sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

Imetys teki minusta luuviulun

Tuntuu, että kehoni on kaventunut tosi paljon toisen raskauden jälkeen. Vaaka ei näytä radikaalisti niin suurta muutosta, mutta mittanauha kertoo varsinkin takapuolen kadonneen. Outoa, minusta on tullut kuikuli. Mistä painonlasku kielii? Onko imetys vienyt kaiken vararavinnon takamuksestani?


Lähtöpainoni molempien raskauksien alussa oli noin 6062 kiloa vähän tuulen suunnasta riippuen. Se on 167 sentin pituuteeni suhtautettuna normipaino ja painoindeksi ihanteiden keskellä. Olen ollut siihen tyytyväinen. Toki joskus jenkkakahvat rullottaa, maha pömpöttää tai allit heiluu, mutta nämä on minusta enemmän olleet korjattavissa ennemmin liikunnalla kuin painon muutoksella. 

Keräsin molemmissa raskauksissa noin 15 kiloa ylimääräistä. Se on varmaankin aika keskiverto määrä. Suositusten rajoissa. Pigelsin synnytyksen jälkeen tosi iso osa painosta jäi jo Kättärille. Painoin muistaakseni 68 kiloa siellä vaalla käydessäni. Pari viikkoa sen jälkeen kotona vaaka näytti jo 65 kiloa. Viimeiset extrat sulivat elokuussa Pigelsin ollessa kolme kuukautta, kun lomat olivat ohi ja arki pikkuisen kanssa kaksin alkoi. Tämän jälkeen paino pysyi noin 60 kilossa siihen saakka, kun tulin uudelleen raskaaksi.


Minulla tuli molempien raskauksien alussa alussa heti pari kiloa painoa. Ehkä osaksi pienestä turvotuksesta mahan seudulla. Maiskista odottaessa paino nousi hieman nopeammin alussa kuin Pigelsin kohdalla, mutta tasaantui loppua kohden. Maiskis syntyi pari viikkoa aiemmin, jonka vuoksi  lopullinen painonnousu oli aikalailla sama. Maiskiksen jälkeen paino synnärillä ei tippunut niin radikaalisti. Vaaka näytti 71 kiloa. Synnytys oli paljon helpompi, mikä ehkä oli osasyy tähän. Paino lähti tippumaan synnytyksen jälkeen hitaaseen tahtiin ilman suurempia ponnisteluja. Syksyllä hieman mietin, että pitäisikö jotain tehdä, jotta saisi taas vanhat farkut hyvin jalkaan. Yhtäkkiä oltiin kuitenkin marraskuussa ja ylimääräinen paino oli kadonnut huomaamatta. Jouluna keho oli kaventunut jo niin, että vanhat vaatteet alkoivat hieman roikkua päällä. Kävin tänään pitkästä aikaa vaalla ja se näytti 59 kiloa. Ei siis kovinkaan paljoa vähempää kuin normaalistikin. Läski on vain sulanut jonnekin.

Olen jo jonkin aikaa saanut kuulla useammalta, että oletpa sinä kuihtunut. Syötkö sinä tarpeeksi? Rehellisesti, kyllä syön. Välillä tuntuu, että voisin syödä koko ajan ja ihan mitä vain. Välillä tekee mieli sokeria, välillä rasvaa. Onneksi välillä myös kasviksia. Olen mennyt aika paljon mielitekojen mukaan. Joskus tekee mieli pekonihampurilaista joskus punajuurikeittoa. Mielihalujen mukaan mennään. Onhan se toisaalta hauskaa, kun saa vetää mitä tahansa niin, että napa ruskaa ja paino vain tippuu. Mutta on se oikeasti rankaa myös olla koko ajan nälkäinen. Ongelma, jota en uskonut koskaan kohtaavani!

Mistä tällainen kehon nälkätila johtuu? Imetys on varmasti yksi iso tekijä. Maiskis on nyt lähemmäs 12 kiloinen jötikkä, joka keräsi suurimman osan elopainostaan ensimmäisen kuuden elinkuukautensa aikana ollessaan täysimetyksellä. Uskoisin, että hän juo rintamaitoa vieläkin aika paljon, vaikka kiinteät maistuvatkin hyvin. Yöimetyksen poisjättäminen on prosessissa, jotta maitoa ei litkittäisi enää yöllä turhaan. Yöllä herätessään Maiskis harvemmin kyselee rinnan perään. Enemmän hän kaipaa syliä ja läheisyyttä. Minusta tuntuu, että minulta alkaa olla ravinteet kehostani vähissä. Syön imetystä tukevaa monivitamiinia ja pyrin syömään pääosin monipuolisesti, mutta nämä eivät auta riittävästi. Imetys syö tätä nykyä myös kovaa vauhtia tukkaani ja kynsiäni. Rakastan imettämistä ja se on minusta yksi ihanimmista asioista luoda yhteys pienen vauvan kanssa, mutta kaikella on aikansa ja tarkoituksensa. Päiväimetyksiä on tarkoitus jatkaa vielä jonkin aikaa.

Laihtumistani ei voi kokonaan selittää imettämisen varaan. Varmasti myös unenpuutteella on oma osuutensa asiaan. Käyn juoksemassa 13 kertaa viikossa ehtimisen, jaksamisen ja terveyden mukaan. Yksi lenkeistä on aika pitkä, mikä syö energiaa. Kuluuhan sitä energiaa muutenkin arjessa kahden alle kolmevuotiaan kanssa touhutessa. 

Katsotaan, mitä yöimetysten jättäminen tekee. Näkyykö se kehon elpymisenä. Ja miten paino nousee imetyksen lopettamisen jälkeen. Pian itken kadonnutta lättäpeffaani!

Miten sinun kehosi on palautunut raskauden jälkeen? Onko imetys auttanut sinua palautumaan lähtöpainoosi?



6 kommenttia:

  1. Hep, täällä toinen luuviulu! :D Vauva on kohta puolivuotias ja oma olo on jotenkin ihan kuikelo + koko ajan nälättää. Varsinkin alavartalo (siis peppu + reidet) tuntuu selvästi kuihtuneen entisestä. Esikoisen kohdalla muistelisin laihtumisen olleen vielä rajumpaa, paino vain tippui, vaikka koitin tosissani syödä. Silloin ehdin tosin lenkkeilemäänkin enemmän. Imetyksen vähenemisen ja loppumisen myötä paino ja kroppa kyllä palailivat entiselleen. Vauvelit taitavat tosissaan imeä äideistä energiat ihan näin konkreettisestikin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terve kohtalotoveri! Imetys on näköjään aikamoista aikaa omalle keholle. En muista, että Pigelsin kanssa nälkä olisi ollut näin kovaa. Sokeria kyllä teki varsinkin alkukuukausina aina mieli! Ehdin olla imettämättä vain pari kuukautta raskauksien välissä. Nyt onkin mielenkiintoista nähdä mihin kuntoon kroppa asettuu imetyksen pois jäännin jälkeen :)

      Poista
  2. Täällä ei tällä hetkellä olla luuviuluja vaan voidaan erittäin paksusti :D Mutta Lumihiutaleen imetysaikana huomasi kyllä, kuinka paljon imetys oikeasti kuluttaa! Vietin viikon synnärillä Lumihiutaleen kanssa ja kotiin palattuani paino oli lähtölukemissa. Imetyksen aikana paino myös tippui ja tuntui, että sai syödä ihan mitä vaan. Koko ajan oli kyllä nälkä ja toisaalta heikotus yllätti, jos ei pitänyt huolta siitä, että oikeasti söi kunnolla.

    Saapa nähdä, mitä tämän toukovauvan kanssa tulee tapahtumaan - ihan suotavaa kyllä olisi, että kilot karisis tälläkin kertaa yhtä jouhevasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanasti paksusti<3 Ruokaa tarvitsee tosiaan kolmen tunnin välein. Onneksi lapset syövät säännöllisesti, niin muistaa aika hyvin itsekin tankata. Mukava, ettei kilot jääneet roikkumaan. Mutta enää ei tarvitse enempää tippua :)

      Poista
  3. Täällä kans luuviulu! 20 ja 30 kiloa tullut raskauksien aikana ja äkkiä oon ollut taas tikku 🙈😅

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi meitä viuluja! Sulla on ollut aikamoista rytinää keholle painonmuutoksien kanssa. Mutta oletkin niin pieni omassa painossasi :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!