torstai 19. huhtikuuta 2018

Tervetuloa taapero - näitä asioita odotan taaperoajalta

Olen ollut viimeisen kuukauden hieman hädissäni, kun meidän viimeinen vauva häviää tästä taloudesta. Päätinkin listata, mitä ihania asioita taaperoikä tuo tullessaan. Nämä viisi asiaa ovat minusta parhaimmat.

1. Taapero saa syödä melkein mitä vain


Helpottaa paljon ruoanlaitoa, kun koko perheelle voi tarjota ruokaa samasta kattilasta. Olen jonkin verran tehnyt nytkin ruokia mukaillen koko perheen suuhun istuviksi. Olen lisännyt omaan annokseen suolaa ja parmesaania mauksi. On se silti paljon helpompaa, kun vuoden rajapyykin jälkeen voi pikkuhiljaa siirtyä täysin samaan ruokaan. Samalla lista alle yksivuotiaille kielletyistä ruoka-aineista poistuu! Ei tarvitse aina miettiä, että saikos tätä nyt antaa vauvallekin. Ja leipä! On mukava, kun Maisis saa ruveta syömään myös kaupantätien leipomaa leipää. Sämpylöiden tekeminen on ihan kivaa, mutta viehän se oman aikansa pikaohjeillakin. Ja se on hyvää vain oikeastaan samana päivänä.

2. Taaperon kanssa saa touhuta kaikkea uutta kivaa


Taapero osaa liikkua itse. Sinun ei enää tarvitse kantaa pientä joka paikkaan. Taapero rakastaa tutkia maailmaa itse vanhemman kannustamana. Ulkoilut menevät mukavasti lähiympäristössä kävellen ja katsellen, kuunnellen ja nuuhkien kaikkea vastaantulevaa. Linnut ja muut eläimet ovat pienestä mitä ihmeellisempiä asioita. Molemmat meidän pienet rakastavat hiekkalaatikolla oloa. Pigelskin on kevään tultua ollut ihan onnessaan, kun saa taas tehdä hiekkakakkuja. Keinuminen on toinen kestohitti. Keinussa kaverukset jaksavat olla pitkiä aikoja. Meidän pihan hämähäkkikeinu on myös hyvä unentuoja. Kaverit voisivat varmaan nukahtaa siihen, jos antaisin.

Taapero nauttii myös kaikista muista erikoisemmista aktiviteeteista. Taapero saa jo kaiken irti eläintarhassa, huvipuistossa tai vaikka Hop Lopissa. Kaikki uusi ja ihmeellinen katsottava ihastuttaa. Temppupuistoissa on jo kaikkea mukavaa yksivuotiaille. Siellä saa kulutettua pienen ylimääräisen energian loistavasti. Tästä touhukkaasta vanhemmasta se on tosi hauskaa ajankäyttöä.


3. Eläminen taaperon kanssa on helpompaa


Se on varmaan lapsesta ja tähtien asennosta kiinni, kumpi on lopulta helpompaa, vauva- vai taaperoarki. Sanoisin nyt vauvavuodesta kohta selvinneenä, että odotan taaperoarjen olevan helpompi. Lapsi alkaa kuitenkin nukkua yleensä aika hyvin. Ruokailut ovat rennompia, kun sotkua ei sormiruokaillen jonkin ajan päästä synny ihan niin valtavasti. Taapero osaa jo hetken touhuta yksinkin, kun auttaa leikin tai tutkimusretken alulle. Eväitä on helppo ostaa kaupasta, kun riisipiirakat ja smoothie uppoavat koko porukalle. Kommunikointi helpottuu. Taapero ymmärtää koko ajan enemmän puhetta ja tuottaa myös itse omia sanoja. 

Varsinkin taaperoajan alku oli ainakin esikoisen aikaan varsin seesteistä. Ymmärrys kulkii molempiin suuntaan ja pieni osasi jo tehdä jotain pieniä asioita itse. Kiinnostus uuden oppimiseen ja maailmaan tutustumiseen on valtava. On ihana seurata toisen pyrkimyksiä päästä sisälle tähän ympäröivään maailmaan. Toki uhma kolkuttelee ovelle sitten jossain vaiheessa. Se tulee onneksi aalloittain. Jonkin tietyn vaiheen aikana auttaa, kun tietää sen jossain vaiheessa laantuvan.




4. Äidin on helpompi ottaa omaa aikaa


Taapero pärjää isän tai muun tutun hoitajan kanssa jo tosi hyvin muutaman tunnin. Minusta alkaa nyt olla helpompi lähteä välillä omille menoille ja jättää muu perhe touhuamaan omiaan. Poissaoloaika ei kulu miettien, että miten he siellä pärjäävät. On mukava saada arjen väliin jotain omaa tekemistä. Sitä on todella jo kaivannutkin! Haaveissa olisi, että voisimme myös mieheni kanssa lähteä kesällä jonnekin kaksin. Vaikka ravintolaan syömään, jos ei vielä pidempää aikaa kehtaa. Maiskis olisi helpompi jättää mummon hoiviin, jos hän nukkuisi yön hyvin. Katsotaan, miten yöunet sujuvat kesällä.

5.  Pääset todella tutustumaan lapseesi


Lapsen persoona ja luonne tulee esiin pikkuhiljaa vauvavuoden edetessä. Taaperoiässä pääset todella näkemään millainen luonne pienokaisellasi on. Maisikis on alkanut enenemässä määrin hassuttelemaan ja jekkuilemaan. Hän saattaa esimerkiksi isäänsä matkien syödä Talk-murun kovaäänisesti ja sen jälkeen tehdä maailman suloisimman tillistyksen! Pehmolelun tai Lego-eläimen nähdessään hän nappaa sen käteensä ja tekee hauskoja karjuntaääniä. Välillä hän haluaa leikkiä hippaa ja konttaa suurieleisesti kikattaen karkuun. Kun joku asia viedään kädestä tai kielletään, niin harmitus on kovaääninen ja iso. Pari kertaa Maiskis on jopa heittäytynyt lattialle huutamaan! Maiskis on siis rento hassuttelija, joka kuitenkin antaa reilusti palautetta, jos joku ei mene mielen mukaan. Luonteen kehittymisen seuraaminen on mahtavaa! Joka päivä kuoriutuu jotain uutta. Ihana, että saan seurata tätä vielä pari kuukautta kotona<3



keskiviikko 18. huhtikuuta 2018

Elämyksellistä touhua pienille - meidän tärpit Lapsimessuille

*Yhteistyössä Lapsimessut

Lapsimessut alkavat ylihuomenna. Meidän on tarkoitus suunnata sinne koko perheen voimin lauantaina temppuilemaan ja pitämään hauskaa. Suunnitelmissa on kiertää toiminnallisia pisteitä, käydä katsomassa lavoilla lapsille järjestettäviä esityksiä ja halailla satuhahmoja. Mahdollisesti piipahdamme myös jo perjantaina tekemässä alustavan kierroksen tarjonnasta siskoni seurassa. Pigels on ihan innoissaan lähdössä tapahtumaan ja viihtyy siellä varmasti kaksi päivääkin. Kun kysyin, minne hän haluaa ensimmäiseksi, vastaus oli, että temppuradalle!

Kokosin alle meidän top 5 - vinkit messutarjonnasta. Kuvat ovat parin vuoden takaa Pigelsistä hänen ekoilta Lapsimessuilta<3.


1. Pajulahden peuha-alue


Pajulahden piste on ollut meidän perheen suosikki jo pari vuotta. Sain kulutettua kaksi vuotta sitten 11 kuukautisen Pigelsin liiat energiat temppuradoilla täydellisesti. Päiväunia ei tarvinnut temmellyksen jälkeen juuri houkutella. Silloin piti katsoa toki aika paljon tytön perään, jottei jää isompien jalkoihin. Nyt Pigels menee siellä jo paremmin itsekin, mutta Maiskis tarvitsee kaiken huomioni. En ehkä siksi uskaltaisi mennä yksin näiden kahden touhottajan kanssa. Alue on yleensä varsin suosittu ja täynnä lapsia. Kahden aikuisen kanssa touhu on tosi mukavaa!

2. Bobles - seikkailualue


Boblesit viihdyttävät aina hyvin meidän lapsia, kun käymme Itiksen Leikkiasemalla. Niistä on mukava rakentaa erilaisia tunneleita, joita pitkin voi möyriä. Nämä innostavat Maiskista tosi kivasti liikkumaan. Majojen rakentaminen Bobleseista on myös mukavaa, mutta niiden tuhoaminen taitaa olla vielä kivempaa! Tällä pisteellä on ehkä vähän rauhallisempaa ainakin vanhemmalle Pajulahden touhujen jälkeen.

3. Mahdollisuus istua poliisin skootteriin


Pigels on jo pidempään ollut kiinnostunut mopoista. Hän huomioi aina, kun mopon ääni kuuluu ulkona. Minusta onkin mukava viedä hänet katsomaan poliisin mopoa, kun sen selkäänkin pääsee istumaan. Mitenkähän tyttö reagoi? Maiskis tulee varmasti innokkaana perässä!


4. Satuhahmokiertue


Olemme onnistuneet aikaisempina vuosina ohittamaan satuhahmokiertueen. Pigels varsinkin on nykyisin niin kiinnostunut kaikista satuhahmoista, että tällä kertaa emme tee tätä virhettä. Kiertua starttaa joka päivä 6-hallin portaiden alta ja päättyy Vekarat-lavalle.

5. Vekarat-lavan tarjonta


Meillä on aikaisempina vuosina unohtunut esiintymislavojen tarjonta. Miksihän, kun siellä on vaikka mitä kivaa!  Kirjasin meidän ohjelmaan ylös Muumimamman yllätysjuhlat ja Funky Monkey Clubin muskarin. Esityksiä ei ole kovin usein, joten nämä kannattaa katsoa etukäteen, jottei mene ohi.

BONUS 


HIT Mini antaa näytteitä ensi kesänä Tervasaaressa esitettävästä lastennäytelmästä Tomppeli eli maailman paras mielikuvitusystävä. Teatteria ja sirkusakrobatiaa yhdistävä hullunkurinen esitys käsittelee empatiaa ja rohkaisee kaikkia olemaan oma itsensä. Pikkusiskoni on puvustajana näytelmässä, joten pukuloisto on taattu. Olisin piipahtanut heidän pisteellään varmasti ilman tätä yhteyttäkin. Pigels on jo pari lastennäytelmää katsonut. Hän jaksaa yllättävän hyvin istua yleisössä, vaikka on aika pieni vielä. Esityksistä on riittänyt paljon puhuttavaa niiden jälkeen. Ovat pienelle erilainen elämys!


Tähän päälle, kun kierretään muut messupisteet ja mm. halaillaan Muumeja, niin saadaan varmasti pari päivää mukavasti kulumaan. Lapset kuitenkin nukkuvat vielä päiväunet, joten koko päivää ei vielä voi aktiivisesti messuilla käyttää. Tai no, äidille jää sitten siihen mukavasti shoppailuaikaa. Pitäähän ne lastenvaatepisteet pikaisesti katsoa läpi, vaikkei meillä nyt olekaan mitään akuutteja hankintoja;)

Oletko tulossa Lapsimessuille? Mitä odotat messuilta eniten?

Ps. Istagramissa on vielä tänään klo 22 saakka aikaa osallistua kahden Lapsimessulipun arvontaan. Blogin löytää tunnuksella @ilopiikki. Tervetuloa osallistumaan ja onnea arvontaan! 


maanantai 16. huhtikuuta 2018

Semperin pikapuurot - kiireisen hetken aamu-, ilta- tai välipala

*Kaupallinen yhteistyö Semper 

Tarjoamme Maiskikselle useimmiten aamu- ja iltapalaksi puuroa. Välillä se on lautasella, välillä leivotussa muodossa. Sanoinkin heti hep, kun minulta kysyttiin helmikuussa kiinnostusta testata Semperin uutuuspuuroja Maiskiksen kanssa. Saimme kuukautta myöhemmin Semperiltä paketin, jossa oli neljä erilaista puuropakkausta. Mukana oli maustamatonta kaurapuuroa sekä täysjyväpuuroa ja lisäksi päärynän ja banaanin sekä omenan ja päärynän makuisia hedelmäpuuroja. Pakkauksessa on puurojauhetta, josta saa 16 annosta valmista puuroa.

Maiskis valmiina maisteluun!


Maiskis on syönyt tyytyväisenä kaurahiutaleita ilman jauhamista alusta alkaen. Keitämme hänelle yleensä kaurapuuron mikrossa ja heitämme sekaan jotain marjoja tai hedelmiä. Välillä teen puuroa koko perheelle kattilalla liedellä. Aikaa  mikropuuron valmistukseen menee noin kymmenen minuuttia, kun puuron kuitenkin pitää jäähtyä hetki. Puuro uppoaa hänelle pääosin hyvin. Banaani- tai mustaherukkapuuro ovat selkeästi lemppareita.

Yllätyin, kun ensimmäisen kerran kurkkasin Semperin puuropussin sisään. Tämähän on ihan jauhoa! Mieleeni tuli palautumiskäyttöön tarkoitettu herajauhe. Valmiina puuron rakenne muistuttaa vähän mannapuuron koostumusta.  Sitten mieleeni tuli, että on vauvoja, jotka eivät suostu syömään puuroa, jos siinä on osumia. Heille tämä tuote on varsinkin nappi!

Ei Maiskiskaan tasaista koostumusta säikähtänyt, vaan söi ihan tyytyväisenä. Lusikka napattiin nopeasti isän kädestä ja vietiin suuhun. Maiskiksesta kyllä huomasi, että puurojen maut ovat uusia. Varsinkaan maitoa hän ei ole juuri syönyt muuten kuin suoraan tissistä. Parhaiten hänelle maistui maustamaton puuro, johon sekoitin hieman marjoja tai hedelmää. Oli varmaan tutumman makuinen niin. Lautanen oli yleensä testin jälkeen tyhjä tai melkein tyhjä.



Puuron valmistaminen on nopeaa ja helppoa. Yhteen annokseen tarvitaan desi noin 50 asteista vettä. Veden sekaan sekoitetaan 4 ruokalusikallista puuroa ja eikun syömään. Kannattaa tietysti testata ennen syöttöä, ettei puuro ole enää liian kuumaa! Lämmitin veden vedenkeittimessä, mutta katkaisin virran jonkin aikaa ennen kiehumisvaihetta. Jos sekaan laittaa paljon suositusta kuumempaa vettä, niin osa puuron vitamiineista saattaa ottaa nokkiinsa. Jäin nyt miettimään että onnistuisikohan puuro, vaikka sotkisi kylmäänkin veteen? Olisi kätevä eväs reissun päällä.



Puuroihin on lisätty vitamiineja, rautaa ja rasvaa. Kaikki esitellyt puurot olivat maitopohjaisia. Maidon maku oli minusta puuroissa aika vahva. Tämä oli Maiskikselle uusi maku, sillä olemme vasta pari kertaa maistelleet jogurttia kymmenenkuukauden rajapyykin jälkeen. Maito on ilmeisesti tuotu tuotteisiin siksi, että se lisää proteiinin määrä annoksessa. Muutenkin puuro on ajateltu niin, että siinä on kaikkia hyviä ravinteita, mitä vauva tarvitsee. Tämä on varmasti hyvä asia. En ole itse ollut kylläkään kovin huolissani Maiskiksen ravinteiden saannista. Syömme monipuolisesti marjoja ja hedelmiä puuron kanssa. Lihaa ja muita proteiininlähteitä tarjotaan ainakin kerran päivässä. Näistä saa myös rautaa. Olen itse sitä mieltä, että lisäravinteet ovat turhia, jos syö monipuolisesti.

Hedelmäpuuroissa minua jäi vaivaamaan se, että puurot on maustettu mehutiivisteellä. Se ei minusta ollut kauhean houkutteleva ajatus. Tuskin se on haitaksi, jos joskus sellaista puuroa antaa, mutten antaisi päivittäin. Onhan ne helpompia, kun puuron sekaan ei tarvitse laittaa enää mitään muuta. Puurossa on myös yllättävän paljon raaka-aineitten omaa sokeria verrattuna itse tehtyyn puuroon. Tämä varmaan johtuu osittain siitä, että puuro on tehty maitoon. Määrä on puurosta riippuen noin 9 grammaa 30 gramman annoksessa. Mutta lisättyä sokeria ei ole, mikä on tärkeintä!





Testasimme puuron syöntiä myös smoothiepullosta ja se toimi erinomaisesti. Laitoin silloin puuron sekaan hieman enemmän vettä, jolloin puuro jäi vähän löysähköksi. Tällöin Maiskis pystyi hyvällä ruokahalulla imemään puuron pullosta. Maiskis saa syödä kokonaan itse ja bonuksena myös sotkua tulee paljon vähemmän.

Semperin puurojen etu on helppous ja nopeus. Puuro valmistuu hetkessä. Puuroista tuleekin meidän kiireisten iltojen ja aamujen pelastus. Toimii varmasti myös välipalana. Puuropaketti on kätevä mukana mummolassa, sukukierroksella tai lomamatkalla. Jos vaikka anopin kaurahiutaleet on loppu tai tädin pakastemarjoissa on sokeria, niin on hyvä, että on hätävara mukana. Puurojauhe kulkee mukaan lomamatkalle kätevästi matkalaukussa. Useimmissa hotellihuoneissa on vedenkeitin, jolla voi lämmittää veden puurolle. Kun ottaa vielä smoothiepullon mukaan, niin syöminen onnistuu siististi. Hotellisiivoojatkin kiittävät!

Löysitkö puuroista heti suosikkisi?


Osallistu kilpailuun ja voita 150 € arvoinen hemmottelupalkinto!

Kerro mikä Semper tuotteista on sinusta mieluisin ja voita 150 € arvoinen lahjakortti Holiday Club-kylpylään. Osallistu kilpailuun alla olevasta linkistä viimeistään Maiskiksen syntymäpäivänä eli 4.5.2018 mennessä. Ilmoitamme voittajalle henkilökohtaisesti.


Osallistu kilpailuun tästä!   


Vastanneiden nimi- ja osoitetietoja voidaan käyttää ja luovuttaa suoramarkkinointitarkoituksiin henkilötietolain mukaisesti. Lisätietoja Otavamedia Oy:n rekisteriselosteesta.




perjantai 13. huhtikuuta 2018

Miksi juuri kaksi lasta?

Meidän lapsiluku on tässä. Kaksi ihanaa lasta. Mikä parasta toinen on tyttö ja toinen on poika. Tämä on kuin suoraan omista unelmistani. On ihana oma koti, rakastava mies ja kaksi pientä elämän valoa. Työpaikkakin löytyy, minne palata kotiäitiyden jälkeen. Mutta miksi haaveilin lapsista? Ja miksi juuri kaksi kappaletta? Eikö nyt yksikin olisi riittänyt?


En ole koskaan ollut yliampuvan innostunut lapsista. En teininä tai yli kaksikymppisenäkään juossut ihailemaan ja paapomaan tuttujen vauvoja. Olihan ne suloisia, en sitä kiellä, mutta en kokenut suurempaa lämmön tunnetta sisälläni. Lähinnä kaikki pienet vauvat näyttivät samalta. Mietin jopa, miten vanhemmat erottavat omansa muiden vauvojen joukosta. Varmaan vaatteilla.

Minulle oli silti selvää, että jossain vaiheessa tarpeeksi seikkailtuani haluan kyllä lapsia. Minulle oli tärkeää saada elää omaa elämääni ensin rauhassa. Reissata, käydä koulua ja tehdä muita omia juttuja. Halusin saada lapsia vasta sitten, kun olen höpsähtänyt ja valmis uhraamaan kaiken aikani heidän kanssaan touhuamiseen. Minulle oli selvää, että sitten kun lapsia on, niin heidän kanssaan tehdään kaikkea yhdessä. Leikitään ja hassutellaan ja tutkitaan maailmaa käsi kädessä. Unelmani oli, että minun välini lasten kanssa olisivat todella luontevat ja välittömät. Olisin heidän tukensa ja turvansa. He tietäisivät aina, että voivat pyytää minulta apua. Oli ongelma mikä tahansa.


Minulle oli itsestään selvää, että lapsia pitää olla useampi. Sisaret ovat minulle todella tärkeitä. Halusin, että omat lapseni saavat kokea saman yhteyden omaan sisareensa. On joku tyyppi, joka tuntee vain ihan kaiken. Se on vielä erilaista, kun hyvät ystävät. Minusta on ollut ihana seurata, miten Pigelsin ja Maiskiksen välit ovat kuluneen vuoden aikana kehittyneet. Pigels on ollut aina tosi kiinnostunut veljestään. Alkuun oli todella kovaa mustasukkaisuutta. Muuttihan veljen tulo meidän arkea aikalailla. Hän ei ollutkaan enää äidin ja isin ainoa kiintopiste, vaan tämä huomio piti jakaa. Ja sitä tyyppiä pitäisi vielä rakastaa! Rakkaus näiden touhottajien välillä on kehittynyt pikkuhiljaa. Nyt näkee jo, miten tärkeitä he ovat toisilleen. Molemmat kaipaavat sisartaan toisen päiväunien aikaan. Yhdessä on kiva leikkiä, vaikka välillä se onkin vielä hankalaa. Jos toista harmittaa, niin toinen tulee lohduttamaan. 

Joskus mielessäni on käynyt ajatus kolmannesta. Se on kuitenkin haudattu monin hyvin syin. Näissä kahdessa kaverissa on jo ihan riittävästi touhua meille. Kahden kanssa liikkuminen ja reissaaminen on vielä helppoa. Lapset syövät myös rahaa. Kolmannen päiväkotikulut olisivat taas lisä kuukauden menoeriin. Puhumattakaan asunnosta. Tuntuu aika utopistiselta ajatukselta etsiä Helsingistä viisiötä, kun kolmioidenkin hinnat ovat riittävän kovia. Ja sitä paitsi, kuka sen kolmannen perässä juoksee, jos kaikki lapset päättävät kaupungilla rynnätä eri suuntaan? 



keskiviikko 11. huhtikuuta 2018

Maiskiksen kolme kuukautta unikoulua: vihdoin meillä jotakuinkin nukutaan!

Ensimmäiset kuusi kuukautta Maiskis nukkui tiiviisti äidin kainalossa. Yöheräämiset oli helppo kuitata tumppaamalla tissi suuhun. Hän söi oman aikansa ja jatkoi sitten tyytyväisenä uniaan. Maiskiksen yökäyttäytyminen muuttui kuin salamanisku puolenvuoden rajapyykin jälkeen joulukuun alussa. Levottomuus yöllä lisääntyi. Heräämisiä saattoi tulla yön aikana kymmenen. Tissiä haettiin joka kerta, mutta se ei kuitenkaan tuonut lohtua. Teki mieli treenata konttaamista, istumista ja isän selän päällä kiipeilyä. Kuitenkin nukutti vietävästi. Kun poikanen sai viimein unenpääsä kiinni, niin pieni äidin tai isän liike tai siskon peiton kahina saattoi herättää toisen. Ja sitten sama tohina alkoi taas alusta.


Nukutimme pojan pitkään yöunille kantoreppuun, josta siirsimme hänet sitten omaan sänkyyn. Maiskis koisi omassa sängyssä tyytyväisenä alkuyön. Puolivuotta täytettyään hän kuitenkin alkoi herätä siihen, kun me vanhemmat kömmimme makkariin. Se oli jotenkin tosi tylsää, kun ei saanut edes alkuyötä nukkua rauhassa. Pieni nukkuu minun kainalossa varsinkin alkuyön niin lähellä, että sen puolen käsi ja olkapää alkoivat olla aika jumissa. Toki vaihtelimme miehen kanssa puolta, jotta Maiskis ei nukkuisi joka yö samalla kyljellä. Kuitenkin oikea käsi joutuu muutenkin kovemmalle ja reistaili siksi enemmän. Kannan mm. Maiskista aina oikealla puolella, sillä olen vasuri. Toisin päin ei vain osaa samalla tehdä mitään.

Katselimme levottomia öitä joulukuun ja päätimme palattuamme joulun vietosta maalta, että nyt tälle unihommalle tulee tehdä jotain. Varsinkin äiti ja poika, mutta myös isä ja tytär kaipasivat levollisempia öitä. Lähdimme purkamaan tilannetta osissa. Aluksi halumme opettaa Maiskiksen nukahtamaan omaan sänkyynsä. Maiskis sai tulla edelleen viereeni, kun heräsi yöllä meidän ollessa sängyssä.

Kantoreppu jäi nurkkaan ja sen sijaan aloimme tassutella pientä pinnikseen. Tyrkytimme unikaveria, mutta seuraksi sänkyyn kelpasi vain tutti. Emme jättäneet häntä huoneeseen yksin vaan laskimme sänkyyn ja koetimme saada tassutellen lähelle nukahtamista. Pyrimme ottamaan käden pois ennen nukahtamista, jotta hän oppisi nukahtamaan lopulta yksin. Jos Maiskis itki ja oli levoton, niin käytimme sylissä ja laskimme rauhoittumisen jälkeen takaisin sänkyyn. Tämä lähti aika nopeasti tuottamaan tulosta. Aluksi vain minä kelpasin, mutta viikon sinnikkään yrityksen jälkeen mieskin sai Maiskiksen unten maille. Alkuun Maiskis työnsi itseään pois mieheni sylistä, eikä rauhoittunut siihen. Kun tulin apuun jonkun ajan päästä, niin poika oli jo ihan valmis taintumaan. Naureskelimme, että leikimme hyvää ja pahaa vanhempaa.

Helmikuussa otimme seuraavan askeleen ja päätimme, että Maiskiksen unipaikka on vain oma sänky. Perhepeti on palvellut tarkoituksensa. Vaikka poika nukahti hyvin yöunille, niin hän heräsi yöllä vielä tosi usein. Unet olivat muutenkin levottomat. Toiveena oli, että oman sängyn rauha rauhoittaisi unia. Tämä osoittautuikin isommaksi nakiksi. Ajattelimme ensin, että imetän edelleen yöllä, jos Maiskis ei tunnu rauhoittuvan taputteluun tai syliin yöllä herätessään. Imetinkin pulskan viikon ajan istualleen sängyn reunalla. Se tainnutti kaverin hyvin. Kunnes tämä keino ei enää tepsinytkään! Tuntui, että yhtäkkiä Maiskikselle läheisyys oli tissiä tärkeämpää. Hän rauhoittui ihan yhtä hyvin syliinkin, joten päätimme jättää yöimetykset kokonaan pois.

Omaan sänkyyn siirto vähensi yöheräämiset kahteen kolmeen, mutta nukahtaminen uudelleen alkoi venyä. Kun tissikään ei enää tainnuttanut, niin huomasimme valvomamme pahimmillaan kaksi tuntia putkeen aamuyöstä, kun koetimme laittaa pientä unille. Syliin hän toki nukahti, mutta tavoitteena oli, että hän oppisi nukahtamaan omaan sänkyyn taputellen. Kannoimme pientä pari minuuttia ja sitten koetimme laskua omaan sänkyyn. Kun huuta taas alkoi, niin uudestaan syliin. Täytyy myöntää, että oli öitä jolloin lopulta luovutti ja antoi toisen nukahtaa syliin. Kun odotti tarpeeksi kauan, niin siirto sylistä sänkyyn onnistui. Oli jo niin poikki, että teki mitä vain, jotta pääsi itsekin nukkumaan. Tämä varmasti romutti unikoulua, mutta minkäs teet. Siltikin heräsimme aamulla jo viiden jälkeen, kun toinen ei enää suostunut unille. Tämä vaihe sotki myös esikoisen unia, joka koetti sinnikkäästi nukkua veljen huudoista huolimatta.


Levottomista öistä aiheutunut väsymys alkoi olla aika turruttavaa. Onneksi mieheni osallistui näihin heräämisiin! Muuten olisin jossain vaiheessa lyyhistynyt. Kaksinkin tilanne oli todella haastava. Molemmista huomasi unenpuutteen unohteluna, toiminnan hitautena ja turhana ärtyisyytenä. Kommunikointi kärsi, kun ei yksinkertaisesti jaksanut puhua toiselle. Yhteinen aika hävisi, kun illalla oli pakko mennä ysin jälkeen nukkumaan, että sai edes hetken unta ennen nukutusrumbaa. Parhaiten nukutut kaksi yötä Maiskiksella olivat helmikuun lopussa, kun hän sairasti vatsatautia! Vitsit, kun ekana yönä olin ihan onnessani, kun pientä ei ollut tarvinnut kuin vain peitellä kerran ennen neljää. Ja sitten sängystä kuului jotain outoa ääntä... 

Maaliskuun alussa vieraaksi tuli flunssa. Samaan aikaan Maiskikselle nousi kolme uutta hammasta. Puhalsimme pilliin ja otimme jäbän takaisin äidin kainaloon ja tissille. Tämäkään ei kuitenkaan tuonut lohtua pienelle. Maiskis heräili taas kymmenisen kertaa vieressä, konttaili ja oli levoton. Kuumeen ja flunssan parannuttua otimme viimeiset keinot käyttöön ja päätimme rajoittaa Maiskiksen päiväunet kolmeen tuntiin päivässä. Päiväuniajoiksi määrittelimme noin kello 9-11 ja 14-15. Kutiaviin ikeniin ostimme Aftamedia. Ja eikun kaveri omaan sänkyyn ja taputtelemaan. 

Onneksi unikoulu ei lähtenyt taas nollasta. Nukutus omaan sänkyyn alkoi olla tuttua. Aftamed tuntui vievän särkyä hampaista. Maiskis ei jyystänyt sormeaan juurikaan voiteen levittämisen jälkeen. Tärkein oli ehkä kuitenkin päiväunien rajoittaminen. Se tuntui oikeasti auttavan öihin! Tuntui tosi julmalta herättää toista kesken unien. Onneksi Maiskis harvoin itki sen vuoksi. Nökötti ja heräili rauhassa sylissä ja ilmoitti sitten nälästään.

Yöt alkoivat pikkuhiljaa rauhoittua. Ensin herättiin vain kerran, mutta valvottiin sitten se kaksi tuntia kello 3/4 eteenpäin. Maiskis ei kuitenkaan huutanut enää. Hän oli rauhallinen ja koetti nukahtaa, mutta unentulo vain kesti. Sitten yöt alkoivat mennä ehkä yhdellä peittelyllä ja aamuyöllä yhdellä kahdella syliinotolla ja käden pitämisellä päällä. Aamut alkoivat meillä edelleen varsin aikaisin. Olimme päättäneet, että ennen 5.30 ei herätä. Toiveissa oli päästä edes lähemmäs kuutta heräämisien kanssa. 

Pari viikkoa sitten oli Maiskiksen tulikoe, kun matkustimme päälle viikoksi Savoon perhekierrokselle. Paikan ja sängyn vaihto oli varsinkin ensimmäisenä yönä Maiskikselle outoa. Isikin puuttui osan aikaa. Osa öistä oli levottomampia. Väliin osui kuitenkin myös pari oikein hyvin nukuttua yötä. Jopa yksi yö, jolloin hän koisasi 21.30-06.00! Kotiin palattuamme yöt ovat menneet jo varsin hyvin. Alkuun Maiskis heräsi aamuyöstä kerran, pari ja nukahti yleensä puolessa tunnissa. Tällä viikolla on ollut öitä, jolloin Maiskis on herännyt pari-kolme kertaa, mutta nukahtanut parissa minuutissa. Joskus riittää tutin anto ja peittely. Joskus pitää käytää hetki sylissä. Aamuherätykset ovat nykyisin lähempänä seitsemää. Tänään nukuttiin jopa 7.10 saakka. Unikoulun suhteen alkaa pikkuhiljaa olla voittajafiilis!

Nyt tiedän varsin hyvin, millaista on olla isossa univajeessa. Pigelskin nukkui huonosti oman vauvavuotensa aikana, mutta en muista silloin olleeni ihan näin poikki. Pigelsin unikoulu onnistui pulskassa viikossa! Lähdimmekin unikouluun tähän peilaten ja oletimme sen olevan viikossa ohi. Ohhoh, pitäisi aina muistaa, että lapset ovat erilaisia! 


torstai 5. huhtikuuta 2018

Miten kolme vuotta äitinä on muuttanut minua

Olen lähiviikkoina myynyt turhaksi käyneitä vauva-ajan tarvikkeita; Tripp Trappin turvakaukalon, tuplavaunujen vaunukopan sekä turhaksi jääneitä vauvanvaatteita sekä -leluja. Suurimman osan olen naputellut Toriin tai Facebook-kirppareille. Päälle viikko sitten eräs viimeisillään raskaana ollut nainen tuli hakemaan Tripp Trappin kaukaloa. Hän hehkui odottavan äidin onnea. Kasvoissa loisti se kaikki jännitys ja rakkaus tulevaa pientä kohtaan. Ja se ihana pesänrakennusvietti. Äitiyden tarve rakentaa kodista pienelle hyvä paikka elää ja asua. 

Jähmetyin hetkeksi ovelle katsomaan tätä näkyä. Omat muistoni lähes vastaavasta tilanteesta täyttivät mieleni. Olin silloin tosin vasta kuudennella kuulla ja ostamassa Bugaboon yhdistelmävaunuja. Muistan sen ihanan kihelmöivän onnen, että sain kosketella vauvoille tarkoitettuja esineitä oikeutetusti. Vaunut tulisivat pian meille käyttöön. Sinne sisään laitettaisiin ihka oikea vauva, joka olisi vain minun ja mieheni oma. Tajusin samalla myös miten pihalla silloin olinkaan kaikesta äitiyteen liittyvästä. Samalla ymmärsin miten paljon olenkaan kolmen vuoden aikana muuttunut. Itseltäni salaa.


Olen oppinut sen, että äitiydessä olet aina pihalla. Kun pääset kärryille nykyisestä kehitysvaiheesta, niin uusi on jo nurkan takana odottamassa. Ja ne uudet tilanteet tulee aina yhtä yllättäen! Ja ei, toisen kanssa ei pääse juurikaan helpommalla. Voit ehkä hieman arvioida milloin mitäkin on tarjolla. Lapset ovat erilaisia, joten eri vaiheiden voimakkuudet ja ilmenemismuodot voivat olla ihan erilaisia. Olet varmaan kuullut hokeman "Ei sinun siskosi koskaa noin tehnyt".

Minusta on tullut rauhallisempi ja kärsivällisempi. On faktoja, joita vastaan on turha taistella. On parempi opetella elämän niiden kanssa. Ulos lähteminen varsinkin talviaikaan kahden lapsen kanssa kestää. Ja kestää. Pigels on lähiviikkoina innostunut pukemisesta ja saattaa vetäistä talvikamineet varsin sutjakastikin päälleen. Tämän varaan ei kuitenkaan koskaan kannata laskea. Muuten huutaa kaikki. Maiskis on tasapuolisuuden nimissä päättänyt lähiviikkoina vihata pukemista. Hän osaa taivuttaa itsensä vaikka mille mutkalle, jotta toppis ei sujahda ylle. Pukeutumisaika on siis yhä vakio x=kauan.

Aikaa menee pukeutumisen lisäksi ruokailussa. Kyllä, meidän lapset viihtyvät ruokapöydässä. Pigels saattaa tyhjentää keittolautasta helposti kolme varttia. Myös potalla käyminen on oma riittinsä, kun ensin etsitään sopivat lelut ja sitten leikitään pissimisen lomassa. Pissiä pitää myös välillä houkutella, jotta se löytää tiensä ulos vatsan syövereistä. Mutta nämä kaikki on tiedossa. Kaiken ratkaisee se, kun muistaa varata tekemiseen riittävästi aikaa. Jos hermot alkavat vinkua liian kovaa, niin voi aina laskea kymmeneen ja ajatella mustaa. Yllättävää, mutta se oikeasti toimii!


En jaksa säätää enää kaikkea mahdollista turhanpäiväistä. Osaan suodattaa esiin tulleista tehtävistä ne tärkeimmät ja jättää loput omaan arvoonsa. Kokoaikaiseen siivoamiseen en ole koskaan suostunut. Nykyisin siistin suurimmat ongelmakohdat. Kunhan pöydät ja lattiat ovat ainakin iltaisin jotakuinkin tyhjät ja Maiskis ei saa mahaansa täyteen lattialla löytyvistä muruista. Keittiön kaappeja tai saunan lauteita en ole pessyt vuoteen. Ikkunoita tuskin jaksan pestä ennen lasten juhlia, mikä oli vielä viimekin vuonna ihan ehdoton juttu! Koulutehtävien tekoon uusi asenne on saattanut olla jopa hyväksi. Teen tehtävät hyvin, mutta en jää turhia viilaamaan. Arvosanat ovat vielä olleet nelosia tai vitosia, joten hyvä minä!

stressaan vähemmän kaikesta turhasta. Siihen ei yksinkertaisesti ole aikaa. Tämä on pääosin vain hyvä asia. Stressasin ennen ihan turhaan ihan liikaa. Huomasin esimerkiksi muutama kuukausi sitten virheen puhelinlaskussa. Kirosin sitä pari kertaa mielessäni, mutta en kertakaikkiaan ehtinyt soittaa ja selvittää asiaa. Muutaman viikon päästä operaattori lähetti minulle korjauslaskun ja pahoitteli virhettä. No niin ja tuosta sitten olisin stressannut ja nostanut hirveän älämölön entisessä elämässäni.


En kestä enää hitautta. En voi ymmärtää ihmisiä, jotka suunnittelevat pienintäkin kärpäslätkän heilautusta loputtomasti. Ei mulla ole sellaiseen aikaa! Tee jos teet tai ole tekemättä. Kerro sitten kuinka kävi! Isosisko on naureskellut, että siellä se #kahdenlapsenäiti taas heiluttaa nuijaa. Prioirisoin arjessa muutenkin varsin itsekkäästi perhekeskeisesti. Varsinkin koko perheen yhteinen aika on kortilla, se on todellista laatuaikaa. Oma jaksaminen ei tällä hetkellä veny jokapaikassa juoksemiseen, joten välillä on pakko sanoa ei. Se ystäviä ja sukua varmasti ihmetyttää! He ovat tottuneet siihen, että meidän perhe on aina ja koko ajan jossain. Emme todellakaan luuhaa keskenämme olohuoneen lattialla. Yhden lapsen kanssa tämä olikin näin, mutta toinen skidi on saanut meille jarrun päälle. Hetkellisesti. Odottakaa vaan, kun me taas päästään vauhtiin!

Kolme vuotta äitinä on siis tehnyt minusta kotona muhivan, kärsivällisen ja tarmokkaan kotiäidin? Ohhoh, ei kuulosta minulta!

Ps. Kannattaa lukea vertailun vuoksi postaukseni parin vuoden takaa, jossa kerron tunnoistani äitinä vuoden jälkeen.



keskiviikko 4. huhtikuuta 2018

Maiskis yksitoista kuukautta

Viimeistä kuukautta viedään. Kohta vietetään meidän kuopuksen yksivuotissynttäreitä! Tätä pitää sulatella hetki. Toivottavasti tämä viimeinen kuukausi menee tooosi hitaasti. Miten opin suhtautumaan ajatukseen, että mun elämän vauvat on nyt ollutta ja mennyttä?


Tuntuu, että Maiskiksen ulkomuoto muuttuu joka päivä yhä poikamaisemmaksi. Jotenkin kasvojen muoto ja muutenkin olemus kielii siitä, että vauva-aika alkaa olla historiaa. Silmien terävä katse ja muutenkin terhakat otteet alkavat olla tuttu näky. Ja luonnetta löytyy! Jos jokin harmittaa tai ei mene mielen mukaan, niin palaute tulee suoraan. Muuten hän onkin oikein leppoisa tapaus. Reipas pieni poika, joka ei turhia arastele. Hän tutkii maailmaa usein silmät innostuksesta loistaen. Uudet paikat tai kovat äänet eivät juuri hätkäytä, ei kun kontalleen ja uutta tutkimaan!



Kävelemään opettelu on meillä jatkuva harrastus. Tuen kautta mennään kevyesti paikasta toiseen. Muutamia askeleita otetaan myös usein tuetta, kun edessä siintää jotain todella mielenkiintoista. Sitten Maiskis selkeästi tajuaa, että kontaten pääsee nopeammin ja jatkaa matkaa nelinkontin. Muutaman kerran hän on myös noussut seisomaan suoraan lattiasta ilman sen kummempaa tukea. Kaveria pitäisi harhauttaa oikein kunnolla, jos näin saataisiin viimeinen puuttuva virike kävelyn oppimiseen. Taito alkaisi jo ehkä ollakin omaksuttuna, mutta se ei niin kiinnosta. Jos kohta tulisi keväisemmät kelit, niin saisi pienelle kevyemmät kevätkengät jalkaan. Josko kävely ulkona houkuttaisi?


Puheen kehitys on nyt selkeästi ottanut uuden spurtin. Maiskis osoittelee asioita ja esineitä ja odottaa, että vanhempi kertoo sanan. Sitten hän koettaa toistaa sen perässä. Joskus tuntuu, että hän osaa sanoa sanan suorilta oikein! Ehkä vielä vahingossa tai sitten vanhemmat kuulevat, mitä haluavat:) Lamppu on varsinkin kiinnostava esine. Sitä osoitellaan joka paikassa alinomaa. Tämä sana minusta on tullut suusta jo niin monesti, että voidaan laskea opittujen sanojen listalle. Olemme lukeneet Maiskiksellen nyt tiuhemmin kuvakirjoja, jossa kerrotaan eri asioiden ja esineiden nimiä. Nämä kiinnostavat poikaa kovasti. Arjessa tulee myös toisteltua tuttujen asioiden merkityksiä tiuhaan.

Muutenkin Maiskis höpöttää vauvakielellä pitkät pätkät. Asiaa tuntuu pojalla olevan. Puheen ymmärrys on myös selkeästi lisääntynyt. Esimerkiksi antaa ja ottaa ovat tuttuja käsitteitä. Se on sitten eri asia haluaako hän jotain oikeasti antaa vai vetäiseekö viime hetkellä virnistäen pois. Hän myös tuntee ihmisiä nimeltä. Äiti, isi ja sisko löytyvät huoneesta nopeasti, kun Maiskikselta kysyy "Missä äiti/isi/sisko?". Tämä on myös hauska leikki. Se on yhdistettävissä myös kukkuun kanssa.



Ruoka meillä maistuu pääosin edelleen hyvin. Maitotuotteita ollaan kokeiltu pari kertaa ja vaikuttaisi siltä, ettei Maiskis ole niille herkistynyt. Bulgarian ja turkkilainen jogurtti sen sijaan uppoa kuin häkä vaikka ihan itsekseen! Maiskis alkaa tosin tulla tietoiseksi siitä, että välillä hän syö eri ruokaa vanhempien ja siskon kanssa. Tämä tuntuu olevan joinakin päivinä kova pala. Olimme pari viikkoa sitten lounaalla ja Maiskis söi tyytyväisenä hänelle mukaan ottamaani kesäkurpitsapastaa. Ruokailu loppui kuin seinään, kun meidän muiden ravintola-annokset tulivat. Pastan palaset vain lentelivät lattialle! Olin ihan äimänä, että mitäs nyt tapahtuu. Onneksi hän oli jo ehtinyt syömään aika hyvin. Maissinaksut maistuivat vielä hetken, jotta saimme muut omat annokset syötyä. Maiskis myös katselee kotona pöydälle nostettuja ruokia. Enää ei voi laittaa pöydälle valmiiksi esimerkiksi jälkkäriksi ajateltuja vadelmia. Herra näkee ne kyllä ja osoittaa ja meuhkaa sen aikaa, kunnes saa mitä haluaa. Tai nostan vadelmat piiloon penkille pöydän alle.

Nukkuminen alkaa meillä onneksi viimein parantua. Yhtenä yönä Maiskis vahingossa nukkui jopa koko yön kuuteen saakka! Yleensä hän nukahtaa omaan sänkyyn vajaassa puolessa tunnissa. Yöllä herätään noin pari kertaa. Välillä riittää pelkkä peittely, mutta useimmiten pitää ottaa syliin kerran tai useammin ennen kuin jää sänkyynsä. Teen Maiskiksen yöunista tarkemman postauksen piakkoin! Päikkäreille hän nukahtaa rattaisiin varsin helposti. Iltapäiväpäikkärit ovat joskus hieman hankalammat, mutta vartin työntely parvekkeelle viimeistään tainnuttaa kaverin. Ekat unet hän nukkuu noin kello 9-11 ja toiset siskon kanssa yhtäaikaa noin klo 14-15/16.



Katsotaan, mitä Maiskis ehtii vielä kuukaudessa oppia ennen virallista taaperoitumista. Kohta jäbä täällä kävelee ja puhuu yksittäisiä sanoja, kääks<3

Ps. Vertailun vuoksi kannattaa lukea myös Pigelsin touhuista yksitoista kuukautisena.


maanantai 2. huhtikuuta 2018

5x3 Hyvää

Kaksi kaunista -blogin Neea haastoi minut positiivisuushaasteeseen. Pääsin pohtimaan, mitkä kolme asiaa ovat hyvää päivässäni, minussa, elämässäni, tänä vuonna sekä blogissani.


Kolme hyvää asiaa päivässäni


On puolipäivä ja olen jo saanut tehtyä ja palautettua koulutehtävän, jonka viimeinen palautus on tänään. Yli 12 tuntia etukäteen!

On maanantai ja vapaapäivä. Palasimme lasten kanssa eilen kotiin yli viikon mittaiselta perhekierrokselta Savosta. On mukavaa, että voi viettää yhden rauhallisen päivän koko perheen kesken kotona ennen kuin arki alkaa.

Sisarusrakkaus. Meidän pienet alkaa touhuta yhä enemmän yhdessä. Pigels sanoi juuri äsken Maiskiksen herättyä päikkäreiltä, että "On kiva leikkiä Maiskiksen kanssa".


Kolme hyvää asiaa minussa


Olen luotettava. Jos jotain lupaan, niin se myös pitää. Tämä on minulle kunnia-asia!

Minut on helppo saada innostumaan lähes kaikesta. Yleensä ei tarvitse pitkään suostutella, kun olen valmis mukaan ties vaikka mihin. Ei-rikollisten asioiden rajoissa tietenkin. Osaan löytää hyviä puolia useimmista asioista. En ole kangistunut fanittamaan esimerkiksi vain yhtä tiettyä musiikkityyliä, vaan lähes kaikki käy (jenkkien country on ehkä se pahin).

Osaan astua helposti toisen kenkiin. Hyvässä ja pahassa. Osaan katsoa maailmaa ja erilaisia asioita varsin monesta perspektiivistä. Osittain tämän vuoksi minä olen hyvä nykyisessä työssäni. Muut osastolaiset tietävät, että minulta saa aina apua ja puolueettoman mielipiteen. Välillä mietin liikaakin muiden mielipiteitä ja en halua lytätä mitään liian voimakkaasti. Koska kaikella on aina vähintään kaksi puolta. Harjoittelen koko ajan omien mielipiteideni tuomista selkeämmin ulos. Ei ole väärin omata mielipiteitä, mutta pitää olla valmis kuuntelemaan myös toisten. Ja mikä tärkeintä, joskus pitää osata myös vaihtaa kantaansa, jos huomaa olleensa väärässä.


Kolme hyvää asiaa elämässäni


Perhe. Mieheni on korvaamaton tukeni ja turvani, jota ilman en varmaan osaisi elää. Viisitoista yhteistä vuotta on hitsannut meistä aivan mahtavan voimakaksikon. Hänen kanssaan on hyvä kasvattaa kahta pientä elämämme keskipistettä<3

Ihanat ystävät. Kulunut vuosi on ollut jotenkin todella hektinen. Oma aika ja energia menee pääosin pienokaisten kanssa. On kultaakin tärkeämpää, että on ystäviä, joilta voi aina hakea lohtua ja vertaistukea hankalien hetkien yllättäessä. Ja vaikkei ehdi näkemään aina niin usein, niin juttu luistaa yhtä kotoisasti kuin aina ennenkin.

Saa olla ja elää lähes kuinka itse tahtoo. Se ei ole todellakaan maailmassa itsestäänselvyys. Varsinkaan naisena. 


Kolme hyvää asiaa tänä vuonna


Olen päässyt taas juoksemaan. On parhautta viettää omaa aikaa hiljaisia ja rauhallisia metsäpolkuja juosten. Lenkillä ehtii myös järjestellä hyvin ajatuksia. Kuntokin on noussut raskauden jälkeen tosi nopeasti. Maaliskuu meni harmiksi suurelta osin flunssassa. Toivotaan, että kevät menee ilman flunssia, niin saan kuntoa hiottua tulevaa kisaa varten. Tavoitteenani on nimittäin juosta toukokuussa ekaa kertaa puolikas HCR:ssä. Aikatavoitetta ei kummemmin ole, kunhan maaliin pääsen:)

Aloitin viime vuoden alussa opinnot Haaga-Heliassa journalismin ylemmässä koulutusohjelmassa. Minulla uupuu vielä 10 opintopistettä, jotka on tarkoitus kerätä tämän kevään aikana. Kesäkuussa olen siis medianomi (ylempi amk).  

Lähdemme toukukuun lopulla Kaliforniaan lomamatkalle. Tätä odotan kuin kuuta nousevaa. Aurinkoa, erilaista touhuamista ja yhteistä aikaa perheen kanssa. Paras palkinto HCR:n ja koulun suorittamisesta. Sen voimin jaksaa myös palata elokuussa takaisin töihin.


Kolme hyvää asiaa blogissani


Bloggaaminen on minulle loistava tapa selvittää ja lokeroida askarruttavia asioita ja haasteita. On ihana, että lasteni kehityksestä jää tarinoita talteen. Oma muisti kun ei aina kovin pitkälle tunnu kantavan. 

On mukava seurata omaa kehitystä blogista. Miten omat tekstit ovat parantuneet ja kuvien laatu parantunut. Bloggaaminen haastaa koko ajan kehittämään taitojani, jotta tulen entistä paremmaksi. Saan oppia koko ajan uutta!

Ihanat toiset bloggaajat ja lukijat. On ihan parhautta antaa ja vastavuoroisesti saada vertaistukea sekä kommentteja postauksiin. Näin tietää, että ei ole ongelmien kanssa yksin ja toisaalta voi jakaa onnistumisia ja elämän iloja muiden samassa tilanteessa olevien kanssa. 


Kolme bloggaajaa, jotka haastan vastaamaan


Askeleita-blogia kirjoittaa kahden pienen lapsen äiti Terhi. Tutustuin Terhin blogiin odottaessani Pigelsiä. Hänen lapsensa ovat aika samanikäisiä kuin omani, joten myös lasten kuulumisia on hauska lukea. Muutenkin Terhi kirjoittaa mukavan suoraan omista tunnoistaan ja fiiliksistään sekä jakaa omia oivalluksiaan lapsiperheen arjessa.

Kauniita onnen hetkiä -blogin Janni on kolmen lapsen äiti ja odottaa neljättä syntyväksi toukokuussa. On mukava lukea heidän arjestaan ja Jannin omista ajatuksista. Postauksia on monista tutuista aiheista, kuten taaperon taantumisesta vauvaksi. On mukava lukea myös, millaisia haasteita on ehkä odotettavissa, kun omat lapset kasvaa.

Eat Hoop Love -blogin Jerina on kaksivuotiaan tytön äiti. Hän kirjoittaa elämästään taaperottaren äitinä ja sirkustaiteilijana. Blogissa esitellään myös raikkaita ruokaohjeita. Jerina päivittää Instaa ahkerasti ihanilla kuvilla. 



tiistai 27. maaliskuuta 2018

Testissä neljän lapsen yh-äitiys

Pääsin alkuviikosta lapsenvahdiksi siskoni kouluikäisille pojille, kun sisko lähti lomailemaan. Vastuullani oli kahden päivän ja yön ajan neljä alle 12-vuotiasta lasta. Majaa pidimme siskoni kaksiossa Kuopiossa. Sain siis ensikäden kosketuksen siihen, millaista olisi elää neljän lapsen kanssa ainoana aikuisena. 


Alkuvalmistelut auttoivat pitkälle. Jääkaappi laottiin täyteen tavaraa, jotta ruokaa ei tarvitse lähteä oleskelun aikana hakemaan. Mies teki ennen lähtöään takaisin Helsinkiin makaronilaatikon uuniin seuraavan päivän lounaaksi ja päivälliseksi. Siskoni ei ole kovin kova ruoanlaittaja ja mausteeksi laatikkoon löysimme vain suolaa. Maku oli sen mukainen. Lopulta päädyimme syömään muuta jääkaapista löytyvää. Sisko oli selkeästi siivonnut kotiaan pientä vierastaan ajatellen. Juurikaan mitään pientä syötävää ei tasoilta löytynyt. Minun ei siis tarvinnut ruveta tyhjentämään kotia heti vierailun alkuun. Pienen lisämausteen toi, kun molemmat lapset sairastuivat flunssaan juuri ennen jobin alkamista. Onneksi flunssa oli aika lievä ja ei vaikuttanut kovin paljoa uniin tai arkeen muuten.


Mummo ja ukki kuskasivat etukäteen siskolleni matkasängyn Maiskista varten. Tämä oli korvaamaton, sillä Maiskiksen yöunet ovat olleet pitkään levottomat. Nyt hän jo nukkuu varsin hyvin. Oli kuitenkin tärkeää, että hänelle oli turvallinen oma sänky. Viereen ottaminen olisi saattanut sotkea nyt aikalailla sujuvan uuden unirytmin täysin. Sängystä huolimatta nukahtaminen ensimmäisenä yönä otti melkein kaksi tuntia. Ilta oli ollut poikien kanssa varsin vauhdikas ja rauhoittumisaika ennen unia jäi lyhyeksi. Uusi paikka ja sänky hämmensivät. Myös flunssa vaivasi vielä, vaikkei onneksi ollut enää kovin voimakkaasti päällä. Onneksi nukahdettuaan hän nukkui yön hyvin. Hän heräsi vain pari kertaa ja silloin nukahti vartissa uudestaan. Toinen ilta ja yö meni jo hyvin. Tosin molempina aamuina herättiin perinteisen ajoissa jo ennen kuutta. 

Uusi paikka ja hieman lyhyet yöunet tekivät Maiskiksesta aikamoisen äidin pojan. Varsinkin aamulla äidin sylille oli kova kysyntä. Siskon pojat ovat onnekseni suloisen innostuneita pienokaisistani. He jaksavat leikkiä ja viihdyttää molempia liikuttavan paljon. He leikkivät innoissaan Pigelsin kanssa piilosta ja hippaa. Välillä he lukivat kirjoja tai muuten vain hassuttelivat. Toisaalta Maiskikselle oli hauska ilmeillä ja saada poika nauramaan. Se ei paljoa vaatinut! Maiskis seurasi ihan haltioituneena isompien poikien touhuja. Maiskista myös taluteltiin ja kannettiin ympäri asuntoa. Välillä pojat käytännössä hoitivat lapsiani ja minä seurasin sivusta touhuja. Ihan parhautta, että serkuksilla on näin lämpimät välit<3


Siskoni asuu kerrostalon toisessa kerroksessa. Talossa, jossa ei ole hissiä. Ei paras yhdistelmä tuplarattailla liikkuvan kanssa. Rattaat oli kuitenkin saatava asuntoon, sillä lapset nukkuvat päiväunensa parvekkeella. Tämä hiivutti aika paljon kiinnostusta viuhua edestakaisin sisään ja ulos. Lähdimmekin vain kokonaisen hoitopäivän iltapäivänä päikkäreiden ja koulupäivän jälkeen leikkipuistoon. Onneksi matkaa oli vain yksi kerros. Maiskis kesti hyvin vähän komppuisemman kyydin ylös ja alas. Minulla oli ihan voittajaolo, kun selvisimme asunnosta ulos. Olimme käytävässä menossa, kun Pigels sanoi "mutta äiti, minulta puuttuu kengät". Katsoin alas ja huomasin, että tyttö seisoo käytävässä muuten pakattuna, mutta tosiaan sukkasillaan. Ohoh, onneksi hän sanoi! Ehken sitten kuitenkaan ollut ihan koko ajan tilanteen päällä. 

Yllättävän paljon lisähaastetta arkeen toi syöttötuolin puuttuminen. Oli jotenkin rankkaa, kun Maiskista ei saanut ruokailun ajaksi pois sylistä. Mieleeni ei tullut ottaa mukaan tuoliin kiinnitettävää kankaista syöttistä. Olisi ollut ihan helmi! Maiskis on tottunut sormiruokailemaan, mutta ei jotenkin innostunut sormiruokailusta sylissäni. Päädyinkin antamaan hänelle jonkin verran pussiruokia sekä lusikoitavia ruokia kuten puuroa ja jogurttia. Pigels onneksi syö jo reippaasti itse. Siskon pojista puhumattakaan. Kunhan vain välillä muistuttaa asiasta.


Olipa hauska, vauhdikas ja myös varsin energiaa vievä kokemus. Homma on varmasti vuoden päästä jo (tähän verraten) ihan lastenleikkiä, kun kaikki lapset ovat isompia. Varsinkin Maiskiksen kohdalla vuosi tekee paljon. Siskon pojat ovat niin reippaita ja kilttejä, että heidän kanssaan on ilo touhuta! Onneksi tämä kuitenkin oli vain väliaikainen järjestely. Olisi arki aika erilaista tuollaisella kokoonpanolla!

Hoidatko sinä sisarustesi tai ystäviesi lapsia? Mikä on sopiva aika, lasketaanko se tunneissa vai päivissä?


maanantai 26. maaliskuuta 2018

Koko perheen arkiruokavinkki: Kana-bataattignocchit

Aloitin viime kuussa arkiruokavinkki-sarjan, jossa jaan meillä hyväksi todettuja ja nopeita ruokaohjeita. Reseptit sopivat koko perheelle, pienestä sormiruokailijasta vanhempaan. Nyt haluan esitellä kymmenisen vuotta sitten Australian seikkailuilta mukaan tarttuneen ohjeen kana-bataattignoccheista. Asuimme Working holidayn reissullamme Australiassa jonkin aikaa mieheni serkun luona Gold Coastilla. Hän teki meille ruokaa aikalailla tällä reseptillä. Bataatin sijaan taisi olla myskikurpitsaa ja mukana kastikkeessa oli myös valkoviiniä. Tämä on siis arkistettu ja oiottu versio pikaiseen ruoanlaittoon. Ruoka ei suoraan istu vauvan suuhun, mutta yksinkertaistettuna versiona menee kuitenkin.



Tarvitset:
300g kanaa
1 bataatti
1 paketti gnoccheja
1 prk kermaa
hunajaa
paprikamaustetta
mustapippuria
suolaa
kuivattua timjamia

Vauvalle lisäksi:
Hedelmää tai raejuustoa

Keitä bataatti pehmeäksi. Laita iso kattilallinen vettä kiehumaan gnoccheille ja keitä ohjeen mukaan. Paista maustamaton ja suolaton kana pannulla. Voit maustaa sen kevyesti pippurilla ja  paprikamausteella. Laita vähän kanaa syrjään vauvalle. Lisää kanan joukkoon keitetyt ja sopiviksi suupaloiksi pienityt bataatit. Tee pienestä osasta sormiruokailijalle sopivia bataattitikkuja. Voit sekoittaa sormiruokailijalle tarkoitettujen bataattien sekaan vähän timjamia tai muuta yrttiä. Tuore timjami on vähän turhan kovaa, mutta kuivattuna menee hyvin.

Kanan ja bataattien joukkoon keitetyt gnocchit ja purkillinen kermaa. Sitten maustetaan ruoka paprikamausteella, suolalla, mustapippurilla ja timjamilla. Hunaja antaa mukavaa makeutta. Annoksen päälle voi ripotella parmesaania. 

Vauvan annokseen voi kanojen ja bataatin lisäksi laittaa jotain hedelmää tai vaikka raejuustoa, jos se iän puolesta sopii. Jos vauvalla ei vielä ole hampaita, niin paistettu kana voi olla hankala syödä. Tällöin voi tehdä kanapötköjä aiemmin julkaisemallani ohjeella.


Vinkki! Ruoka valmistuu salamannopeasti, jos bataatit on keitetty etukäteen. Bataatin sijaan kannattaa kokeilla vaihteluksi vaikka juuri myskikurpitsaa. Bataatista tai kurpitsasta tulee maukkaampia, jos ne keittämiseen sijaan paahtaa uunissa. Vie vähän enemmän aikaa, mutta on sen arvoista!


tiistai 20. maaliskuuta 2018

Nelihenkinen perhe kaksiossa: esittelyssä meidän makuuhuone ja saunallinen kylpyhuone

Tervetuloa meille kylään! Esittelen parissa osassa meidän 73 neliöisen kaksion. Kodissa asuu äiti, isä sekä 2v 10 kk sekä 10 kk vanhat lapset. Ensimmäisessä osassa esittelin meidän olohuoneen ja avokeittiön. Päätetään kierros meidän koko perheen makuuhuoneeseen sekä saunalliseen kylpyhuoneeseen.  





Makuuhuoneemme on mukavan tilava. Sinne mahtuu hyvin kaikkien sängyt ja jää vielä lattiapintaakin näkyviin. Molemmat lapset nukkuvat tätä nykyä omissa sängyissään. Maiskis siirtyi sinne noin kuukausi sitten. Maiskiksella on Ikean pinnis, josta saa toisen laidan pois hieman myöhemmin. Sänky menee siis hänelle vielä pari vuotta. Pigelsille ostimme Muuramen Jollan käytettynä pari kuukautta ennen Maiskisen syntymää. Neiti oli oikein otettu uudesta sängystään ja meni oikein innoissaan siihen nukkumaan heti ensimmäisestä illasta lähtien.

On hyvä, että makuuhuoneen yksi seinä on vuorattu kaapeilla. Näin kaappitilaa on riittävästi. Lasten vaatteille on oma lipasto eteisessä. Näin meidän vaatteille, petivaatteille ja muille (epämääräisille) tavaroille on hyvin tilaa makkarissa. Oma hankaluus on silloin, kun makuuhuoneen kaapeista tarvitsee hakea jotain, kun lapset nukkuvat. Työvaatteet pitää miettiä illalla valmiiksi, ettei tarvitse aamulla kaivella toisten nukkuessa. Ei sinällään huono asia. Nopeuttaa aamurutiineja huomattavasti!






Samassa huoneessa nukkuminen on välillä haastavaa. Maiskiksen nukkuminen on ollut joulusta asti enemmän tai vähemmän levotonta. Se häiritsee harmiksi myös Pigelsin unta. Tämä on yksi syistä, miksi välillä haaveilemme muutosta isompaan. Pigels pääsisi oman huoneen rauhaan nukkumaan. Tavaraa alkaa myös olla varsin paljon asunnon kokoon nähden. Koti sotkuuntuu helpommin, kun alkaa olla enenemässä määrin irtotavaraa, jolle ei oikein ole mitään paikkaa.

Muuttohalukkuuttamme hidastaa se, ettemme ole vielä ihan täysin varmoja alueesta, minne haluamme asettua. Toisaalta emme osaa päättä olisiko rivari vai kerrostaloasunto meille parempi. Rivarissa olisi oma piha. Lasten olisi helppo varsinkin kesäisin kirmata ulos. Toisaalta en ole mikään viherpeukalo, joten iskisin pihan luultavasti täyteen jotain kivimurskaa helppohoitoisuuden nimissä. Rivarit ovat ainakin Helsingissä yleensä kaksikerroksisia. Minusta tuntuisi vielä näin pienten lasten kanssa hankalalta, jos heidän huoneensa olisivat toisessa kerroksessa. Leluja saisi kannella ees taas. Isompien lasten kanssa se voisi olla parempikin. Soudamme ja huopaamme vielä varmaan hetken ennen lopullista muuttopäätöstä. Olemme hyvän idean kohdalle astuessa aika impulsiivisia, joten lopullinen ratkaisu saattaa sitten tulla rytinällä.


Päätetään esittelykierros kylpyhuoneeseen ja saunaan. Kylpyhuone on ihan turhan tilava. Kahdestaan asuessa naureskelimme, että huonetta voisi oikeastaan käyttää vierashuoneena, kun patja mahtuu lattialle ihan hyvin. Lasten kanssa iso vessa heti ulko-oven vieressä on kieltämättä kätevä. Likaiset rattaat voi tuoda sisälle ja työntää valuttamaan likansa kylppärin lattialle. Ne saa siitä nopeasti huuhtaistua pois. Oma sauna on meillä säännöllisessä käytössä. Saunominen on mukavaa iltatekemistä lasten kanssa. Ison vessan lattialle mahtuu kivasti ilmatäytteinen "iso uima-allas", jossa polskimme koko perhe saunomisen välissä.

Asuntoomme tuo kivasti neliöitä varsinkin kesäaikaan iso lasitettu parveke. Parveke on nyt talviteloilla, joten se ei ole kovin kuvauksellinen. Parvekkeen sisustuksesta löytyy postaus parin vuoden takaa, kun teimme sinne vähän päivitystä. Molemmat lapset nukkuvat päikkärit parvekkeella läpi vuoden, joten sen puolesta parveke on aivan korvaamaton lisätila asunnossa!

Mitä piditte kotikierroksesta? Nukutaanko teillä samassa huoneessa lasten kanssa? Tai milloin lapset siirtyivät omaan huoneeseen nukkumaan?


sunnuntai 18. maaliskuuta 2018

Kokeilussa Naperosta Nautiskelijaksi -kirjan kvinoalaatikko + arvonta

*Kaupallinen yhteistyö. Naperosta Nautiskelijaksi -kirjat saatuja.

Meidän kymmenkuinen sormiruokailija maistelee innolla kaikkea uutta. Ajan ja oman energiani salliessa on ihana väkertää hänelle kaikkea uutta maistettavaa. Välillä minulla vain tahtoo loppua ideat kesken. Osuikin nappiin, kun minulta kysyttiin noin kuukausi sitten kiinnostusta testata uutta Naperosta Nautiskelijaksi -kirjaa. Kirjallinen uusia sormiruokailijoille ja koko perheelle sopivia ruokareseptejä? Kyllä kiitos!

Olen selaillut kirjaa nyt innoissani muutaman päivän. Kirja on visuaalisesti todella kaunis. Ruokakuvat ovat herkullisia. Väliin on laitettu ihania tunnelmakuvia, jotka saavat hymyn huulille kirjaa selatessa. Vaikka reseptit on suunniteltu pieniä sormiruokailijoita ajatellen, niin ruoat maistuvat hyvin myös taaperolle ja vanhemmille. Kirjassa on merkinnät, minkäikäiselle vauvalle kukin ruoka soveltuu. Joidenkin ikärajojen kanssa en ollut itse ihan samaa mieltä, mutta tämähän on jokaisen vanhemman itse päätettävissä. Milloin esimerkiksi haluaa alkaa tarjota kauramaitoa tai pinaattia. Kirjassa on tosi monia mielenkiintoisia reseptejä. Reseptit ovat pääosin nopeita ja eivät liian monimutkaisia. Raaka-aineet ovat tuttuja, mutta monipuolisia. Mukana on myös kivoja välipaloja ja pienille sopivia herkkuja esimerkiksi meidän läheneviä yksivuotissynttäreitä ajatellen. Juuri sopivanlaisia uusia ruokaideoita meidän perheelle. 

Testasimme eilen kirjassa esiteltyä kvinoalaatikkoa. Kirjan mukaan ohje sopii vauvoille 8 kuukautisesta ylöspäin. Kirjassa mainitaan, että kvinoalaatikko on ravinteikkaampi versio makaronilaatikosta. Tämä sai mielenkiintoni heräämään. Valmistus oli vähän samanlainen. Tein laatikon uuniin ennen iltapäivän ulkoiluhetkeä ja kävin nappaamassa sen välillä ulos. Kun tulimme ulkoa syömään, niin mies kommentoi, että ruoan tuoksu muistutti paljon kaalilaatikon tuoksua. Myöhemmin hän lisäsi, että myös maku oli hieman samanlainen. Tämä oli osunut kuvaus. Maku kätki kyllä sisäänsä muitakin vivahteita. 

Koko perhe söi laatikkoa tyytyväisenä. Isompien versioon ripautin päälle hieman parmesaania antamaan lisämakua. Maiskiksen sormiin laatikko oli osittain hankalan pientä syödä, vaikka mukana ollut kananmuna koostumusta tiivistikin. Autoin pienempien palojen kanssa lusikalla, niin saatiin hänenkin mahansa täyteen. Muutoin oikein kiva resepti, tulee varmasti tehtyä uudelleen.



Tarvitset
2 dl kvinoaa (+ 4 dl vettä)
2 porkkanaa
2 dl parsakaalia
1 sipuli
oliiviöljyä paistamiseen
300 - 400 g broilerin- tai naudanjauhelihaa tai 2 dl soijarouhetta
valkopippuria
4 kananmunaa
4 dl kauramaitoa
(1dl juustoraastetta)

Huuhtele ja keitä kvinoa pakkauksen ohjeen mukaan. Raasta porkkana, hienonna parsakaali ja sipuli. Kuulota vihannekset pannulla öljyssä ja siirrä sivuun. Ruskista jauheliha ja mausta valkopippurilla. Tai jos käytät soijarouhetta, lisää soijarouhe pannulle ja sekoita sen verran, että se imee öljyn ja maut. Lisää pikkuhiljaa noin 2 dl vettä parissa erässä samalla hämmentäen. Mausta valkopippurilla. 

Ota pannu hellalta ja lisää joukkoon kasvikset sekä kvinoa. Sekoita. Valmista munamaito vatkaamalla munat ja maito kulhossa. Kaada pannussa oleva seos öljyllä voideltuun noin puolikkaan uunipellin kokoiseen vuokaan ja tasoita pinta. Kaada munamaito joukkoon. Ripottele pinnalle halutessasi juustoraastetta. Paistaa 200 asteisessa uunissa noin 30 - 40 minuuttia. 

Kiinnostuitko Naperosta Nautiskelijaksi -kirjasta? Minulla on ilo arpoa yksi nide blogini lukijoiden kesken. 


Säännöt ovat seuraavat:
Saat yhden arvan kommentoimalla blogini kommenttikenttään ja jättämällä toimivan sähköpostiosoitteesi. Lisäarvan saat, jos seuraat blogini tiliä Facebookissa tai Instagramissa. Linkit blogini tileille löytyvät blogini oikeasta sivupalkista. Jätäthän blogin kommenttiin tiedon, monellako arvalla olet mukana. Arpojen maksimimäärä on siis kolme, yksi blogikommentista, yksi Facebook-tilini seuraamisesta ja yksi Instagram-tilini seuraamisesta. 

Osallistumisaika alkaa nyt ja päättyy torstaina 22.3.2018 klo 23.59. Onnea arvontaan!


torstai 15. maaliskuuta 2018

Nelihenkinen perhe kaksiossa: esittelyssä meidän avokeittiö ja olohuone

Tervetuloa meille kylään! Esittelen parissa osassa meidän kaksion. Kodissa asuu äiti, isä sekä 2v 10 kk sekä 10 kk vanhat lapset. Tehdään kierros ensin meidän yhdistettyyn olohuone-keittiötilaan.


Ostimme nykyisen kotimme eli 73 neliön kaksion hieman alle viisi vuotta sitten. Ajatuksena oli majailla kodissa ensin tovi kaksin. Ostovaiheessa kuitenkin mallasimme makuuhuonetta siihen malliin, että sinne voi joku ihana päivä kantaa myös pinnasängyn. Teimme olohuoneeseen ja keittiöön suurehkon remontin pääosin itse. Purimme keittiön ja olohuoneen väliin rakennetun kodinhoitohuoneen, jolloin saimme kotiimme tilavan avokeittiön. Olimme haaveilleet saarekkeesta, joka istui tähän pohjaan loistavasti. Viiden vuoden takaisia remonttipäivityksiä voi lukea blogini remontoiminen-tunnisteen alta.



Eteisestä aukeaa kivat näkymät meidän olohuoneeseen. Vasemmalla puolella on upotettu kaapisto ulkovaatteille. Oikealla on lipasto, jossa on lasten sisävaatteet ja vähän muita lasten tavaroita. Iso seinään kiinnitetty peili suurentaa tilaa. Sen ääressä on tullut peilailtua useammat kerrat. Siinä on viihdytetty lapsia hassuin ilmein ja lennätelty ees taas vielä useammin. Peilin taakse on näköjään piilotettu ja unohdettu yksi iso taulu, jolle emme ole keksineet paikkaa viime syksyn huoneen uudelleenjärjestelyn jälkeen, hups!








Rakastamme kotiamme! Minusta on ihan parhautta, että keittiö ja olohuone ovat yhdessä. Kaikki päivän touhut voi melkeinpä hoitaa samassa tilassa. Olohuoneessa mahtuu hyvin kokoamaan Lego-linnoja tai leikkimään kauppaa. Junaratapöydälle ja nukkekodille on omat kivat soppensa. Pigelsistä on kiva ajella saareketta ympäri potkupyörällä tai -laudalla. Nykyisin Maiskis seuraa perässä potkumopolla tai kävelykärryllä. On mukava, kun voin hoitaa arjen askareita siinä lomassa. Lapset voivat leikkiä lattialla samalla, kun laitan ruokaa tai pyykkään.

Sisustimme olohuonetta uusiksi viime syksynä. Käänsimme silloin sohvan toisin päin. Ostimme  samalla jotain uusia sisustustuotteita, kuten viltin ja sohvatyynyjä. Ostimme myös kolmijalkaiset olohuoneenpöydät. Sitä ennen olohuoneen pöydän virkaa toimitti junapöytä. Uudet olkkarinpöydät joutuivat jäähylle sen jälkeen, kun Maiskis oppi nousemaan tukea vasten seisomaan. Ovat varsin kiikkeriä ja kellahtavat aika helposti kumoon. Toimme pöydät kuvia varten uudestaan paikoilleen. Nyt tuntuisi, että isompi voisi jäädä, mutta pienempi joutuu hetkeksi vielä vaihtopenkille. Verhoina meillä on vielä Marimekon jouluverhot. Minusta ne ovat enemminkin talviverhot, joten menevät vielä hyvin;)



Olen nauttinut siitä, että asuntoon mahtuu tilava ruokapöytä. Ennen lapsia kokkasimme usein ystävillemme päivällistä. Toki tätä tekee vielä nykyisinkin, mutta hieman harvemmin. Ruokapöydästä näkee minusta tosi konkreettisesti sen, että olemme oikeasti perhe. Viemme oikeasti neljä istumapaikkaa pöydästä! Minusta on joskus vain mukava katsoa pöytää ja tuntea onnea siitä näystä, että pöydässä on kaksi lastentuolia<3









Keittiö on toiminnallinen ja kaappitilaa on runsaasti. Kaasuliesi on nerokas. Nopeuttaa ruoan laittoa, kun liesi on heti kuuma. Alkuun oli ihan opeteltava se, että paistettavat pitää olla valmiina, sillä paistinpannu kuumenee heti. Baarituoleilla on kiva syödä pikainen aamu- tai välipala, kun ei malta mennä pöytään istumaan.

Olohuone ja avokeittiö ovat meidän kodin sydän. Pienten lasten kanssa on mukavaa, että voi viettää kaiken ajan "läjässä" samassa tilassa. Välillä mieleen putkahtaa haaveet isommasta asunnosta, jotta saisimme lapsille oman huoneen. Tämä ihana kodin keskus kuitenkin hidastaa meidän muuttohaluja, sillä vielä ei ole tullut vastaan toista asuntoa, jossa olisi yhtä paljon meidän oloinen oleskelukeskus.

Onko teillä keittiö samassa tilassa olohuoneen kanssa vai erikseen? Kumman mallin kannattaja olet?