Kaksplus.fi

lauantai 17. helmikuuta 2018

Nenäimurilla heipat limalle

*Kaupallinen yhteistyö. Nosiboo automaattinen nenäimuri saatu yhteistyönä Kidsmediltä

Kuulin limaa vauvan nenästä imevästä nenäimurista ensimmäisen kerran, kun odotin esikoistani. Naurahdin silloin epäuskoisena. Imeä nyt vauvan nenää imurilla, järkyttävää! NenäFriida kuulosti taas ällöltä. Entäs, jos räkää menee omaan suuhun? Tällöin päädyn ostamaan säälittävän, pienen käsin pumpattavan niistimen. Voi että, kun olisin silloin tiennyt paremmin!

Kuvassa vasemmalta oikealla: NenäFriida, Baby-Vac ja Nosiboon automaattinen nenäimuri.


Käytimme käsin pumpattavaa niistintä Pigelsin ensimmäisien flunssien aikaan. Onneksi se hävisi mystisesti jonnekin aika pian. Pigelsin sairastuttua flunssaan seuraavan kerran niistimen kadottua kaivelimme kaapista hieman vastentahtoisesti blogiarvonnasta voittamani Baby-Vacin. Baby-Vac on nenäimuri, jonka imuosa ja letku liitetään pölynimuriin. Imurin imuteho tulee olla säädettävissä Baby-Vacin osoittamiin tehoihin. Oli yö ja pikkuinen oli ihan kipeä ja tukkoinen. "Kokeillaan ensin tosi varovasti", sanoin. Pigelsin huuto oli testin aikana jäätävä. Nenä kuitenkin puhdistui huomattavasti ja uni tuli pian nenän puhdistamisen jälkeen. Käänsin hetkessä kelkkani ja aloin fanittamaan imuria. 

NenäFriidan ostimme vähän aikaa sitten matkakäyttöön, sillä esimerkiksi hotelleissa ei ole imureita saatavilla. NenäFriidalla lima imetään itse pienen nenästä letkulla. On hyvä, että flunssan yllättäessä matkalla on keino puhdistaa pienen nenää. NenäFriida on myös kätevä öisin, jos koettaa tehdä niistämisen "vaivihkaa", jottei pienokainen ja muukin perhe totaalisesti herää. Varsinkin yksin NenäFriidalla imeminen voi olla haastavaa. Sinun pitää pidellä kirkuvaa ja rimpuilevaa lasta, saada suutin nenään ja samalla imeä letkun toisesta päästä. Voin kertoa, että jos ei ole pakko, niin annan imurin tehdä edes imemisen. Minusta tuntuu, että imurin kanssa nenä puhdistuu muutenkin paremmin.

Nykyisin en voisi kuvitella meidän talouttamme ilman kunnollista niistäjää. Ne todella auttavat avaamaan tukkoista nenää ja helpottavat flunssaisen oloa. Olen varma, että näitä käyttämällä olemme lyhentäneet useaa flunssaa ja välttyneet ehkä myös isommilta taudeilta, kuten poskiontelon tulehdukselta ja korvatulehdukselta. Korvaamaton apu flunssan hoidossa. Siksi olinkin todella innoissani, kun sain pari viikkoa sitten Kidsmediltä testiin Nosiboon automaattisen nenäimurin. Nosiboo on uudentyyppinen maailmalla paljon käytetty nenäimuri ja Kidsmed virallinen Nosiboon edustaja Suomessa.



Harmikseni tiistaina Maiskis sairastui flunssaan, joten "pääsimme" testaamaan Nosiboota. Minusta Nosiboo on vähän niin kuin Baby-Vacin ja NenäFriidan välimuoto. Kahvakuulan kokoinen pallo, jossa on sähköjohto sekä letku ja suutin nenän puhdistamista varten. Nosiboon sisään on rakennettu oma imuri, joten mitään lisälaitteita ei tarvita. Johto vain seinään ja suutin pienen nenään. Nosiboo on helppo kasata käyttövalmiiksi ja on looginen käyttää. Colibri-suulake eli imuosa on mukavan mallinen ja pehmeä. Uskoisin, että se on miellyttävä pienen nenälle. Nosiboon päällä on nappi, josta laite käynnistetään. Samassa napissa on selkeä imutehon säädin. Suositustehot eri ikäisille on kerrottu ohjekirjassa. Suulakkeen pesu on käytön jälkeen helppoa. 

Olin oikein tyytyväinen laitteen toimintaan. Nenä puhdistui nopeasti ja suulake istui nenään hyvin. Imurin uusi  ja tyylikäs ulkopuoto ei kuitenkaan huijannut Maiskista. Maiskis selkeästi tunnusti imurin käyttötarkoituksen ja aloitti protestihuudon jo ennen laitteen käynnistämistä. Nenän imurointi tuntuu meidän lapsista olevan kertakaikkisen kamalaa ihan sama millä laitteella sen tekee. Vaikka Pigels alkaa jo ymmärtää, että sen jälkeen tulee parempi olo, niin ei silti kovin hevillä imurointiin suostu! Veljeään hän kuitenkin osaa lohduttaa imurointitilanteessa "se auttaa Maiskis, se auttaa".

Nosiboo on kätevä tuote. Sen isoin etu on helppokäyttöisyys, liikuteltavuus ja tehokas imuteho, jota voi säätää turvallisesti. Hauska lisä on kiva muotoilu ja mahdollisuus valita tuote kolmessa eri värissä; vaaleanpunainen, sininen tai vihreä. Itse päädyin rauhoittavaan siniseen. Nyt jälkikäteen vähän harmittaa, sillä vaaleanpunainen on ihanan söpö! Nosiboon hinta on 135 euroa, mikä on kova verrattuna muihin markkinoilla oleviin laitteisiin. NenäFriidan saa noin 15 eurolla ja Baby-Vacin 30 eurolla. 

Ihan kaikki toiveeni eivät toteutuneet. Ennakkoon haaveilin, että Nosiboota voisi kantaa matkoilla mukana flunssan varalta. Toiveena oli myös, että jos laite olisi aika hiljainen, niin sillä niistäminen yöllä sängyn vieressä kävisi kivuttomammin. Todellisuudessa matkakäytössä Nosiboo toimii, jos on todella reilu matkalaukku. Nosiboon ääni on myös sen verran kova, että olemme käyttäneet edelleen NenäFridaa öisin. Ääni vastaa meidän uuden pölynimurin ääntä pienellä imuteholla.



Mikä näistä kolmesta tuottteesta sitten on paras? Sanoisin, että imurin kanssa nenä puhdistuu paremmin ja nenäimureita on mukavampi käyttää varsinkin yksin. Nosiboon etu Baby-Vacin verraten on helppokäyttöisyys. Nostat vain pallon kaapista, laitat töpselin seinään ja aloitat toimet. Imutehoa on helppo ja turvallista säätää. Nosiboo myös sammuu, jos laitetta käyttää liian kauan. En kuitenkaan näe tätä riskinä, sillä ei meillä ainakaan lasta viitsi kovin pitkään huudattaa. Baby-Vac on toimiva riisutumpi ja edullisempi versio.

Meillä käytetään jatkossa flunssan iskiessä Nosiboota pääasiassa päivisin ja NenäFriidaa öisin. NenäFriida lähtee mukaan matkoille, jossa ei ole imuria saatavilla. Mummoloihin ja muihin "kotikyläilyihin" on varmaan helpoin kantaa Baby-Vac ja ehkä myös NenäFriida molemmat. 

Keräsin alle avuksi listan näiden kolmen niistäjän hyvistä ja huonoista puolista, jotta sopivan niistimen valinta olisi helpompaa.  

Nosiboo automaattinen nenäimuri
+ Imutehoa on helppo säätää ja eri-ikäisille pienokaisille omat tehosuositukset
+ Voi ottaa mukaan reissuun, jos iso matkalaukku ja sähköpistoke saatavilla 
+ Kivannäköinen ja voi valita kolmesta värivaihtoehdosta (vaaleanpunainen, sininen tai vihreä)
+/- Tuotetta on helppo liikutella ja käyttää eri huoneissa, vaatii tosin pistorasian lähelleen
- Imurissa kohtuullisen kova ääni
- Kallis hinta

Baby-Vac
+ Pieni ja näppärä
+ Puhdistaa pienen nenän hyvin, koska saa kiinni imuriin
- Imurin kova ääni (riippuu omasta pölynimurista)
- Imuria on raskas liikutella
- Imuri jää (ainakin meillä) rohjottamaan vessan lattialle flunssa ajaksi, mikä on epäsiisistiä ja ärsyttävää
- Hankala tai mahdoton käyttää reissun päällä
- Omassa imurissa pitää olla säädettävä imuteho, että ei ole liian voimakas pienelle

NenäFriida
+ Menee pieneen tilaan ja ei vaadi sähköä tai muita lisälaitteita
+ Kätevä käyttää paikasta ja ajasta riippumatta. Ei herätä esimerkiksi yöllä niin pahasti nenää putsatessa. Hyvä kapistus matkoilla. 
- Niistimeen pitää vaihtaa hygieniafilttereitä, jotka tuovat pieniä kuluja käytön mukaan
- Yksin niistimen käyttä voi olla rimpuilevan lapsen kanssa vaikeaa. Niistin pitää viedä nenään, pitää lapsi paikoillaan ja vielä imeä yhtäaikaa. Hikistä hommaa.
- Jaksaako itse imeä tarpeeksi tehokkaasti, jotta lapsen nenä puhdistuu?

Kiinnostuitko Nosiboon automaattisesta nenäimurista? Minulla on ilo tarjota tuotteesta blogini lukioille 10% alennus Kidsmedin verkkokaupasta koodilla ilopiikki. Koodi on voimassa 31.3.2018 saakka.

Onko perheessäsi käytössä jonkinlainen niistin pienen flunssan helpottamiseksi? Mihin tuotteeseen olet tykästynyt?




keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Saanko esitellä, Pigels ja Maiskis!

Olen jo kuukauden päivät miettinyt, että lapsistani on hankalaa kirjoittaa blogiin pelkillä etukirjaimilla. Todellisia nimiä en halua blogissani paljastaa. Pikkusiskoni kutsuu esikoistani Pigelsiksi ja kuopusta Maiskikseksi. Pari iltaa sitten keksin, että nehän sopivat oivasti myös tänne. Ihanan persoonalliset ja niistä ei vielä pääse jyvälle, mihin nimeen ne pohjaavat. Tadaa, tästä eteenpäin Pikku P on siis virallisesti Pigels ja Pikku M Maiskis.


Intouduin nimivaihdoksesta niin, että suunnittelin blogille myös uuden logon. Saimme viime viikonloppuna niin kivan kuvan minusta ja mussukoista, että lähdin muokkaamaan sitä logon pohjaksi. Ensin ajattelin säilyttää vanhan logon kuvan päällä, mutta päädyin sitten simppelimpään ratkaisuun. Samalla vaihdoin värimaailman astetta hempeämmäksi. Logo näyttää nyt heti ketkä blogin päähenkilöt ovat. Logo on harmiksi hieman korkea, muuten olen siihen tyytyväinen. 

Toivon, että löydän jatkossa enemmän aikaa blogin päivittämiseen. Aika näiden kahden pampulan kanssa ei käy pitkäksi. Josko kuitenkin iltaisin viimeistään olisi sen verran energiaa, että Facebookin ja lasten kuvien selailun sijaan välillä kirjoittaisin myös meidän kuulumisia. Pidetään peukut pystyssä, kyllä se tästä taas lähtee!

Mitä tykkäät muutoksista? Tuntuuko logo mukavalta ja blogi kotoisalta?


sunnuntai 11. helmikuuta 2018

#kahdenlapsenäiti - Kuinka tästä kaikesta selviää?

Kahden pienen lapsen äitinä on täysin mahdollista kokea riittämättömyyden tunnetta tai syyllisyyttä lähes kaikesta. Tai siltä minusta välillä tuntuu. Aina joku kärsii; kuopus, esikoinen tai mies. Tai sitten se mainitsematon eli minä itse. Ensimmäiset kuukaudet kahden pienen kanssa kotona olivat kuin järkyttävä sammio kylmää vettä päälleni. Ihan uudenlainen elämänkoulu, johon en ollut kuitenkaan osannut täysin valmistautua. Molemmat lapseni ovat ihania ja pääosin hyvin käyttäytyviä. Toki esikoisen uhma välillä vaivaa ja kuopus vaatii oman huomionsa. Kuitenkin olemme välttyneet esimerkiksi koliikilta tai muilta isommilta vaivoilta. Miksi silti välillä  tuntuu toivottomalta?


Tunne siitä, että en kertakaikkiaan riitä. Olen nyt yhdeksän kuukautta takonut kallooni, että lapsia on nyt kaksi ja minua vain yksi. Välillä toisen on odotettava. Kuopus ei voi saada samanlaista katkeamatonta huomiota kuin esikoinen. Toisaalta esikoisen kanssa ei enää ehdi leikkiä kaiken aikaa. Mutta tämän sijaan molemmat lapset saavat toisistaan seuraa. Ja nyt pienemmän kasvettua voimme leikkiä kaikki kimpassa.

Esikoinen oireilee huomion puutetta tekemällä tuhmuuksia. Ikävintä se on, kun se kohdistuu pikkuveljeen esimerkiksi lyömällä. Kaikki tietävä internet kertoo, että minun pitää viettää laatuaikaa esikoisen kanssa kaksin. Koetan järjestää tätä aikaa, mutta mistä? Ja sitten ollaankin kipeänä, M:llä on tissittelyviikot tai eroahdistuskausi menossa. Ehkä sitten ensi viikolla? Olisiko se kuitenkin parempi olla isä-tytär aikaa?

Vietän kuopuksen kanssa kahdenkeskistä aikaa tiistaisin ja keskiviikkoisin aamupäivällä, kun P on metsäkerhossa. Saamme pienet pätkät yhteistä aikaa, vaikka osa menee M:n päiväuniajaksi. Osaan kuitenkin murehtiä siitä, saako M tarpeeksi virikkeitä arkeensa. P:n kanssa harrastimme lähes päivittäin jotain. Oli vauvatanssia, muskaria, vauvauintia ja mammakerhoja. M pääsee nykyisin vain muskariin ja sinnekin menemme kolmisteen. Vauvauinnin lopetimme ja olemme käyneet perheen kesken uimahallissa nyt vuodenvaihteen jälkeen. Lähellämme olisi vauvakerho P:n metsäkerhon aikaan, mutta M on silloin tiiviisti unilla. Kasvaako hänestä kunnon yksilö, kun hän ei nää ikäisiään?  Elän toiveessa, että luultavasti. Hänellä on kuitenkin mahdollisuus seurata rakkaan taaperon touhuja lähes 24/7. Kuka siinä muita virikkeitä tarvitsee?


Loputon syyllisyys kaikesta. Kaikki riittämättömyyden tunne kääntyy mielessä tietenkin syyllisyydeksi. Voit tuntea syyllisyyttä siitä, kun et olekaan yhtä täydellinen äiti, kun olet aina halunnut ja pyrkinyt.

Mikään ei vedä vertoja sille syyllisyydelle, kun menettää malttinsa esikoisen kanssa. Uhmailun kanssa temppuillessa lankeaa ikävästi välillä korottamaan äänensä tunteiden sanoittamisen ja asioiden selittämisen sijaan. Sitten ketuttaa. Suuttuessaan näyttää juuri sen mallin, mitä ei halua toiselle opettaa. Olen koettanut lohduttaa itseäni tässä sillä, että parempi kai se on räiskyvä luonne, kuin että sulkee tunteensa kuoreen. Kunhan tunteiden näytön jälkeen pyytää anteeksi ja selittää lapselle, että miksi äiti oli vihainen. Toisaalta en ehkä kuitenkaan ole universumin ainoa äiti, joka näin tekee. Ja on tehnyt varmasti aiemminkin ja maailma on vielä pystyssä.

Sitten on vielä se tilanne, kun isompi satuttaa pienempää. Varsinkin kuopuksen ollessa  vastasyntynyt, palaute tuli minulta suoraan ja ajattelematta. Se on varmasti jokin primitiivinen äidinvaisto. Vaikka kuinka ajattelee mielessään, että seuraavan kerran torun vain jämäkästi, niin sitä huomaa olevansa samassa tilanteessa. Huutamassa naama punaisena! Minuuttia myöhemmin kaduttaa ja ihmetyttää, miten tässä nyt taas näin kävi? Tilanne harmittaa myös kuopuksen vuoksi. Vauvahan säikähtää äidin käytöstä vietävästi. Harmittelen sitä, että M joutuu olemaan mukana tilanteessa, jota ei ymmärrä. Onneksi nämä hetket on rauhoittuneet. P käy harvemmin enää veljensä kimppuun väkivalta mielessä. Ennemminkin annetaan liian rajuja haleja tai koetetaan nostaa syliin. M on nykyisin sellainen jötikkä, ettei ihan pienemmistä säikähdä tai säry. 

Ja mies. Pitäähän hänenkin saada omaa aikaa. Oikeasti. Muutenhan sekin romahtaa. Mutta missä välissä se tapahtuu, kun täyden päivän lisäksi herra tekee ilta- ja yöpäivystyksiä ja on välillä yötämyöten ylitöissä viikonloppuisin? Minusta tuntuu, että olen itsekäs paska, kun sanon, että en jaksa lasten kanssa. Sun vapaa-aikasi menee töissä. Mutta kai nyt yksi ilta viikossa pitäisi järjestyä? Mutta entäs jos kellosta oikeasti loppuu ne vapaat tunnit? Parisuhdeaika on vielä täysin utopistinen ajatus. Osaamme kuitenkin ottaa ilon irti pienistä hiluista. Viime viikonloppuna Tallinnassa lapset vetivät hirsiä koko lounaan ajan. Saatiin jutella omiamme ihan rauhassa ja ei tarvinnut edes heiluttaa helistintä!

Koeta nyt sitten näissä syyllisyyksien viidakoissa luovia eteenpäin ja pitää pää kasassa. Sillä, jos romahdat, niin kaikki romahtaa. Sinusta tulee entistä paskempi äiti ja koet vielä suurempaa syyllisyyttä kaikesta. Olen antanut itseni juoda kahvia sekä vetää suklaata ja jäätelöä ihan sen verran kuin mieleni tekee, jos se helpottaa oloa.  Niin sairaalta kun se kuulostaakin, niin mua piristää, kun käyn juoksulenkeillä tuplarattailla pari kertaa viikossa. Perhana, vaikka metrin lumihangessa! Jotta elämässä on edes jotain omaa kaiken keskellä. Sillä oma aika on revittävä jostain, ilman sitä tää pää sanoo itsensä irti. Pitää myös hyväksyä oma epätäydellisyys ja laskea se rima sille korkeudelle, joka on kohtuullinen ja ylläpidettävissä. Hyväksyä se, että voi olla hyvä äiti täydellisen sijaan.


Sillä lopultahan kaikki nämä tunteet kumpuavat kaikesta siitä rakkaudesta omia pieniä kohtaan. Siitä tarpeesta, että haluaa tarjota heille vain kaikkein parasta. Myös itsestään. Minusta se kertoo paljon, että illalla lasten mentyä unille rojahdan usein sohvalle ja huomaan pian selailevani puhelimesta tippa linssissä omien murusten kuvia. He ovat vain niin ihania. Kaikki väsymys ja tunneryöpyt ovat sata kertaa sen arvoisia, että saan olla näiden kahden lapsen äiti<3




keskiviikko 7. helmikuuta 2018

Pikku M yhdeksän kuukautta

Meidän pikkuinen poikanen täytti sunnuntaina yhdeksän kuukautta. Uskomatonta ajatella, että minulla on enää viikko äitiysvapaata jäljellä. Jos en jatkaisi hoitovapaalla, niin palaisin ihan pian töihin. Kääk, onneksi en! En osaisi mitenkään jättää pientä vielä päiväkotiin. Kotona tapahtuu ihan liikaa kaikkea kivaa. Pikku M oppii päivittäin jotain uutta ja en halua missata mitään!

Kuukausi sitten Pikku M otti ensimmäisiä haparoivia askeleita tuen kanssa. Nyt hän kulkee tukea myöden jo todella luontevasti ja nopeasti. Vanhempien taluttamana kävellään pitkiä matkoja. Kävelykärrykin menee, mutta täysi lelulaatikko on vakaampi kävelytuki. Muutaman kerran hän on jo päästänyt tuesta irti ja seisonut hetken itsekseen, mutta pyllähtänyt sitten tyylikkäästi istumaan. Poikasen seisoma-asento on jotenkin tosi vakaa. Hyvä pohja opetella eteenpäin. Meillä jännätäänkin jo, milloin se ensimmäinen itsenäinen kävelyaskel tulee. Se voi tapahtua huomenna tai sitten kuukauden päästä. Hmm, pitää keksiä hyviä houkutteita, että saadaan kaveri liikkeelle!



Puhe ja sanojen ymmärrys kehittyy koko ajan. Tuntuu, että poikanen ymmärtää jo tosi paljon sanoja ja lyhyitä lauseita. "Missä sisko" ja "Otatko tissiä" ymmärretään selvästi. Äitiä kaveri huutelee, kun leikkiessä tulee ikävä ja en istukaan vieressä. Muutamia sanoja on kerran tai kaksi tullut vahingossa oikeassa yhteydessä, mutta ei vielä voi sanoa olevan käytössä. Esimerkiksi eräs päivä lounaan jälkeen menimme sohvalle ottamaan jälkkäriksi tissimaitoa. Kaveri kääntyi ruokailun päätteeksi olkkarin lattiaa kohden ja sanoi "leikki". Olin ihan, että selvä, maha tuli täyteen, mene vain leikkimään. 


Ruoka maistuu Pikku M:lle edelleen pääsääntöisesti hyvin. Aamu- ja iltapuuroa ei uppoa desiä isosiskon tapaan, mutta hyvä annos kuitenkin. Yöunet ovat hieman parantuneet, mutta silti yöllä herätään useita kertoja tissitankkaukselle. Harvemmin kuitenkin sen jälkeen jäädään enää treenaamaan. Poikkeusöitä toki löytyy... Mielessäni on alkanut jo kovasti pyöriä unikoulu. Ehkä jonkin ajan päästä voisi sanoa heipat yösyönneille.


Ihana uusi taito on pusuttelun ja halittelun oppiminen. Kaveri ottaa oikein topakasti kaulasta kiinni ja moiskauttaa poskelle todella märän pusun. M vilkuttaa myös oikein iloisesti, kun joku on lähdössä ulos. Pari kertaa on myös saatu poikanen taputtamaan. Mahtavaa, kun saa seurata toisen kehitystä ihan vierestä<3