimmissa oli vielä ammeen reunasta reunaan menevä lauta päällä esimerkiksi skumppaa varten.



3. Keittiöt

Keittiöitä löytyi vielä valkeitakin, mutta mustat tai tummat kaapit olivat enemmistössä. Minua on kiehtonut ajatus keittiöstä, jossa kaapit ovat kattoon asti. Säilytystilaa ei voi koskaan kuitenkaan olla liikaa. Yhdessä kohteessa (nro 23) se oli toteutettu erinomaisesti. Ylimmät kaapit ylsivät yli neljään metriin, joten sinne kannattaa todella laittaa ne harvoiten käytettävät tavarat.




4. Makkarit

Melkein kaikissa näkemissäni aikuisten makkareissa oli muhkea parisänky ja vaaleat tai harmaat pellavalakanat. Luontoa esiin tuovaan sisustukseen oiva valinta. Ihailin useissa taloissa toimivia vaatesäilytysratkaisuja. Olisi ihana saada joskus oikea tehokkaasti järjestetty vaatehuone<3




5. Lasten huoneet

Erilaisia lastenhuoneita odotin eniten, mutta harmikseni messuilla ei ollut mitään järisyttävän erityistä. Useimmissa kohteissa perheiden lapset olivat jo vanhempia tai sitten huoneet olivat vain stailattuja. Löytyi sieltä kuitenkin pari huonetta, joissa oli kiva henki.









+ Bonus Pihojen ulkoasu

Taloja ympäröiville pihoille oli jätetty kasvamaan puolukoita ja mustikoita. Aika symppiksen näköistä!

Mikä oli sitten se kivoin kohde? Wave oli eroittuvin ja mielenkiintoisin. Villa Saimaanhelmi ihastutti väljyydellä ja raikkaudellaan. Talo Vahvaselkä oli messujen ainoa vapaa-ajan talo ja jäi myös sisustukseltaan mieleen. Sydämeni vei kuitenkin Casa Wellikulho. Se oli rakennettu eniten meidän perheen tarpeita ajatellen. Ihana keittiö ja oleskelutila alhaalla. Tunnelmallisesti sisustetut makkarit ylhäällä lapsille. Iso ihana terassi, jossa pieni uima-allas.


maanantai 7. elokuuta 2017

Pikku M kolme kuukautta

Pikku M:lle tuli kolme kuukautta täyteen perjantaina. Vietimme sen päivän "juhlan kunniaksi" asuntomessuilla. Siitä lisää myöhemmin, mutta seuraavaksi koostetta herran uusista tempuista kuluneen kuukauden aikana.


Pikku M on nykyisin selkeästi enemmän valveilla. Jonkinlaista rytmiä uniin on myös havaittavissa. Aamulla herätään yleensä noin 8 - 9 aikoihin. Tässä välissä hän syö ja seurustelee hetken ja  nukahtaa noin tunnin päästä parin tunnin aamupäikkäreille. Siskon lounasaikaan Pikku M heräilee syömään ja vaipanvaihtoon. Tämän jälkeen hän saattaa ruveta unille yhdessä siskon kanssa, mutta useimmiten seurustelee pidempään. Sitten taas nukutaan. Illasta on kolmen tunnin pidempi hereilläolojakso. Yöunille poikanen nukahtaa usein vasta lähempänä kymmentä. 

Kympin jälkeen M nukkuu pisimmän unijaksonsa noin neljä tuntia, jonka jälkeen hän heräilee parin tunnin välein pikaisille yöpaloille. Pikku M nukahtaa yöunilleen olkkariin omaan laatikkoonsa. Nykyisin kannamme hänet makkariin nukkumaan omaan sänkyyn laatikkoineen päivineen, kun menemme nukkumaan. Pikku M pääsee kainalooni nukkumaan loppuyöksi, kun herää ensimmäisen kerran syömään. 

Nukumme koko perhe samassa huoneessa. Emme ole vielä osanneet jättää molempia lapsia nukkumaan keskenään alkuyöksi makkariin. Pikku P menee nukkumaan noin puoli ysiltä. Olisi hyvä saada Pikku M:n uniaika samaan, jottei pikkuveljen nukutuspuuhat häiritse P:tä. Toisaalta Pikku P pääsee halutessaan kiipeämään Pikku M:n sänkyyn, jonka vuoksi emme ole halunneet jättää heitä vielä kaksin samaan huoneeseen koisimaan. Tämä tuntuu varmasti luonnollisemmalta, kun Pikku M vähän vielä vahvistuu ja alkaa myös liikkua.

Pikku M ei tunnu olevan kovin kiinnostunut kääntymisestä. Viimeisimmän viikon aikana hän on ruvennut lattialla maatessaan hieman kääntymään kohden vasenta kylkeään, mutta ei sen suurieleisemmin. Vaikka olenkin kaverille vihjaillut, että sisko kääntyi ekan kerran jo melkein kuukausi sitten;) Toisaalta Pikku M käyttää paljon energiaa lattialla treenatessaan ryömimisen opetteluun. Tahto on niin kova, että kovan ärinän saattelemana hän saattaa päästä jopa kyynärvarren verran eteenpäin. Jännittävää! Voiko olla niin, että kaveri lähtisi liikkumaan eteenpäin ennen kierimistä? Sylissä pöngetään koko ajan istumaan, näkeehän maailmaa niin vauva-asentoa paremmin.

Pikku M havainnoi ympäristöön selkeästi enemmän. Puita ihmetellään ulkona pitkiä aikoja. Lelukaari ja muutkin lelut alkavat viihdyttää. Vaunukopassa ollessa alkaakin olla tylsää hereillä. Eihän sieltä nää mitään! Menoa auttaa, jos vaunukopan kuomu voi olla alhaalla. Tällöin voi ihastella taivasta. Onneksi tuo aurinko aika harvoin paistaa silmiin...

Myös tarttumisote alkaa toimia. Jos käteen antaa jonkun esineen, niin hän osaa pitää topakasti kiinni. Mieluiten kädet viihtyvät kuitenkin suussa. Siellä niitä tutkaillaan todella usein. Ja kuolaa riittää! Kuukausikuvia ottaessa meinasi olla ongelma, kun body meni heti ihan kuolaiseksi ja joka kuvassa vain valui kuolaa suupielestä;) 

Seurustelu vanhempien ja muiden läheisten kanssa on mahtavaa. Hymy irtoaa herkästi. Vaipanvaihto on ihan nastaa, kun silloin saa vanhemman huomion (ainakin melkein) täysin itselleen. Peilien edessä pelleily ja kieputtelu viihdyttää. Tällä tavoin irtosivat myös ensimmäiset naurut viime maanantaina. Se on parhautta. Mahtavat videotkin on siitä jo saatu muistoksi<3

Ihana hymypoika ja varsin rauhallinen herra meillä täällä asustaa. Varmaankin perinyt mieheltäni siis muutakin kuin ulkonäkönsä;)



torstai 3. elokuuta 2017

Synnytys numero kaksi

Kirjasin ylös huomenna päivälleen kolmen kuukauden takaisen toisen synnytykseni kulun. Tämä alkoikin jo olla viimeisiä hetkiä, kohta alkaisi yksityiskohdat hämärtyä.

Esikoinen syntyi melkein kaksi viikkoa lasketun ajan jälkeen. Silloin odotin tytön syntyvän enemmänkin etuajassa. Viimeiset pari viikkoa olivatkin tooodella pitkät. Toisen kohdalla asennoiduin siihen, että ylitse menee. Pojan laskettu aika oli pari päivää isosiskon syntymän jälkeen eli 5.5. Suunnittelin tarkoituksella tekemistä myös lasketun ajan jälkeen, jottei aika kävisi pitkäksi. Ajatuksena oli pitää muun moassa Pikku P:n synttärit päivää pojan lasketun ajan jälkeen, mutta toisin kävi...

Juhlimme Pikku P:n virallista syntymäpäivää perheen voimin menemällä Linnanmäelle iltapäivästä miehen työpäivän jälkeen. Sattui ihana aurinkoinen keli. Oli toukokuun kolmas päivä, joten laitteisiin ei ollut juuri jonoa. Ehdimme käydä parissa tunnissa kaikissa tytölle sopivissa ilmaisissa härveleissä. Tytön mentyä nukkumaan järjestelimme olohuoneen lelunurkkaukseen tilaa Pikku P:n syntymäpäivälahjalle eli nukkekodille. Kääntelimme kaappeja ja teimme siivousta. Lahja oli tarkoitus tuoda esille syntymäpäiväjuhla-aamuna, sillä lahjaan osallistunut mummo tahtoi olla mukana lahjan annossa. Järjestelyn jälkeen yhdentoista kieppeillä olimme mieheni kanssa molemmat ihan poikki. "Nyt vaan vesssaan ja nukkumaan" ajattelin. Pönttöön kolahti kuitenkin limatulppa ja ensimmäiset kevyet supistukset ilmaantuivat hetki sen jälkeen.

Sanoin miehelleni, että katsopa vaan, tästä se taitaa synnytys alkaa. Mieheni naureskeli, että ei kait nyt vielä, eiköhän mennä nukkumaan. Köllöttelin puoliunessa sängyssä pari tuntia, mutta sen jälkeen täytyi todeta, että ei tässä enää nukkumaan kykene. Herätin mieheni ja totesin, että kyllä nyt on tosi kyseessä. Supistukset eivät siinä vaiheessa olleet vielä kovin tiheitä tai kovia, joten mieheni lähti ensin viemään tyttöä ystävällemme. Hän asuu sen verran kaukana, että matkaan meni yöaikaankin puolisentoista tuntia. Toki kehällä oli juuri silloin kaikenlaista tietyömaata, jotka hidastivat menoa. 

Olin odotusajan välillä suihkussa ja välillä kävelin ympäri asuntoa kauratyynyn kanssa. Samalla otin aikaa supistusten kestosta ja välistä. Kun mies palasi vientireissulta, soitin Kättärille, että voisin tulla synnyttämään. Sairaalalle selvisimme noin klo 3.45. Alkututkimuksessa olin kolmisen senttiä auki. Ei mikään hurraa-alku. Odotin melkein, että kätilö sanoo, että voit lähteä vielä kotiin. Mielessä kävi, että mikä vaiva, kun tyttökin vietiin turhaan hoitoon.

Kätilö jätti minut käyrille sängylle makaamaan. Supistuskivut kohosivat kätilön lähdettyä pian niin koviksi, että soitin hälytyskelloa. Kätilö ehdotti, että menisin hetkeksi suihkuun. Hän toi myös jumppapallon suihkuun. Kokeilin olla ensin jumppapallon päällä suihkussa, mutta pian muljahdin sen päältä ilkeästi pois. Tämän jälkeen seisoin suihkussa ja kumarruin supistusten aikaan. Suihkussa ehdin olla ehkä vartin, jonka jälkeen pyysin taas kätilön paikalle. Kivut alkoivat olla jäätävät. Kätilön tultua huoneeseen huomasin, että suihkuveden lisäksi vuosin lapsivettä. Kätilö antoi minulle ilokaasua ja teki uuden alatutkimuksen. Tässä vaiheessa olin 6-7 senttiä auki. 

Pyysin epiduraalia, jota kätilö alkoikin valmistella. Viitisen minuuttia myöhemmin minua kuitenkin alkoi ponnistuttaa. Sanoin kätilölle, että nyt taitaa jo olla epiduraalin kohdalla myöhäistä. Kätilö kurkkasi ja totesi saman. Ponnistusvaihe oli käynnissä. Mies oli ollut hetken lämmittämässä kauratyynyä mikrossa. Ilme oli aika jännittynyt, kun hän tuli huoneeseen ja tajusi, että nyt ollaankin jo ponnistamassa!

Ponnistusvaihe kesti parikymmentä minuuttia, jonka jälkeen syntyi hiljainen poika. Yritin kurkkia alas ja kyselin, miksei se sano mitään? Kätilöiden jännittyneistä ilmeistä ja hätäisistä liikkeistä näki, että nyt jotain oli pielessä. Toinen kätilö koetti leikata napanuoraa. Vanhempi kätilö ehti hänelle kivahtaa, että kiirehdi nyt, että saadaan hoitoon. Olin ihan kauhuissani, en tajunnut ollenkaan, mitä tapahtuu. Hetken päästä kätilö kiidätti lapsen huoneesta. Vanhempi kätilö selitti, että vauva on 'säikähtänyt', joten tarvitsee vähän lisähappea. Tämän vuoksi toinen kätilö vei vauvan viereiseen huoneeseen. Hetken päästä vanhempi kätilö totesi, nythän sieltä itku jo kuuluukin. Minä en kuullut mitään, odotin vain, että milloin saan nähdä pienen ja todeta itse kaiken olevan kunnossa.

Vanhempi kätilö lähti perässä katsomaan pientä ja otti mieheni mukaansa. Minun seurakseni hälytettiin kätilökokelas, jottei minun tarvinnut jäädä yksin huoneeseen. Kokelas selitti saman asian minulle vielä uudestaan ja alkoi sitten tarkkailla kulmat kurtussa istukan irtoamista. Tunsin kuinka sisältäni hulahti yhtäkkiä paljon verta. Kokelas vaikutti panikoivan, vaikka koettikin peitellä sitä. Onneksi molemmat kätilöt tulivat silloin mieheni ja pikkuisen kanssa huoneeseen. Sain rakkaan vastasyntyneen syliini ja mahdollisuuden todeta itse kaiken olevan kunnossa. Kaveri halusi heti tissimaitoa, joten koville otti synnytys hänellekin<3

Kätilö kirjasi istukan irtoamista odotellessa pojan syntymäajaksi 4.5. klo 5.34. Tämä oli sen hetkinen aika, joten todellinen syntymähetki oli ehkä viitisen minuuttia aiemmin. Sairaalaan saavuttuamme kaveri syntyi siis noin tunnissa ja kolmessa vartissa. Varsinaista kestoa synnytykselle tuli päälle kuusi tuntia. Varsin nopeaa toimintaa! Kätilö selitti myös tarkemmin, että tämä "säikähdys" johtui juurikin nopeasta synnytyksestä. Kaverille jäi lapsivettä keuhkoihin, joka piti sitten imeä pois. Lisähappea ei tarvinnut kuitenkaan enempää antaa, kun hengitys alkoi kulkea sen jälkeen normaalisti. Saturaatioarvot olivat myös pienellä oikein hyvät. Tämä kertoo siitä, että happi kulkee toivotusti. Painoa kaverilla oli 3 514g ja pituutta 51 senttiä. 

Lopulta istukat irtosivat ja tulivat ulos. Ehdin jo tätä tovin jännittää, sillä viimeksi melkein jouduin leikkaukseen, kun istukka ei meinannut lähteä liikkeelle. Kätilöt laskivat niitä ja totesivat ihmetellen, että "kyllä, kolme istukkaa!". Itse en niitä kovin tarkkaan nähnyt, mutta mies sanoi myöhemmin, että kaksi oli isoa ja yksi selkeästi pienempi. Todella jännittävää, sieltä olisi oikeasti voinut tulla kolmoset! Ei sillä, yksi lapsi kerrallaan on ihan riittävä tahti minulle.

Paikattavaa ei ollut, yhtään repeämää ei tullut! Verta menetin reilusti, lähemmäs 1,5 litraa. Olo oli silti varsin pirteä. Menetin ensimmäisen synnytyksenkin kohdalla paljon verta ja myös siskolleni on käynyt näin. Tämä näyttää olevan perheen ominaisuus. Tästä huolimatta hemoglobiini on noussut nopeasti hyvälle tasolle.

Muistan sairaalassa suihkussa ollessani pahimpien supistusten aikaan miettineeni, että kuka idiootti tähän lähtee vielä uudestaan? Kun tietää, miten helkatisti supistukset sattuvat. Pari tuntia synnytyksen jälkeen olo oli kuitenkin pirteä ja energinen. Voittanut olo! Tein sen ja vieläpä oikeastaan ilman kivunlievitystä. "Oikeastaan aika kivaa, millos otetaan uusiksi?" Loppujen lopuksi olin tyytyväinen, etten saanut epiduraalia. Ilokaasuakin ehdin ottaa vain pari hönkäisyä. Ponnistusvaiheessa löysin oikean ajan ponnistaa paremmin, kuin ensimmäisellä kerralla. Olettaisin, että se oli helpompaa ilman epiduraalia. Suurin kipu oli jo kuitenkin kadonnut avautumisvaiheen päätyttyä. Synnytyksen jälkeen en myöskään ollut niin pöllyssä.




Pääsin sairaalasta synnytystä seuraavana aamuna eli vuorokauden päästä. Olisivat pitäneet vielä toisen yön, koska menetin synnytyksessä paljon verta. Useamman istukan takia oli myös isompi riski, että kaikki niiden osat eivät tulleet ulos. Ilmeisesti myös oltiin hieman varuillaan, josko sisääni olisi jäänyt vielä verta. Mahaani paineltiin istukan irtoamisen jälkeen niin monta kertaa, että yök. Se sattui aina ihan hirveästi ja aina sieltä tuntui valuvan vielä jotain. Palautuminen meni kuitenkin ongelmitta ja nopeasti, joten kyllä sieltä lopulta kaikki oleellinen näytettiin saavan pois.

Olin tyytyväinen, ettei minun tarvinnut jäädä sairaalaan pidemmäksi aikaa. Pikku P ei ole ollut minusta erossa aiemmin noinkaan pitkään, joten ikävä oli molemmin puolin jo kova. En voi myöskään myöntää tykkääväni olla sairaalassa, vaikka näin jälkikäteen ajatellen minulla on sairaalassa olosta pääosin vain mukavia muistoja. Kättärillä tarjotaan myös varsin hyvää ruokaa ja sitä on saatavilla varsin tiheään. Vuorokausi sairaalassa meni nopeasti. Muistelessa, miten tällaista pientä oikein hoidetaan ja muutenkin uuteen tulokkaaseen tutustuessa. Iloitsin monta kertaa hyvästä kunnostani, jotta jaksoin hyvin hoidella pikkukaveria. Kättärin käytännöt olivat parin vuoden takaa tuttuja, joten olin toimissani ihan vanha tekijä. Jälkikäteen mietittynä olisi voinut olla hyvä huilata sairaalassa se toinenkin yö. Kotona vauhti oli ensimmäisinä viikkoina aika kovaa, vaikka mieskin oli kotona.

Palautuminen synnytyksestä meni ensipäivinä eri kevyesti ensimmäiseen synnytykseen verraten. Kun repeytymiä ei ollut, istuminen onnistui heti. Muutenkin touhuaminen oli aikalailla kivutonta. Miehen äiti naureskeli, että ei synnytys kovin pahoja jälkiä ole voinut jättää, jos vajaa viikko sen jälkeen pystyin laskemaan HopLopissa mäkeä tyttäreni kanssa:)

Nyt meidän perheellä on varsinainen synttärikimara toukokuussa. Pikku P on syntynyt 3.5. ja Pikku M sekä mieheni 4.5. Mieheni on jo kovasti suunnitellut isoja yhteisiä synttärikemuja, kun he täyttävät samana vuonna 50, 20 ja 18 vuotta. Katsotaan, mitä jälkikasvu on tästä suunnitelmasta lähempänä mieltä;)

ps. Ensimmäisen synnytyksen kertomus löytyy täältä.




tiistai 1. elokuuta 2017

Pikku M kaksi kuukautta

Meidän pikkuinen poikanen on jo pian kolme kuukautta. Muistelen kuitenkin hieman ajassa taaksepäin, että millainen Pikku M oli kahden kuukauden ikään ehtiessään.

Pikku M on ollut heti syntymästään lähtien pieni lankuttaja tai, kuten toinen mummoista sanoo, pieni parrunpätkä. Niskaa hän on jaksanut kannatella lajinsa heti synnyttyään ja on ollut muutenkin tanakan oloinen. Tämä on helpottanut pienokaisen käsittelyä, kun ei tunnu ihan niin heiveröiseltä ja rikki menevältä. Vatsahieronnan antaminen pojalle meinasikin alkuviikkoina olla hankalaa, kun herra ei olisi halunnut taivuttaa jalkojaan;) Kuukauden ikäisestä eteenpäin hän on alkanut tarkkailla ympäristöään yhä enemmän. Parin kuukauden ikäisenä ihmeteltiin jo kovin kaikkea ympärillä olevaa.

Pikku M:llä on ollut aina hyvä ruokahalu. Tissimaito maistuu hyvin. Toisin kuin isosiskonsa, hän ei kuitenkaan jää rinnalle asumaan. Pääosin hän hoitaa ruokailun ja siirtyy sitten seurusteluun. Alkuun hän söi usein aika pienissä erissä, mutta usein. Otti erän maitoa ja odotti hetken, josko maha tulee siitä täyteen. Jos ei, niin sitten pyydetään uudet hömpsyt. Toisaalta isosisko pitää välillä huolen siitä, ettei ruokahetket muutenkaan pääse venymään. Alkuaika Pikku M:n kanssa ei ole ollut yhtään samanlaista tissittelyä, mikä jäi Pikku P:n ajoista mieleen.

Imetys lähti Pikku M:n kanssa todella rennosti liikkeellä. Kaveri haki tissiä heti synnyttyään ja rinnat alkoivat tuottaa ruokaa varsin pian synnytyksen jälkeen. Rinnat myös tottuivat touhuun parissa päivässä. Kehoon on selkeästi jäänyt imettämisestä muistijälki ensimmäisen lapsen jälkeen.

Hyvä ruokahalu näkyy myös kasvussa. Kaksikuukautisneuvolassa hän painoi 6,5 kg ja oli 56,5 senttiä pitkä. Syntymäpaino on siis lähes tuplaantunut ja pituuttakin tullut viitisen senttiä lisää. Sisko painoi sata grammaa ennemmän kuukautta myöhemmin, joten pikkuveljellä on ihan reilu kasvutahti. Sisko kun ei mikään pikkuinen ollut itsekään. Neuvolatätikin huomautti leikillään, että tietokone herjaa ylipainoa;)


Pikku M on kaikenkaikkiaan varsin rento ja leppoisa vauva. Ei stressaa liikoja. Kunhan ruoka tulee toivotusti ja vaippa vaihdetaan säännöllisesti, niin kaikki on hyvin. Kaveri viihtyy hyvin pieniä aikoja itsekseen köllien. Hän saattaa nukahtaa myös itsekseen päikkäreille kölliessään. Toisaalta päikkäreiltä herättyä nälkä on usein todella kova. Silloin pitää saada ruokaa ja pian, muuten huuto kovenee sekunneissa ikkunoita vavistuttavaksi.

Yöt menevät äidin vieressä kölliessä. Alkuiltaan on alkanut vakiintua yksi pidempi unijakso noin klo 22-01/02. Tämän jälkeen herätään noin parin tunnin välein. Yösyötöt menevät nopeasti ja hän nukahtaa yleensä suoraan mahan täyteen saatuaan. Aivan alussa herra saattoi koettaa jäädä seurustelemaan klo 4 kieppeillä. Olisi tykännyt, että on jo aamu. Tämä vaihe onneksi jäi pois noin kuukauden kohdalla.


Olen miettinyt, että miten paljon leppoisuus tulee luonteesta ja miten paljon tähän vaikuttaa se, että on toinen lapsi. Minulla ei mitenkään ole mahdollisuutta antaa Pikku M:lle samalla määrin huomiota kuin isosisko sai aikoinaan. Kun siskolle tulee hätä, niin pikkuinen joutuu köllimään itsekseen äippäpakkauksen laatikossa. Ja usein kaveri vaan tyytyväisenä nukahtaa sinne, vaikka äiti on hänet sinne kylmästi hylännyt. Mutta ei tästä varmasti oikeasti tarvitse syyllisyyttä tuntea, itkuun vastaan kuitenkin aina mahdollisimman pian. Välillä tuntuu itsestä surulliselta, että Pikku M joutuu selviytymään siskoaan vähemmällä huomiolla. Toisaalta hän saa kokea syntymästä lähtien isosiskon läheisyyden, mikä jää ensimmäiseltä lapselta uupumaan. Tasavertaisuutta ei ehkä pidä vetää tässä kohdin ihan näin pitkälle.


Ensimmäiset aidot hymyt pikkuinen räväytti aika tarkalleen viisi viikkoisena. Tämän jälkeen herra onkin ollut varsinainen hymypoika. Jos äidin ja isän muun suvun sydämiä ei oltu valloitettu ennen tätä, niin tämä viimeistään vei potin kotiin<3